RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 14.11.2023/Pykälä 236
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen talouden ja toiminnan seuranta
Hyvinvointilautakunta 14.11.2023 § 236
786/00.04.01/2023
Hyvinvointilautakunnan kuuluu seurata sote-palvelujen totetumista Mäntsälässä. Palvelujen toteutumisen seuraaminen vaikeutui entisestään, kun hyvinvointialue aloitti toimintansa 1.1.2023. Aikasemmin seurantaa oli mahdollista tehdä talouden ja siihen liittyvien palvelujen poikkeavuuksien kautta. Hyvinvointialueen rahoitus tulee valtiolta, joten kunnilta poistui talouden seurantavastuu. Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän vuoden 2023 tilikausi oli 1.1.2023-30.4.2023, koska jäsenkunnat ovat päättäneet purkaa kuntayhtymän 1.5.2023.
Yhtymähallitus, kokous 13.6.2023 § 19 Vuoden 2023 tilinpäätös: Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kuntayhtymän toimintakulut ajalla 1.1.2023-30.4.2023 olivat noin 1,89 Me ja toimintatuotot noin 1,86 Me, joten toimintakate oli noin -0,03 Me. Toimintakuluissa suurimmat erät olivat erikoissairaanhoidon vuonna 2022 aiheutuneet kustannukset, 0,4 Me, joista saatiin HUS:lta tieto niin myöhään, ettei niitä voinut huomioida vuoden 2022 tilinpäätöksessä. Hyvinvointialueen ja Sarastian tuottamat talouden asiantuntijapalvelut vuonna 2023 olivat n. 0,4 Me. Vuonna 2022 tai aiemmin erääntyneet avoimet saatavat kirjattiin luottotappioksi, mikä aiheutui n. 1 Me:n kustannuksen. Saatavien perintä jatkuu luottotappiokirjauksesta huolimatta. Jäsenkuntien maksuosuudet olivat n. 1,35 Me. Kuntayhtymälle laadittiin vuodelle 2023 talousarvio, jossa arvioitiin ainoastaan vuoden 2022 tilinpäätöksen laatimisesta aiheutuvat kustannukset noin 0,3 Me.
Hyvinvointialueelta on tullut kesä-marraskuun välillä neljä (4) lausuntopyyntöä kunnalle nopealla aikataululla. Lausumisaikaa on ollut enintään kaksi viikkoa. Nopean lausumisaikataulun vuoksi yksikään lausunto ei ole ehtinyt hyvinvointilautakunnan käsittelyyn. Mäntsälän kunnanhallituksessa on ollut käsittelyssä kaksi lausuntoa: Keski-Uudenmaan hyvinvointiohjelma ja Keski-Uudenmaan palveluverkostosuunnitelma.
Hyvinvointialueelta tulleisiin lausuntojen pyyntöaikataulussa ei ollut huomioitu kunnan päätöksentekoprosessiin varattavaa aikaa.
Hyvinvointialueelta tuli kesäkuussa kuntaan lausuntopyyntö Keski-Uudenmaan hyvinvointialueohjelmasta 2024-2025.
Hyvinvointialueohjelman valmistelutyön aikataulun ja yhteistyötahojen osalta kunta antoi Keusotelle kritiikkiä lyhyestä loma-ajalle suunnitellusta lausuntoajasta sekä siitä, ettei lausuntoaikataulussa ole asianmukaisesti huomioitu kuntalain mukaisten vaikuttamistoimielinten kuulemisia.
Kunnaan antama lausunto hyvinvointialueelle hyväksytettiin Mäntsälän kunnanhallituksessa 14.8.2023. Hyvinvointialueohjelma on hyväksytty 21.9.2023.
Lausuntopyynnöt Tutkimus-, kehittäminen, innovaatio ja osaaminen (TKIO)- ohjelmasta ja Keski-Uudenmaan Vastuullisuusohjelmasta olivat tulleet kunnan kirjaamoon 6.10.2023 ja vastausaikaa oli annettu 24.10.2023 saakka. Kyseiset lausuntopyynnöt eivät tulleet kirjaamosta niille henkilöille, jotka pääsääntöisesti lausuntoja kirjoittavat. Näin ollen lausuntojen tekoon jäi vähän aikaa. Edellä mainitut lausunnot lähetettiin suoraan hyvinvointialueelle, koska ne eivät ehtineet kunnassa kireän vastausaikataulun vuoksi hyväksyttäväksi hyvinvointilautakuntaan eikä kunnanhallitukseen.
Mäntsälän kirjaamoon tuli 25.10.2023 lausuntopyyntö Palvelujen verkostosuunnitelmasta. Lausumisaika hyvinvointialueelle on 14.11.2023 asti. Lausumisaika jäi tässäkin lyhyeksi, kun lausunto vietiin hyväksyttäväksi Mäntsälän kunnanhallitukseen 6.11.2023.
Hyvinvointilautakunta seuraa, miten hyvinvointialue on huomioinut kunnan antamat lausunnot ja miten toteutuvat käytännössä Keski-Uudenmaan hyvinvointiohjelma 2024-2025, Tutkimus-, kehittäminen, innovaatio ja osaaminen (TKIO) - ohjelma, Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen vastuullisuusohjelma sekä Keski-Uudenmaan palvelujen verkostosuunnitelma.
Kuntayhtymän toimintakulut 1.1.2023-30.4.2023 väliseltä ajalta, sekä hyvinvointialueen toimintaan liittyvät luonnosesitykset ja Mäntsälän kunnan antamat lausunnot ovat lautakunnan luettavissa oheismateriaalina.
Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Vuokko Leirimaa, sähköposti vuokko.leirimaa(@)mantsala.fi, hyvinvointi- ja yhteisökoordinaattori Jasmin Airinen, sähköposti jasmin.airinen(@)mantsala.fi.
Esittelijä Hyvinvointipäällikkö Leirimaa Vuokko
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi kuntayhtymän toimintakulut 1.1.2023-30.4.2023 väliseltä ajalta, sekä hyvinvointialueen toimintaan liittyvät luonnosesitykset ja Mäntsälän kunnan antamat lausunnot.
Päätös Hyvinvointilautakunta päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |