Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 111


 

Varavaltuutettujen määrääminen

 

Keskusvaalilautakunta 22.11.2023 § 17 

 

 

 

Kuntalain 17 §:n ja vaalilain 93 §:n mukaisesti kunnan keskusvaalilautakunnan on määrättävä uusia varavaltuutettuja, mikäli valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Keskusvaalilautakunta määrää varavaltuutetut 13.6.2021 toimitettujen kuntavaalien tuloksen perusteella.

 

Useassa valtuustoryhmässä varavaltuutettujen määrä on jäänyt vajaaksi luottamushenkilöiden paikkakunnalta muuton tai muun eroamissyyn vuoksi.

 

Valmistelija Asianhallintapäällikkö Sirkku Mäkelä

 sirkku.makela@mantsala.fi

 

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää määrätä listan mukaisesti seuraavat varavaltuutetut valtuuston jäljellä olevaksi toimikaudeksi 31.5.2025 asti.

SDP

8.varavaltuutettu Annina Tarkiainen

9.varavaltuutettu Suvi Timonen

Perussuomalaiset

8.varavaltuutettu Arvi Tokola

Kansallinen Kokoomus

10.varavaltuutettu Pirjo Vainio

Suomen Keskusta

11.varavaltuutettu Mikko Välimaa

 

 

Päätös Keskusvaalilautakunta päättää määrätä päätösehdotuksen mukaisesti varavaltuutetut valtuuston jäljellä olevaksi toimikaudeksi 31.5.2025 asti.

 

 

Kunnanvaltuusto 11.12.2023 § 111  

844/00.00.00/2023  

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi keskuvaalilautakunnan päätöksen 22.11.2023 § 17 varavaltuutettujen määräämisestä jäljellä olevaksi toimikaudeksi 31.5.2025 asti.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.