Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 68


Liite 2 Kyselyn tulokset graafeina

 

Valtuustoaloite Arvot ja keskusteluilmapiiri koulussa -kysely

 

Kunnanvaltuusto 12.12.2022 § 107 

 

 

 

Valtuutettu Susanna Koivula ja muut allekirjoittaneet esittivät seuraavan valtuustoaloitteen valtuuston kokouksessa 12.12.2022:

 

"Kouluissa tulee vallita avoin ilmapiiri, jossa jokaista kannustetaan ilmaisemaan omia mielipiteitä ja perustelemaan niitä toisille.  Erilaisista arvoista ja vakaumuksista tulee puhua kunnioittavasti. Näin luodaan hyväksyvää ilmapiiriä luokkiin, koulun käytäville ja välitunneille.

 

Vanhempien oikeus varmistaa kodin vakaumuksen mukainen kasvatus huomioidaan. Vuoropuheluun kodin ja koulun välillä rohkaistaan. Koulussa vaalitaan sitoutumattomuuden periaatetta suhteessa poliittisiin ja uskonnollisiin kysymyksiin.

 

Aloitteen toimenpide-ehdotuksena on kyselyn järjestäminen yläkoulujen oppilaille, heidän huoltajilleen sekä henkilökunnalle vuonna 2023:

 

-          millaiseksi koulun keskusteluilmapiiri koetaan

-          kokemuksia kodin vakaumuksen huomioimisesta kouluarjessa

-          sitoutumattomuuden toteutuminen opetuksessa ja muussa koulun toiminnassa

-          miten kyselyyn osallistujat itse ylläpitäisivät tai kehittäisivät nykytilaa

 

Kyselyn tulokset julkaistaan aikanaan Mäntsälän kunnan verkkosivuilla ja vastauksia käsitellään kasvatus- ja sivistyslautakunnassa.

 

Susanna Koivula ja muut allekirjoittaneet 12.12.2022 Mäntsälässä"

 

 

Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 Liite 1. Aloite

 

 

 

Kunnanhallitus 16.01.2023 § 14 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen sivistyspalveluille valmisteltavaksi.

 

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 

 

Sivistyslautakunta 23.05.2023 § 54 

 

 

 

Opetuspalvelut lausuu valtuustoaloitteeseen "Arvot ja keskusteluilmapiiri koulussa -kysely" seuraavaa:

 

Mäntsälän perusopetuksen oppilaille, huoltajille ja opettajille on toteutettu teeman mukainen kysely ajalla 22.3-31.3.2023. Kyselyn kysymykset olivat valtuustoaloitteen mukaisia. Kyselyn tulokset on kuvattuna graafeina liitteessä 2.

 

Keskeiset tulokset olivat seuraavat:

 

Oppilaat (N=802, vastausprosentti 44 %)

 

Millaiseksi koet koulusi keskusteluilmapiirin:

keskusteluilmapiirin oppilaista koki melko hyvänä, hyvänä tai erinomaisena 81,3 % ja melko huonona, huonona tai erittäin huonona 18,3 %.

 

Kokemuksesi kotisi vakaumuksen huomioimisesta kouluarjessa:

melko hyvin, hyvin tai erinomaisesti 65,6 % ja jonkin verran, vain vähän tai ei lainkaan 34,2 %.

 

Miten opetuksen sitoutumattomuus poliittisissa ja uskonnollisissa kysymyksissä toteutuu koulussasi:

melko hyvin, hyvin tai erinomaisesti 74,2 % ja jonkin verran, vain vähän tai ei lainkaan 25,8 %.

 

Miten sitoutumattomuus poliittisissa ja uskonnollisissa kysymyksissä toteutuu koulusi muussa toiminnassa:

melko hyvin, hyvin tai erinomaisesti 71,9 % ja jonkin verran, vain vähän tai ei lainkaan 28,1 %.

 

Vapaa sana: Ei lisättävää (50 vastausta), kyselyn tarkoituksessa ja kysymysten asettelussa oli epäselvyyttä (11 vastausta), kyselyyn liittymättömiä muita vastauksia (28 vastausta) sekä muita yksittäisiä vastauksia (9 vastausta).

 

Henkilökunta (N=72, vastausprosentti 53 %)

 

Millaiseksi koet koulusi keskusteluilmapiirin:

keskusteluilmapiirin opettajista koki melko hyvänä, hyvänä tai erinomaisena 92,1 % ja melko huonona tai erittäin huonona 7,9 %, 

 

Kokemuksesi kotisi vakaumuksen huomioimisesta kouluarjessa:

melko hyvin, hyvin tai erinomaisesti 81,7 % ja jonkin verran, vain vähän tai ei lainkaan 18,4 %.

 

Miten opetuksen sitoutumattomuus poliittisissa ja uskonnollisissa kysymyksissä toteutuu koulussasi:

melko hyvin, hyvin tai erinomaisesti 89,4  % ja jonkin verran tai ei lainkaan 10,5 %.

 

Miten sitoutumattomuus poliittisissa ja uskonnollisissa kysymyksissä toteutuu koulusi muussa toiminnassa:

melko hyvin, hyvin tai erinomaisesti 92,1 % ja jonkin verran tai ei lainkaan 7,9 %. 

 

Vapaa sana: yksittäisiä vastauksia 10, joissa kehittämiskohteita tuotiin esille seuraavissa toimissa: keskustelumahdollisuudet (4), ilmapiiri (3), ajatusmallit (2), katsomusaine (1).

 

Huoltajat (N=802, vastausprosentti 12% seuraavasti: Kysely on lähetetty 802 oppilaan huoltajalle, josta saatiin 95 huoltajan vastaus.)

 

Millaiseksi koet koulusi keskusteluilmapiirin:

Keskusteluilmapiirin vastaajista koki melko hyvänä, hyvänä tai erinomaisena 93,7 % ja melko huonona tai huonona 6,3 %. 

 

Kokemuksesi kotisi vakaumuksen huomioimisesta kouluarjessa:

melko hyvin, hyvin tai erinomaisesti 84,2 % ja jonkin verran tai vain vähän 15,8 %.

 

Miten opetuksen sitoutumattomuus poliittisissa ja uskonnollisissa kysymyksissä toteutuu koulussasi:

melko hyvin, hyvin tai erinomaisesti 81 % ja jonkin verran, vain vähän tai ei lainkaan 19 %.

 

Miten sitoutumattomuus poliittisissa ja uskonnollisissa kysymyksissä toteutuu koulusi muussa toiminnassa:

melko hyvin, hyvin tai erinomaisesti 79 % ja jonkin verran, vain vähän tai ei lainkaan 21,1 %.

 

Vapaa sana: yksittäisiä vastauksia 41, joista kehittämiskohteita tuotiin esille seuraavissa toimissa: järjestötoiminta (11) seurakunta (1), suvaitsevaisuus (5), yhteistyön vahvistaminen (2) katsomusaineet (2), suvaitsevaisuus (5), elämänkatsomustieto (2), poliittinen sitoutumattomuus (5).

 

Tulokset julkaistaan Sivistyslautakunnan kokouksen 23.5.2023 käsittelyn jälkeen kunnan kotisivuilla osoitteessa https://www.mantsala.fi/kasvatus-ja-opetus/perusopetus/kehittaminen-ja-hankkeet/kyselyt-raportit-ja-tilastot/

 

Valmistelija Opetuspäällikkö Janne Mäkinen, sähköposti janne.makinen(@)mantsala.fi, tukipalveluiden erityisasiantuntija Taru Kuparinen, sähköposti taru.kuparinen(@)mantsala.fi.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ahvo Timo

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta antaa esittelytekstin mukaisen vastauksen kunnanvaltuustolle valtuustoaloitteeseen Arvot ja keskusteluilmapiiri koulussa -kysely.

 

Käsittely Tukipalveluiden erityisasiantuntija Taru Kuparinen esitteli asiaa kokouksessa.

 

 Käsittelyn aikana esittelijä muutti esitystään seuraavasti: "Sivistyslautakunta päättää siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen."

 

Päätös Puheenjohtaja totesi sivistyslautakunnan päättäneen siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

 

 

 Liite 1. Valtuustoaloite

 Liite 2. Kyselyn tulokset graafeina

 

 

 

Sivistyslautakunta 15.06.2023 § 65 

 

 

Arvot ja keskusteluilmapiiri koulussa -kyselyn tulokset julkaistaan sivistyslautakunnan kokouksen 15.6.2023 käsittelyn jälkeen Mäntsälän kunnan kotisivuilla.

 

Valmistelija Opetuspäällikkö Janne Mäkinen, sähköposti janne.makinen(@)mantsala.fi, tukipalveluiden erityisasiantuntija Taru Kuparinen, sähköposti taru.kuparinen(@)mantsala.fi.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ahvo Timo

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta antaa esittelytekstin mukaisen vastauksen kunnanvaltuustolle valtuustoaloitteeseen Arvot ja keskusteluilmapiiri koulussa -kysely.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.

 

 

 

Kunnanhallitus 14.08.2023 § 161 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi sivistyslautakunnan päätöksen 15.6.2023 koskien valtuustoaloitetta Arvot ja keskusteluilmapiiri koulussa -kysely. Kunnanhallitus lähettää aloitteen käsittelyn edelleen valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 Liite 1. Kyselyn tulokset graafeina

 

 

 

Kunnanvaltuusto 11.09.2023 § 68  

276/12.00.02/2022  

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee aloitteen käsittelyn tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 Liite 1. Kyselyn tulokset graafeina.