Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 219


 

FC-Kapina ry:n liikuntaseurojen kohdeavustushakemuksen käsittely

 

Hyvinvointilautakunta 19.09.2023 § 219  

21/02.08.00/2023  

 

 

Kuulutus liikuntatoimen avustuksen hausta on ollut kunnan kotisivuilla 11.1.-13.2.2023 ja paikallislehdessä 11.1.2023. Liikuntatoimen vuoden 2023 avustuksia haki määräaikaan 13.2.2023 mennessä 14 yhdistystä. FC Kapinan hakemus saapui myöhässä, jonka vuoksi sille ei myönnetty avustusta. Avustuksia haettiin yhteensä 157 245 euroa. Liikuntatoimen talousarviossa on avustuksiin varattu 30 000 euroa.

 

FC Kapina on 24.8.2023 tekemänsä oikaisuvaatimuksen liitteenä lähettänyt uuden liikuntatoimen avustushakemuksen. FC Kapina perustelee uutta hakemustaan hyvinvointilautakunnan kuluvan vuoden maalis- ja huhtikuun lautakunnan kokouksissa tehdyillä päätöksillä, jotka ovat sen näkemyksen mukaan lautakunnan omia sääntöjä vastaan. Yhdistys kokee, ettei ole tullut yhdenvertaisesti kohdelluksi, koska hyvinvointilautakunta on keväällä hyväksynyt Elämän Leipä yhdistyksen hakemuksen, joka oli Kapinan hakemuksen tavoin jätetty ilmoitetun määräajan jälkeen.

 

FC Kapina hakee 24.8.23 jätetyllä hakemuksella avustusta liikuntatilamaksuihin 1591,75 euroa.

 

FC Kapina katsoo, että seuran uusi hakemus tulee hyväksyä. Perusteluna yhdistys esittää hakijoiden yhdenvertaisuutta, joka on lähtökohtana määritelty myös Mäntsälän kunnan strategiassa. Hyvinvointilautakunnan tulee sen mielestä huomioida päätöksissään, että se noudattaa yhdenvertaisuutta eikä kohtele toimijoita eriarvoisella tavalla.

 

FC Kapina pitää myös tärkeänä, että tulevilla hakukierroksilla virallinen hakemusohje on riittävän ymmärrettävästi laadittu. Vuoden 2023 hakemusohjeessa ei esimerkiksi ollut mainintaa siitä, että samalla hakemuskaavakkeella haetaan kustannusten korvaamista takautuvasti myös vuodelle 2022.

 

Hakukriteereiden ja -aikojen noudattaminen on yhdenmukaisuuden vuoksi ensiarvoisen tärkeää ja näin toimien taataan kaikkien hakijoiden tasapuolinen kohtelu.

 

Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Vuokko Leirimaa, sähköposti vuokko.leirimaa(@)mantsala.fi

 

Esittelijä Hyvinvointipäällikkö Leirimaa Vuokko

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää myöntää FC Kapinalle 24.8.2023 jätetyn hakemuksen perusteella liikunta-avustusta liikuntatilamaksuihin 400 euroa avustuksen myöntämiseen määriteltyjen kriteereiden mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan. Lisäksi lautakunta totesi, että avustuskriteerejä ollaan päivittämässä ja että avustushakemusprosessia ollaan muuttamassa sähköiseksi.