Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 110


 

Lapsen hyvinvoinnin ja tuen asiantuntijan viran perustaminen

 

Sivistyslautakunta 21.11.2023 § 122 

 

 

 

Hallintosäännön luvun 7 § 2 a mukaan kunnanvaltuusto päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta.

 

Vuoden 2024 talousarviokäsittelyssä 13.11.2023 Mäntsälän kunnanvaltuusto hyväksyi varhaiskasvatuksen tulosalueelle uuden tehtävän, johon kuuluu lapsiystävällisen kuntamallin edistäminen ja koordinointi. Tämä kokonaisuus muodostaa tehtävän työajasta puolet. Toinen puolikas tehtävän työajasta suunnataan varhaiserityiskasvatuksen asiantuntijan työhön, jonka painopisteenä ovat varhaiserityiskasvatuksen laatu ja kehittäminen sekä tuen hallintopäätösten tekeminen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa pois lukien pidennetyn oppivelvollisuuden päätökset.

 

Julkisen vallan käyttämisellä tarkoitetaan lakisääteistä toimivaltaa antaa velvoittava määräys tai päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta (Kuntalaki 10.4.2015/410 § 87). Varhaiskasvatuslain (13.7.2018/540 § 12) mukaisesti lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen. Lapselle annettavasta tehostetusta tai erityisestä tuesta tai tukipalveluista on varhaiskasvatuksen järjestäjän tehtävä viipymättä hallintopäätös, joka perustuu tuen tarpeen arviointiin (Varhaiskasvatuslaki 15 e §). Varhaiskasvatuksen tuen päätökset koskettavat siis kuntalaisen etua ja oikeutta, joka liittyy lapsen subjektiiviseen oikeuteen saada varhaiskasvatusta. Tuen päätökset ovat osa julkisen vallan käyttöä ja tuen päätöksiin voi hakea oikaisua aluehallintovirastolta.

 

Varhaiskasvatuksen tuen päätösten tekeminen edellyttää yllä olevin perusteluin virkavastuuta eli virassa toimivaa henkilöä.

 

Viran perustamisella ei ole kustannusvaikutuksia vaan se sisältyy varhaiskasvatuksen tulosalueen talousarviooon.

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Timo Ahvo, sähköposti timo.ahvo(@)mantsala.fi, varhaiskasvatuspäällikkö Karoliina Purola, sähköposti karoliina.purola(@)mantsala.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ahvo Timo

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen  kunnanvaltuustolle lapsen hyvinvoinnin ja tuen asiantuntijan viran perustamista 1.1.2024 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.

 

 

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 04.12.2023 § 260 

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Timo Ahvo, timo.ahvo@mantsala.fi,

varhaiskasvatuspäällikkö Karoliina Purola, karoliina.purola@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle lapsen hyvinvoinnin ja tuen asiantuntijan viran perustamista 1.1.2024 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

 

 

Kunnanvaltuusto 11.12.2023 § 110  

939/01.01.00/2023  

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää, että lapsen hyvinvoinnin ja tuen asiantuntijan virka perustetaan 1.1.2024 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.