RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 99
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaikuttamistoimielimiä koskeva hallintosäännön muutosesitys
Kunnanhallitus § 203 10.10.2022
Kunnan hallintosääntö
572/00.01.01/2022
Kunnanhallitus 10.10.2022 § 203
Kunnallinen Kunnallinen päätöksenteko perustuu kuntalakiin ja kunnan hallintosäännön määräyksiin. Kuntalain 12 luku sisältää säännökset kunnan päätöksenteko- ja hallintomenettelystä.
Perussäännökset valtuuston kokoontumisesta ovat kuntalaissa, mutta muiden toimielinten kohdalla kokousmenettely perustuu pääosin hallintosäännön määräyksiin.
Jokaisessa kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava hallintosääntö, jonka sisällön määrittelee kuntalain 90 §. Hallintosäännössä on annettava tarpeelliset määräykset ainakin niistä asioista, jotka kuntalaissa luetellaan. Valtuusto päättää hallintosäännön sisällöstä ja muutoksista. Kunnan hallinnossa on noudatettava hallintosäännön määräyksiä.
Kuntalain lähtökohtana on, että kaikki aiemmin johtosäännöillä määrättävät asiat on koottu hallintosääntöön.
Kunnan hallintosääntöä on viimeksi päivitetty vuonna 2021. Palkkiosäännön osalta vakiintunut toimintakäytäntö on ollut, että vanha valtuusto päättää siitä ennen uuden valtuuston käynnistymistä.
Kunnan hallintosäännön muutos ajoittuu samaan kohtaan kun kunnan talous- ja henkilöstöpalvelujen tuottaja on muuttunut ja kunnan tilirakenne on muutettu. Organisaation lisäksi on huomioitu Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen käynnistyminen sekä Kuntaliiton kunnille lähettämä mallihallintosääntö jossa on lisäykset erityisesti sopimushallintaan ja häiriö- ja poikkeusolojen toimivaltaan.
Organisaatio 1.11.2022 lukien - muutokset
- Tulosalueista maaseututoimi esitetään siirrettäväksi hallintopalvelujen palvelualueelle
- Nykyisin tekninen- ja elinvoimapalveluiden ja siellä yhteiset palvelut tulosalueella olevat elinkeino (MYK rahoitus)-, työllisyys- ja maahanmuuttopalvelut esitetään siirrettäväksi hallintopalveluihin omaksi tulosalueeksi
Perustelut: Valmistaudutaan TE-uudistukseen ja kunnanhallituksen omistajaohjauksen vahvistaminen.
- Kansalaisopisto-ja kirjastopalveluiden lautakuntapäätöksenteko esitetään siirrettäväksi hyvinvointilautakunnalle; toiminnallisesti ne ovat olleet jo Hyte tulosalueen alaisuudessa.
- Hallintopalvelut palvelualueelta poistuu 1.1.2023 hyvinvointialueiden aloittaessa sosiaali- ja terveyspalvelut (Keusote) ja pelastuspalvelut (Keski-Uudenmaan pelastuslaitos). Jäljelle jää Keski-Uudenmaan ympäristökeskus.
Keskeisimmät muutokset tekstikohtiin:
Uudet lisäykset:
- Normaalista toimivallasta poikkeaminen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa
- Kunnanhallituksen alle lisätty kappale sopimusohjausta koskien
- Talouskappale: sisäisen tarkastuksen kohta pois (kunnassa ei ole) ja tarkennuksia rahatoimen hoitoon, talousjohtajan oikeudet saatavien poiston osalta.
- Kunnanvaltuuston kokousmenettely ja muu kokousmenettely: lisätty kohdat hybridikokouksen pitämisestä.
- Palkkiokohtaan vain tarkennus viranhaltijoiden palkkioperusteista. - Tarkennuksia tekstimuotoiluihin, mm. kunnanjohtajan päätösvalta, konsernijohdosta palvelualuejohtajat pois, nimikkeiden tarkennukset (johtava rakennustarkastaja)
Liitteenä luonnos hallintosäännöstä sekä oheismateriaalina organisaatiokaaviot 1.11. lukien.
(Valmistelija: hallintojohtaja Esa Siikaluoma, esa.siikaluoma@mantsala.fi)
Kunnanjohtajan päätösesitys
Kunnanhallitus esittää valtuustolle seuraavaa:
- Päättää kunnan hallintosäännön muutokset 1.11.2022 voimaantulevaksi liitteen mukaisena ja
- Toteaa, että hallintosäännössä on huomioitu Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen käynnistyminen 1.1.2023 lukien. Siihen asti sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut ovat osa kunnan toimintaa ja talousarviota. Toimivaltaisena viranomaisena tähän asti on kunnanhallitus.
Käsittely: Käsittelyn kuluessa tehtiin seuraavat muutokset:
- Esityksestä poistetaan sivistyslautakunnan ja hyvinvointilautakunnan opisto -ja kirjastopalveluja koskevat muutokset.
- Kuntakehityslautakunta: tekstiin lisättiin rakennustatarkastajien valinta lautakunnassa.
- Tekninen- ja elinvoimalautakunnan alaisuudesta siirretään työlliyys-, maahanmuutto-, elinkeino- ja maaseutupalvelut kunnanhallituksen alle - Hytelautakunnan päätöksenteossa poistetaan kulttuuripalkintokohta (Kulttuuripalvelut hallintopalveluissa)
- Valtuuston kokousmenettely lisäys: Etäkokoukseen osallistuminen valtuustossa -oltava perusteltu syy.
Poistetaan kohta: näköyhteys "mahdollisuuksien mukaan"
Käsittelyn kuluessa kunnanjohtaja teki muutosesityksen kohtaan palkkiosääntö: Palautetaan vuoden 2020 palkkiot eli viime valtuustokauden taso.
Päätös: Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle seuraavaa:
- Päättää kunnan hallintosäännön muutokset 1.11.2022 voimaantulevaksi liitteen mukaisena ja
- Toteaa, että hallintosäännössä on huomioitu Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen käynnistyminen 1.1.2023 lukien. Siihen asti sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut ovat osa kunnan toimintaa ja talousarviota. Toimivaltaisena viranomaisena tähän asti on kunnanhallitus ja
- Palkkiosäännön muutokset astuvat voimaan 1.1.2023 lukien.
Liite 1. Hallintosääntöesitys 10.10.2022
Hyvinvointilautakunta 08.11.2022 § 79
Mäntsälän kunnanhallitus on 10.10.2022 pitämässään kokouksessa käsitellyt Mäntsälän kunnan hallintosäännön muutosesityksiä yllä mainituin osin. Esityksestä on jäänyt puuttumaan vaikuttamistoimielimiä koskevat hallintosäännön muutosesitykset, jotka on valmisteltu sivistys- ja hyvinvointipalvelualueella. Kunnan hallintosäännön (1.8.2021) 10 §:n mukaan vaikuttamistoimielinten asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus.
Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Vuokko Leirimaa, sähköposti vuokko.leirimaa(@)mantsala.fi / hyvinvointi- ja yhteisökoordinaattori Malla Parkkonen, sähköposti malla.parkkonen(@)mantsala.fi
Esittelijä Hyvinvointipäällikkö Leirimaa Vuokko
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä Mäntsälän kunnan hallintosäännön muutosesityksen liitteen 1 mukaisesti ja esittää edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hallintosäännön muutosesityksen hyväksymistä.
Käsittely: Asian käsittelyn aikana hyvinvointipäällikkö Vuokko Leirimaa esitti, että liitteessä 1 nuorisovaltuuston jäsenten asuinpaikkaan viitattaessa käytettäisiin termiä kotikunta.
Päätös Lautakunta päätti hyväksyä päätösehdotuksen käsittelyn aikana esille tuoduin muutoksin.
Liite 1. Vaikuttamistoimielimiä koskeva hallintosäännön muutosesitys
Kunnanhallitus 21.11.2022 § 238
Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Leirimaa Vuokko ja hyvinvointi- ja yhteisökoordinaattori Parkkonen Malla
Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää seuraavasti:
1. | Hyväksyy vaikuttamistoimielimiä koskevat hallintosäännön muutokset hyvinvointilautakunnan 8.11.2022 päätöksen mukaisesti ja esittää ne edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.
|
2. | Hallintosäännön muutokset tulevat voimaan 1.1.2023 lukien. |
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Liite 1. Vaikuttamistoimielimiä koskeva hallintosäännön muutosesitys
Kunnanvaltuusto 12.12.2022 § 99
3/00.01.01/2022
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää seuraavasti:
1. | Hyväksyy vaikuttamistoimielimiä koskevat hallintosäännön muutokset kunnanhallituksen 21.11.2022 esityksen mukaisesti.
|
2. | Hallintosäännön muutokset tulevat voimaan 1.1.2023 lukien. |
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Liite 1. Vaikuttamistoimielimiä koskeva hallintosäännön muutosesitys
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |