RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2022 aikana tehdyt kuntalaisaloitteet
Kunnanhallitus 17.04.2023
269/00.01.02/2023
Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Samanlainen oikeus on myös kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta tehdyt toimenpiteet. Valtuustolle esitetään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden toimenpiteet. Asian käsittely perustuu kuntalain 23 §:ään.
Vuoden 2022 aikana tehdyt kuntalaisaloitteet:
Hallinnon palvelualue
Hallinnon palvelualueella oli vuonna 2022 yksi kuntalaisaloite: Kuntalaisaloite tilaisuuden yksityisjärjestäjän oikeudesta käyttää kunnan Teostolupaa. Aloitteen käsittely on kesken. Asiaan on pyydetty Teoston kannanotto.
Sivistys- ja hyvinvointipalvelualue
Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueella oli vuonna 2022 yksi
kuntalaisaloite, joka saapui palvelupiste Vinkkiin sähköpostitse 29.10.2022. Aloite koski kirjaston palveluja, kotitalouksiin lainattavien mittarien lainaus- mahdollisuutta. Aloitteessa esitettiin mm. lämpökameran ja kosteusmittarin lisäämistä lainattaviin laitteisiin. Talvea vasten ja ennen kaikkea korkeiden sähkölaskujen aikana lämpökameralla olisi varmasti lainaajia lämpövuotojen selvittämiseksi. Tällä tavalla kunta tukisi energian säästöä ja kuntalaisten taloudellista pärjäämistä kovien sähkölaskujen aikana.
Aloitteeseen vastattiin sähköpostitse 4.11.2022. Vastauksessa todettiin mm., että Mäntsälässä kirjastosta on jo vuosia voinut lainata joitakin Nivoksen mittareita eri tarkoituksiin (Lainattavat mittarit nivos.fi) Mittareita voi lainata kirjaston asiakaspalveluaikoina. Kirjaston KirkesFinna -verkkokirjaston sivustolla on nähtävillä ajantasainen tieto kunkin mittarin saatavuustilanteesta.
Tekninen ja elinvoimalautakunta 28.02.2023 § 22
189/00.01.02/2023
Kuntalain 23 §:n mukaisesti kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.
Kunnan hallintosäännön mukaan aloitteet käsittelee se kunnan toimielin, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä kunnanvaltuustolle luettelo sen toimivaltaa kuuluvista aloitteista ja niiden vuoksi suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuunkäsiteltyjä. Muun toimielin kuin kunnanvaltuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista on annettava tieto toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Toimielin voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.
Tekniselle ja elinvoimalautakunnalle on toimitettu vuoden 2022 aikana yhteensä kolme kuntalaisaloitetta.
- Kuntalaisaloite koskien haavin hankintaa Urheilupuiston alueelle (dnro 168/10.03.01/2022)
Kuntaan on saapunut 21.3.2022 aloite koskien haavien hankintaa Urheilupuiston alueelle. Haaveilla on tarkoitus noukkia jokeen pudonneita palloja sekä tarvittaessa avustaa vedeen varaan joutuneita henkilöitä.
Tekninen ja elinvoimalautakunta on käsitellyt aloitetta 17.5.2022 sekä 14.6.2022. 17.5 2022 asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi. 14.6.2022 lautakunta totesi,että haavit ja pelastusrengas tullaan hankkimaan kesällä 2022. Mikäli näiden hankintojen osalta ilmenee ilkivaltaa, asiaa harkitaan uudelleen. Vastuu turvallisuudesta on toiminnanharjoittajalla tai yksilöllä itsellään. Haavien käyttö hengenpelastukseen on käyttäjän omalla vastuulla. Tekninen ja elivoimapalvelut noudattaa haavien ja pelastusrenkaiden asennuksessa Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen lausunnossaan esille nostamia suosituksia.
- Kuntalaisaloite koskien Mustijoen puhdistusta (dnro 493/10.03.01/2022 ja 33/10.03.01.00.04.00/2022)
12.8.2022 päivätyllä kuntalaisaloitteella halutaan puhdistaa Mustijokea risuista, kaatuneista, puista, airoista ja muista roskista. Puhdistettava alue sijoittuu Helsingintien sillan ja Mattilan sillan väliselle alueelle. Lisäksi pyydetään purkamaan "Hirsibaarin" viereisen vanhan laiturin tukirakenteet.
Tekninen ja elinvoimalautakunta on käsitellyt asiaa 20.9.2022 ja todennut, että haja-asutusalueella joen kunnossapitoasiat kuuluvat yhteisen vesialueen osakaskunnille tai jokeen rajautuvien kiinteistöjen omistajille. Vanhan laiturin tukirakenteiden purkaminen lisätään kunnan työlistalle ja laituri puretaan syksyn aikana.
14.10.2022 aloitteen tekijä on toimittanut lisäkirjeen, jossa hän näkee, että kunnalla on vastuu joen raivauksesta ja perkauksesta, koska kunnalla on laajasti maanomistusta alueella. Aloitteen tekijä edellyttää, että kunta selvittää asiaa ja päättää joen kunnossapidosta välittömästi.
Tekninen ja elinvoimalautakunta on käsitellyt asiaa uudelleen 24.1.2023 ja todennut, ettei esiin nostetut lisäselvitykset edellytä alkuperäisen päätöksen muuttamista.
- Kuntalaisaloite, Peltolantien turvallisuuden parantaminen ( Dnro 22/10.03.01/2022)
12.1.2022 on jätetty kuntalaisaloite koskien Peltolantien liikenneturvallisuuden prantamista sekä jalankulku- ja pyöräilyn ylitysmahdollisuuksien parantamista Peltolantiellä (MT1471)
Tekninen ja elinvoimalautakunta päätti 15.2.2022, että Peltolantie on Uudenmaan Ely-keskuksen hallinnoima maantie, jonka parantamisesta ja kunnossapidosta vastaa valtio. Mäntsälän kunta toimittaa aloitteen Uudenmaan Ely-keskukselle tiedoksi. Lisäksi lautakunta päätti, että Mäntsälän kunta lisää Meijerinraitin suunnittelun ja mahdollisen toteuttamisen taloussuunnitelmiin tuleville vuosille.
Valmistelija Hallinto- ja kehityspäällikkö Annukka Huisko-Moilanen, annukka.huisko-moilanen@mantsala.fi
Esittelijä Tekninen johtaja Pynttäri Mika
Päätösehdotus Tekninen ja elinvoimalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi edellä todetut kuntalaisaloitteet.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Kuntakehityslautakunta 15.03.2023 § 27
89/00.04.02/2022
Kunnan asukkaalla, kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä sekä sillä, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa, on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. (21.5.2021/419)
Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.
Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.
Kuntakehityslautakunnalle on lähetetty 1 kuntalaisaloite v. 2022. Sen lisäksi lautakunta käsitteli loppuun 2 aloitetta vuodelta 2021.
- Kuntalaisaloite: Meluaita suojaamaan Jurvalaa liikenteen melulta
Kuntalaisaloite.fi -palveluun on jätetty 11.8.2022 julkaistu kuntalaisaloite.
Aloitteen tavoitteena on saada meluaita Lahden moottoritien / oikoradan ja Jurvalan asuinalueen välille. Aloitteessa todetaan Jurvalan alueen tarvitsevan meluaidan suojaamaan asukkaita Lahden moottoritien jatkuvan ja kovan liikenteen ja junaliikenteen aiheuttamilta meluhaitoilta.
Kuntakehityslautakunta on 9.11.2022 § 118 on vastannut aloitteeseen:
? Asuinalueiden melusuojauksen tarpeet tulee kokonaisuudessaan huomioida maankäytön suunnittelussa yleis- ja asemakaavatasolla.
? Melusta aiheutuvien haittojen vähentämiseksi tulisi pyrkiä laatimaan Kirkonkylän kattava suunnitelma, joka sisältää esityksen toimenpiteiden priorisoinnista.
? Selvitetään mahdollisuutta toteuttaa meluaita ympäristötaideteoksena ja valmistella siihen liittyvän suunnittelukilpailun järjestämistä.
- Kuntalaisaloite: Koulu- ja asiointikyydit Maitoisten-Olkisten-Nikinojan suunnalla
Mäntsälän kunnan kuntakehityslautakunnalle on jätetty 1.11.2021 aloite / kysymyksiä / kehitysehdotuksia koulu- ja asiointikyyteihin Maitoisten-Olkisten-Nikinojan suunnalla.
Kuntakehityslautakunta on käsitellyt aloitetta 16.3.2022 ja 9.11.2022 § 117 vastaten kuljetusjärjestelyjen perusteita, ja todennut mm., että syksystä 2022 alkaen on liikennöinyt iltapäivisin joukkoliikennevuoro, joka ajaa Sälinkään/Tikkatien lenkin. Tällöin kunnan kaikille avoin ostovuoro ajaa suoraan Olkinen-Nikonojan suuntaan. Tämä on lyhentänyt kunnan ostovuorolla kulkevien matka-aikoja iltapäivän osalta.
3 Kuntalaisaloite: Hakemus asemakaavan muuttamiseksi korttelissa 2117 Linnamäen alueella
Korttelin 2117 tontin 4 omistaja on 22.11.2021 lähettänyt hakemuksen kaavamuutoksen tekemiseksi korttelin 2117 tontin K-1 (numeroton) osalta. Tontti, jota kaavamuutoshakemus koskee, sijaitsee osoitteessa Vuolteenmetsäntie 2.
Mäntsälän kunta omistaa kyseisen tontin ja siitä muodostuu kiinteistö 505-407-1-82. Hakemuksessa esitetään, että liikerakennusten kortteliosa muutettaisiin puisto- tai viheralueeksi näkö- ja melusuojan antamiseksi.
Kuntakehityslautakunta 16.02.2022 § 23 on vastannut aloitteeseen, haettua asemakaavanmuutosta korttelissa 2117 ei käynnistetä edellä kuvatuin perustein ja että K1-tontin ja omakotialueen väliin kaavoitetaan viheralue myöhemmin laadittavassa kaavamuutoksessa.
Valmistelija hallintosihteeri Tarja Airio
Esittelijä Kuntakehitysjohtaja Gummerus Vesa
Päätösehdotus Kuntakehityslautakunta merkitsee tiedoksi vuoden 2022 aikana jätetyt tai käsitellyt kuntalaisaloitteet tiedoksi ja lähettää edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Kunnanhallitus 17.04.2023 § 94
Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi vuoden 2022 kuntalaisaloitteet sekä niiden käsittelyvaiheet ja lähettää ne edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Kunnanvaltuusto 22.05.2023 § 41
269/00.01.02/2023
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2022 kuntalaisaloitteet sekä niiden käsittelyvaiheet.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |