RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 54
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaavoituskatsaus 2023
Kuntakehityslautakunta 19.04.2023 § 35
Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niidenkäsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntävaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.
Valmistelija kaavainsinööri Mari Niinistö, mari.niinisto(at)mantsala.fi
Esittelijä Kuntakehitysjohtaja Gummerus Vesa
Päätösehdotus Kuntakehityslautakunta esittää liitteenä olevan kaavoituskatsauksen 2023 kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.
Katsaus annetaan tiedoksi kunnanvaltuustolle, kunnan johtoryhmälle, Uudenmaan liitolle, Uudenmaan ELY-keskukselle, Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle, naapurikunnille, Maanmittauslaitokselle ja ympäristöministeriölle. Kuntalaisille katsauksesta tiedotetaan
paikallislehden ja kunnan nettisivujen kautta.
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.
Liite 1. Kaavoituskatsaus 2023
Kunnanhallitus 08.05.2023 § 110
Valmistelija Kaavainsinööri Niinistö Mari, mari.niinisto@mantsala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan kaavoituskatsauksen 2023 ja lähettää sen edelleen valtuustolle tiedoksi.
Käsittely Kuntakehitysjohtaja Vesa Gummerusta kuultiin asiantuntijana pykälän yhteydessä.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Liite 1. Kaavoituskatsaus 2023
Kunnanvaltuusto 12.06.2023 § 54
350/10.02.02/2023
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi kaavoituskatsauksen 2023.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Liite 1. Kaavoituskatsaus 2023
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |