Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 101



 

Valtuustoaloite monipäiväisen valotaidetapahtuman synnyttämiseksi

 

Kunnanvaltuusto 13.11.2023 § 101  

923/00.04.02/2023  

 

 

Mäntsälän Vasemmiston valtuustoryhmä ja muut allekirjoittaneet esittivät seuraavan valtuustoaloitteen valtuuston kokouksessa 13.11.2023:

"Eri puolella Suomea ovat nopeasti yleistyneet erilaiset valoaiheiset tapahtumat. Mäntsälän kunta oli mukana 5.11. järjestetyssä tapahtumassa, jossa valolla oli keskeinen rooli. Käsityksemme mukaan tapahtuma, jossa oli mukana myös liikuntaa ja muuta yhdessäoloa, oli menestys.

 

Vielä laajemmassa, kuntalaisten omatoimisuutta alleviivaavassa merkityksessä valotaidetta on hyödynnetty naapurikunnassamme Orimattilassa. Eikä toimintaa ole muissakaan kunnissa rajattu vain yhteen päivään, eikä yhdelle alueelle.

 

Osana valotaidetapahtumaa kirjasto-, kulttuuri- ja museopalvelut ovat järjestäneet ilmaisia työpajoja, joissa valmistetaan esimerkiksi lyhtyjä, valomaalauksia, valomobileita ja historiallisia selfieitä eli omakuvia, joita on sitten sijoitettu eri puolille kuntaa ja kuntalaisten asumuksia.

 

Laajimmillaan valotaidetapahtumat esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella ovat saanet festivaalimaisia piirteitä. Omatoimisuus on ottanut vallan ja ihmiset ovat alkaneet koristella valotaideteoksin kotiensa ikkunoita tai pihapiirejä. Mitä mistäkin löytyy, on kuvattu erilliselle karttalehdelle.

 

Tämän valtuustoaloitteen tarkoituksena on selvittää, voisiko nyt kokeiltua valotapahtumaa laajentaa monipäiväiseksi ja pysyväksi ITE-toiminnaksi siten, että kunta ottaa vastuulleen tapahtuman organisoinnin mutta muu toiminta tapahtuu tapahtumaan osallistuvien tahojen omista lähtökohdista.

 

Mäntsälän Vasemmiston valtuustoryhmä"

 

 

Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 Liite 1. Aloite