RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 69
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite Skeittirampin perustaminen
Kunnanvaltuusto 06.02.2023 § 14
Valtuutettu Matti Virpiaro ja muut allekirjoittaneet esittivät seuraavan valtuustoaloitteen valtuuston kokouksessa 6.2.2023:
"Matti Virpiaro ja muut allekirjoittaneet esittivät seuraavan valtuustoaloitteen valtuuston kokouksessa 6.2.2023.
"SKEITTIPARKIN PERUSTAMINEN"
Useissa kunnissa on perustettu skeittipaikkoja sekä nuorison, että aikuisemmankin väestön tarpeisiin. Tällaisia löytyy mm Orimattilasta, Hyvinkäältä, Järvenpäästä, Pornaisista sekä Tuusulasta.
Saamani tiedon mukaan skeittaaminen on hauska, fyysisesti ja henkisesti vaativa laji.
Kuulemani mukaan, "Ikävin asia skeittauksessa on se, kun ei pääse skeittaamaan".
Seurattuani sulan maan aikana kunnantalon edustalla skeitanneita nuoria, olen jäänyt muutamaan otteeseen keskustelemaan heidän kanssaan. Olen esittänyt kainon toiveen, että skeittaus voisi tapahtua jossakin muualla, kuin kunnantalon edustalla olevien kiveysten päällä, se kun rikkoo hiotun kiveyksen pintaa. Vastauksena on ollut aina se, että lajia on vaikea harrastaa, jos ei ole paikkaa, jossa skeitata. Tavattuani hiljattain pari aiemmin kunnantalon edustalla skeittaamassa ollutta poikaa, virisi keskustelua aiheesta ja heidän esittämänsä toive skeittiparkista. Myöskin Riihenmäen koulun oppilailta on eduskuntavierailun yhteydessä tullut toivomus kyseisenalueen perustamisesta.
Nyt kun on tehty kaksi valtuustoaloitetta, koskien mopoalueen perustamista sekä lasten liikennepuiston perustamista, joita tänään käsitellään kunnanvaltuuston kokouksessa, teen Kokoomuksen valtuustoryhmän tukemana seuraavan valtuustoaloitteen;
Mäntsälän kunta kartoittaa keskusta-alueen läheisyydestä sopivaa aluetta skeittiparkille. Samalla selvitetään, onko mahdollista perustaa skeittiparkki samaan yhteyteen mopoalueen sekä lasten liikennepuiston kanssa.
Nämä kolme toimintoa sopivat mielestäni perustettavaksi kohtuullisen hyvin samaan kokonaisuuteen. Huomioon ottaen, että osallistava yhteisöllisyys on yksi tärkeä osa kuntastrategiaamme, pidän tärkeänä, että skeittiparkki toteutuu ja että lapset ja nuoret otetaan mukaan jo paikan ideointivaiheessa ja että he voivat ottaa osaa suunnitteluun sekä sen rakentamiseen. Näiden asioiden huomioimisella saamme nuoret myös huolehtimaan paikan kunnossa pitämisestä.
Me allekirjoittaneet olemme valmiit antamaan skeittiparkin rakentumiseksi täyden tukemme.
Mäntsälässä 6.2.2023"
Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
Liite 1. Aloite
Kunnanhallitus 27.02.2023 § 50
Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu
Päätösehdotus Kunnanhallitus lähettää aloitteen tekninen ja elinvoimapalveluille valmisteltavaksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Tekninen ja elinvoimalautakunta 15.08.2023 § 70
Skeittiparkki, liikennepuisto ja mopoparkki
Tekninen ja elinvoimapalvelut on tutkinut erilaisia vaihtoehtoja skeittiparkin perustamiselle, yksi mahdollinen sijoituspaikka voisi olla urheilukentän alue. Kuntatekniikka selvittää tarkemmin asiaa vuoden 2024 aikana.
Anttilan lähiliikuntapaikalla on jo skeittiparkki, jota myös voi käyttää.
Mopoalueen osalta tarkastellaan asiaa mahdollisissa maankäytön kehittämissuunnitelmissa ja muiden toimintojen yhteensovittamisen näkökulmasta.
Liikennepuiston mahdollista sijoituspaikkaa tutkitaan maankäytännöllisesti vuoden 2024 aikana.
Valmistelija Viheraluemestari Outi Asikainen, outi.asikainen@mantsala.fi
Esittelijä Tekninen johtaja Pynttäri Mika
Päätösehdotus Tekninen ja elinvoimalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltustoolle vastauksenaan valtuustoaloitteeseen yllä olevan perustelutekstin mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Kunnanhallitus 28.08.2023 § 175
Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi tekninen ja elinvoimalautakunnan päätöksen 15.8.2023 koskien valtuustoaloitetta skeittirampin perustamisesta. Kunnanhallitus lähettää aloitteen käsittelyn edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätös Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi tekninen ja elinvoimalautakunnan päätöksen 15.8.2023 koskien valtuustoaloitetta skeittirampin perustamisesta. Lisäselvityksen osalta aloitteen käsittely jää kesken.
Kunnanvaltuusto 11.09.2023 § 69
140/10.03.01.00.02.00/2023
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee aloitteen käsittelyn tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Lisäksi valtuusto totesi, että lisäselvityksen osalta aloitteen käsittely jää kesken.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |