Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 33



 

Mäntsälän kunnan vuoden 2022 tilinpäätös

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 72 

 

 

 

Kunnanhallituksen on kuntalain 113 §:n mukaan laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajan tarkastettavaksi sekä tarkastuksen jälkeen saatettava valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot, talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Lisäksi kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös.

 

Käyttötalouden toimintakate oli -124 128 133,57 euroa ja alitti muutetun talousarvion noin 3,5 milj. eurolla. Suurin selittävä tekijä oli sosiaali- ja terveystoimen menot, jotka alittivat muutetun talousarvion 3,2 milj. eurolla. Toimintakate heikkeni edellisestä vuodesta n. 8,3 %. Toimintakatteen kasvu johtui ennen kaikkea Keusoten maksuosuuden n. 11 % kasvusta. Vuoden 2021 soten toimintamenoja vähensi merkittävästi Keusoten saamat koronatuet 6,7 milj. euroa. Vuonna 2022 koronatukia saatiin 1,9 milj. euroa. Toimintamenoja kasvatti tilikaudella myös inflaation vaikutuksesta syntyneet kustannusnousut ja tietohallinnon sekä palkanlaskennan ja kirjanpidon palveluntuottajavaihdokset, joista syntyi kertaluonteisia kustannuksia. Valtuustoon nähden sitovat tulosalueiden toimintakatteiden ylitykset hyväksyttiin kunnanvaltuustossa 20.3.2023.

 

Vuonna 2022 kunnallisveron kertymä oli 84 963 119,50 euroa, kiinteistöverotuottojen kertymä 8 554 243,09 euroa ja osuus yhteisöveron tuotosta 6 239 525,03 euroa. Verotulot nousivat 5,5 % edellisestä vuodesta. Valtionosuuksia kertyi 35 823 319,13 euroa. Valtionosuudet kasvoivat 4,7 % edellisestä vuodesta. Kunnan verorahoitus oli lähes muutetun talousarvion mukainen, verotulot ja valtionosuudet alittivat

168 045 eurolla muutetun talousarvion. Verorahoitus (verotulot+ valtionosuudet) nousivat edellisestä vuodesta peräti 6,8 milj. euroa (5,3 %).

 

Vuosikate oli positiivinen: 11 559 223,87 euroa. Vuosikate heikkeni edellisestä vuodesta 4,1 milj. eurolla. Talousarviosta vuosikate parani 3,7 milj. eurolla ja alkuperäiseen talousarvioon nähden 4 milj. eurolla. Vuosikatteen kohentumisen taustalla on erityisesti hyvä verotulokertymä.

 

Rahoitustuottojen ja kulujen toteutuma oli tilikaudella 107 150,69 euroa. Tilikaudella ei peritty kunnan konserniyhtiö Nivos Oy:ltä pääomalainan korkoa 1,6 milj. euroa.

 

Investointimenot olivat vuoden 2022 tilinpäätöksessä 12 412 022,36 euroa ja rahoitusosuudet investointimenoihin 335 441 euroa. Investointimenot alittivat talousarvion 1,05 milj. eurolla. Käyttöomaisuuden myynnit olivat

1,8 milj. euroa. Investointien tulorahoitusprosentti oli 95,7.

 

Kunta nosti tilikaudella lisää pitkäaikaista lainaa 24,6 milj. euroa, jolla korvattiin lyhytaikaista rahoitusta. Kunnan lainakanta pieneni ja lainakannan muutos oli -2,4 milj. euroa. Kunnan lainakanta oli vuoden 2022 tilinpäätöksessä 96,4 milj. euroa. Lainakanta asukasta väheni 4 613 euroon/asukasta kohti (vähennystä ed. vuoteen 129 euroa/asukas).

 

Kuntakonsernin taloudellinen tilannekuva heikkeni tilikaudella. Konserniyhtiöistä Mäntsälän Jäähalli Oy ja Nivos Oy konserni tekivät alijäämäiset tilinpäätökset ja kuntakonsernin tilikauden alijäämä oli 0,6 milj. euroa. Kuntakonsernin lainakanta oli tilinpäätöshetkellä 189,6 milj. eli

9 073 euroa/asukas. Vuonna 2021 konsernin lainakanta oli 193 milj. euroa (vähennystä ed. vuoteen 194 euroa/asukas).

 

Valmistelija Talousjohtaja Samola Riitta, riitta.samola@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

 

1.

esittää valtuustolle, että tilikauden 3 896 496,83 euron ylijäämäisestä tuloksesta kirjataan poistoeron vähennys 30 684,12 euroa ja varausten lisäyksenä 3 000 000,00 euron investointivaraus vesiliikuntakeskuksen rakentamiseen sekä tilikauden ylijäämä

927 180,95 euroa kirjataan taseeseen tilikauden ylijäämäksi,

2.

allekirjoittaa vuoden 2022 tilinpäätöksen ja toimittaa sen tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle tarkastettavaksi,

3.

oikeuttaa kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan allekirjoittamaan tilintarkastuksen vahvistusilmoituskirjeen,

4.

oikeuttaa taloushallinnon tekemään tarvittaessa mahdolliset vähäiset tai teknisluontoiset korjaukset allekirjoituksen jälkeen tilinpäätökseen ja sen liitetietoihin sekä

5.

saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

 

 

Käsittely Talousjohtaja Riitta Samolaa sekä palvelualuejohtajia kuultiin asiantuntijoina pykälän yhteydessä.

 

Päätös Tehtiin korjaukset kunnan rahoituslaskelmaan sivuille: 29, 88, 92 sekä korjaukset konsernin rahoituslaskelmaan sivuille 41 ja 96. Lisäksi tehtiin korjaus taseeseen sivulle 94. Näiden mukaisesti päivitetty tilinpäätös on liitteenä 1.

Muutoin hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 Liite 1. Vuoden 2022 tilinpäätös

 Liite 2. Tilintarkastuksen vahvistusilmoituskirje (luonnos)

 

 

Tarkastuslautakunta 11.05.2023 § 28

 

Kunnanhallitus on 27.3.2023 allekirjoittanut tilinpäätöksen vuodelta 2022.

 

 Tilintarkastajan on annettava valtuustolle tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielinten jäsenille ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtaville viranhaltijoille (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

 

Jos tilintarkastaja havaitsee, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu

vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole

vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen

kohdistuva muistutus. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää

vastuuvapaudesta tilivelvollisille (KuntaL 75 §).

 

 BDO Audiator Oy:n vastuunalainen tilintarkastaja HT, JHT Mark Lassfolk on antanut tilintarkastuskertomuksen Mäntsälän kunnan vuoden 2022 hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastamisesta.

 

 Tilintarkastuskertomuksessa ei ole esitetty kuntalain 75 §:ssä tarkoitettua

 muistutusta. Vastuunalainen tilintarkastaja luovutti tilintarkastuskertomuksen tarkastuslautakunnan edellisessä kokouksessa 18.4.2023

 

Kuntalain 71 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston

päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat. Tämän

säännöksen mukaisesti asian valtuustolle esittelee tarkastuslautakunta.

 

Päätösesitys: Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että

 Valtuusto

. merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen

 . hyväksyy vuoden 2022 tilinpäätöksen

. myöntää vastuuvapauden toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville virkamiehille tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.

 

Päätös Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että

 Valtuusto

. merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen

 . hyväksyy vuoden 2022 tilinpäätöksen

. myöntää vastuuvapauden toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville virkamiehille tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.

 

 

 

Kunnanvaltuusto 22.05.2023 § 33  

13/02.01.00/2022  

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää seuraavasti:

 

1.

Tilikauden 3 896 496,83 euron ylijäämäisestä tuloksesta kirjataan poistoeron vähennys 30 684,12 euroa ja varausten lisäyksenä

3 000 000,00 euron investointivaraus vesiliikuntakeskuksen rakentamiseen sekä tilikauden ylijäämä 927 180,95 euroa kirjataan taseeseen tilikauden ylijäämäksi.

2.

Merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen.

3.

Hyväksyy vuoden 2022 tilinpäätöksen.

4.

Myöntää vastuuvapauden toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville virkamiehille tilikaudelta 1.1. - 31.12.2022.

 

Käsittely Ryhmäpuheenvuoron pitivät:
 

Keskusta

Katri Manninen

Kokoomus

Matti Virpiaro

SDP

Heli Hallikainen

Vasemmisto

Erkki Laukkanen

 

 

Päätös Teknisenä korjauksena muutettiin s. 20: Rahoitustuottoihin on sisältynyt alkuperäisessä talousarviossa Nivos Oy:n pääomalainan korko. Kunnanvaltuuston päätöksellä se päätettiin jättää perimättä osa Nivos Oy:n taloudellista tukea.

Muutoin hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 Liite 1. Vuoden 2022 tilinpäätös

 Liite 2. Tilintarkastuskertomus 2022

 

 

-          Puheenjohtaja määräsi kokouksessa tauon klo 19.20-19.30

-          Merkittiin, että Heta Ravolainen-Rinne poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 19.27