RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 63
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Mäntsälän Jäähalli Oy:n talouden tasapainottaminen
Kunnanhallitus 14.08.2023 § 159
Mäntsälän kunta omistaa Mäntsälän Jäähalli Oy:stä (kunta 48,66 % ja Nivos Oy 2,3 %) yhteensä konserniomistuksen kautta 50,96 %.
Mäntsälän Jäähalli Oy:n tilikauden 1.1.-31.12.2022 tulos oli 309 466 euroa tappiollinen. Yhtiö ei ole pystynyt kasvattamaan liikevaihtoa siten, että toiminta olisi saatu kannattavaksi. Mäntsälän Jäähalli Oy:n talouden arvioimiseksi kunta teetti yhdessä jäähalliyhtiön kanssa taloudellisen selvityksen, jossa arvioitiin toimia, joiden avulla yhtiö saisi talouden tasapainotettua ja pystyisi selviytymään lainojen hoitokuluista. Osana selvitystä arvioitiin myös jäähallin osittaista käyttötarkoituksen muutosta ja sen mahdollisia taloudellisia vaikutuksia huomioiden tekniset ja taloudelliset rajoitteet.
Selvityksen tuloksena arvioitiin, että jäähallin kulurakennetta pitäisi saada alennettua ja toteuttaa aktiivista jääaikamyyntiä. Käyttötarkoituksen muutos vaatisi selkeää tarvetta muulle harrastustoiminnalle, jolla pitäisi pystyä kattamaan myös jäähallin lämmittämisestä aiheutuvat kulut ja investoinnit tilaan. Selkeänä riskinä on tilan jääminen tämän jälkeen vajaakäytölle myös uudessa käyttötarkoituksessa eikä selvityksen perusteella ole tarkoituksenmukaista tehdä muutoksia tilaan nykytilanteessa, kun molemmat hallit ovat erittäin hyvässä kunnossa jääkäyttöön.
Mäntsälän Jäähalli Oy on toimittanut talouden tasapainottamiseen tähtäävän suunnitelman kunnalle. Nykytilanteessa Mäntsälän Jäähalli Oy tarvitsee edelleen tukea toiminnan rahoittamiseen. Koska kunta ei omista kaikkia yhtiön osakkeita, kunnan näkökulmasta on tarkoituksenmukaista tukea yhtiötä pääomasijoituksilla siten, että kunnan omistusosuus kasvaisi sijoituksia vastaavasti. Muu tuki tulisi toteuttaa niin, että se kohdistuu erityisesti niihin käyttäjätahoihin, jotka ovat tuen tarpeessa (lapset, nuoret). Tasapainottamissuunnitelma sisältää kunnan tukea sekä pääomasijoituksena että jääostojen tukena. Tasapainottamissuunnitelma ei sisällä muutoksia yhtiön kulurakenteeseen.
Jäähalli Oy on omalla kustannuksellaan antanut yleisöjäävuoroja kuntalaisten käyttöön, joka on perusteltua kompensoida kunnan osalta. Yleisöjäävuoroja on ollut noin 150 h vuodessa, joiden arvo on 24 750 euroa vuodessa. Kunnan jäänostoja on myös tarkoitus lisätä opetuksessa sekä tarjota jäävuoroja myös varhaiskasvatuksen käyttöön. Tästä aiheutuu kunnalle lisäkustannuksia arviolta 33 000 euroa vuodessa. Lisäjäänostot huomioidaan vuoden 2024 talousarvion valmistelun yhteydessä. Lasten ja nuorten harrastuksen tukemista esitetään myös lisättävän 33 000 eurolla. Tämä tuki kohdentuu perheille ja huomioidaan myös vuoden 2024 talousarviovalmistelun yhteydessä.
Mäntsälän Jäähalli Oy maksaa kiinteistöveroa vuodessa n. 102 538 euroa. Kiinteistöveron suuruudesta johtuen, kunta päätti vuonna 2022 ostaa Mäntsälän Jäähalli Oy:ltä mainostilaa 50 000 eurolla, jolla kompensoidaan osittain korkea kiinteistövero. Mäntsälän Jäähalli Oy esittää, että kunta ostaa Mäntsälän Jäähalli Oy:ltä mainostilaa molemmista halleista yhteensä 102 538 eurolla.
Mäntsälän Jäähalli Oy:n hallitus on myös esittänyt ylimääräisen yhtiökokouksen kutsumista koolle 16.8.2023, jossa päätetään osakepääoman korottamisesta osakeannilla. Osakepääomaa korotetaa enintään 500 000 eurolla.
Oheismateriaali
1. Mäntsälän Jäähalli Oy:n talouden tasapainottamissuunnitelma
2. Mäntsälän Jäähalli Oy:n taloudellinen selvitys
Valmistelija Talousjohtaja Samola Riitta, riitta.samola@mantsala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että
1. | Mäntsälän Jäähalli Oy:n talouden tukemiseksi Jäähalli Oylle kompensoidaan vuoden 2023 aikana toteutetut yleisöjäävuorot yhteensä 24 750 euroa.
|
2. | Kunta ostaa Mäntsälän Jäähalli Oy:lta mainostilaa molemmista jäähalleista yhteensä 50 000 eurolla. Tarvittavat talousarviomuutosesitykset (kohdat 1-2) tehdään osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä.
|
3. | Edellyttää, että yhtiö tekee myös kulurakennetta vähentäviä toimia osana talouden tasapainottamissuunnitelmaa.
|
4. | Mäntsälän Jäähalli Oy:n osakkeita merkitsemisestä tehdään esitys kunnanvaltuustolle, kun yhtiökokous on päättänyt asiasta ja Jäähalli Oy on toimittanut laskelmat vuoden 2023 tilinpäätösennusteesta. |
Käsittely Talousjohtaja Riitta Samolaa kuultiin asiantuntijana pykälän yhteydessä.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
- Merkittiin, että Katri Manninen ilmoitti esteellisyytensä (yhteisöjäävi) asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta
Kunnanhallitus 28.08.2023 § 168
Mäntsälän Jäähalli Oy:n yhtiökokous on 16.8.2023 päättänyt osakepääoman korottamisesta osakeannilla. Osakepääomaa on päätetty korottaa enintään 500 000 eurolla.
Yhtiön rahoitustarve on vuodelta 2023 n. 390 000 euroa, jonka yhtiö tarvitsee vieraan pääoman, lainakorkojen ja sekä Jäähalli-investoinnin viimeisen erän maksamiseen. Jäähalli yhtiön taloudellista selvitystä laadittaessa selvityksen lopputuloksena oli, että nykytilanteessa Mäntsälän Jäähalli Oy tarvitsee edelleen tukea toiminnalleen. Koska kunta ei omista kaikkia yhtiön osakkeita, kunnan näkökulmasta on tarkoituksenmukaista tukea yhtiötä pääomasijoituksilla suoran avustustuen sijaan siten, että kunnan omistusosuus kasvaisi sijoituksia vastaavasti.
Osakkeiden merkintäaika on 16.8.2023 - 16.9.2023, jonka jälkeen Mäntsälän kunnalle ja Nivos Energia Oy:lle varataan aikaa tehdä omat merkintänsä 12.10.2023 mennessä. Merkintäaika päättyy 12.10.2023. Merkintähinta on 100 euroa osakkeelta.
Tällä hetkellä kunnalla ja Nivoksella on yhteensä 1165 ( 1112 + 53) osaketta ja yksityisillä 1141 osaketta eli yhteensä 2306 osaketta. Kunnan ostaessa osakkeita 390 000 eurolla, kunnan omistusosuus nousee 5065 osakkeeseen. Tällöin kunnan omistusosuus yhtiöstä nousee noin 80 prosenttiin riippuen kuinka paljon yksityiset tahot merkitsevät jäähalliyhtiön osakkeita.
Valmistelija Talousjohtaja Samola Riitta, riitta.samola@mantsala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Mäntsälän Jäähalli Oy:n osakkeita ostetaan 390 000 eurolla, jolloin kunnan ja Nivoksen yhteenlaskettu omistusosuus kasvaa noin 80 prosenttiin yhtiöstä. Kunnan talousarvion investointiosaan esitetään vastaava muutos
Käsittely Talousjohtaja Riitta Samolaa kuultiin asiantuntijana pykälän yhteydessä.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
- Merkittiin, että Katri Manninen ilmoitti esteellisyytensä (yhteisöjäävi) asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta klo 18.34-18.41
Kunnanvaltuusto 11.09.2023 § 63
670/02.05.01/2023
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää, että Mäntsälän Jäähalli Oy:n osakkeita ostetaan 390 000 eurolla, jolloin kunnan ja Nivoksen yhteenlaskettu omistusosuus kasvaa noin 80 prosenttiin yhtiöstä. Kunnan talousarvion investointiosaan tehdään vastaava muutos.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
- Merkittiin, että Ilkka Allonen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |