RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 18.04.2023/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liikuntatoiminnan avustukset vuodelle 2023
Hyvinvointilautakunta 21.03.2023 § 16
Liikuntalain (390/2015) mukaan kuntien tehtävänä on edellytysten luominen liikunnan harrastamiseen ja urheiluseurojen toiminnan tukeminen.
Kuulutus liikuntatoimen avustuksen hausta on ollut kunnan kotisivuilla 11.1.-13.2.2023 ja paikallislehdessä 11.1.2023. Liikuntatoimen vuoden 2023 avustuksia haki määräaikaan 13.2.2023 mennessä 14 yhdistystä. FC Kapinan hakemus saapui myöhässä. Avustuksia haettiin yhteensä 157 245 euroa. Liikuntatoimen talousarviossa on avustuksiin varattu 30 000 euroa.
Liikuntatoimen avustusohjeiden mukaan avustukset jaetaan kohdeavustuksina koulutukseen ja toimitilavuokriin siten, että koulutusmenoja huomioidaan 5 000 euroon asti / seura ja jäljelle jäävä avustusmääräraha osoitetaan toimitilavuokriin.
Valmistelija Liikuntasihteeri Harri Bister, sähköposti harri.bister(@)mantsala.fi
Esittelijä Hyvinvointipäällikkö Leirimaa Vuokko
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää myöntää liikuntatoimen avustuksiin 30 000 euroa liitteenä 1 olevan esityksen mukaisesti.
Käsittely Käsittelyn aikana Susanna Koivula ehdotti, että FC Kapinalla olisi mahdollisuus jättää hakemus jälkikäteen ja se käsiteltäisiin joko erikseen tai sitten liikuntatoiminnan avustukset kokonaisuutena seuraavassa hyvinvointilautakunnan kokouksessa. Muutosehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi kannattamattomana.
Käsittelyn aikana hyvinvointipäällikkö Vuokko Leirimaa esitti, että liitteeseen 1 lisätään selite koskien Hirvihaara Golfia.
Päätös Hyvinvointilautakunta päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti. Lisäksi hyvinvointilautakunta antoi valtuudet lisätä liitteeseen 1 hyvinvointipäällikön käsittelyn aikana esittelemän selitteen.
Liite 1. Liikuntatoiminnan vuoden 2023 avustusten jakaminen
Merkittiin, että Tytti Laine ilmoitti olevansa esteellinen (edustajajäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.30-17.57.
Hyvinvointilautakunta 18.04.2023 § 37
21/02.08.00/2023
Hirvihaara Golf Mäntsälä ry on tehnyt 4.4.2023 sähköpostitse kirjallisen oikaisuvaatimuksen koskien liitteeseen 1 lisättyä selitettä Hirvihaara Golfista. Hirvihaara Golf ei hakenut avustusta vuonna 2022. Sen sijaan avustusta on avustushakemuksen mukaan haettu vuodelle 2023 sisällöltään sellaiseen koulutukseen, johon avustusta ei hakuohjeiden mukaan myönnetä.
Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Vuokko Leirimaa, sähköposti vuokko.leirimaa(@)mantsala.fi
Esittelijä Hyvinvointipäällikkö Leirimaa Vuokko
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta antaa valtuudet korjata liitteessä 1 mainitun Hirvihaara Golf Mäntsälä ry:tä koskevan selitteen esittelytekstissä mainitun mukaiseksi.
Päätös Hyvinvointilautakunta päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti.
Liite 1. Liikuntatoiminnan vuoden 2023 avustusten jakaminen
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |