Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 7



 

Hallintosäännön muutosesitys / Elinikäisen oppimisen ja hyvinvoinnin tulosalue

 

Hyvinvointilautakunta 24.01.2023 § 8 

 

 

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2022 § 104 hyväksynyt kunnan muutetun hallintosäännön, joka astui voimaan 1.1.2023. Hallintosäännön muutoksen yhteydessä kirjastoa ja kansalaisopistoa koskeva päätösvalta siirrettiin hyvinvointilautakunnalle. Hallintosäännön I osan 7 luvun 4 §:ään on kuitenkin jäänyt kirjaus, jonka mukaan päätösvalta kansalaisopiston rehtorin valinnassa on sivistyslautakunnalla. Tämän vuoksi esitetään, että päätösvalta kansalaisopiston rehtorin valinnassa siirretään hyvinvointilautakunnalle.

 

Yllä olevan lisäksi esitetään, että hallintosäännön I osan 2 luvun 9 §:ää selkeytetään nuorisovaltuuston osalta niin, että pykälään lisätään tieto nuorisovaltuuston jäsenten toimikauden pituudesta ja samalla tarkennetaan myös nuorisovaltuuston lautakuntaedustajien toimikauden pituutta ja lautakuntaedustajien valitsemista. Lisäksi Mäntsälän seurakunnan kirkkoherran kanssa käydyn keskustelun pohjalta edellä mainittua pykälää esitetään ikäihmisten neuvoston osalta muutettavaksi niin, että Mäntsälän ja Pornaisten yhteiseen ikäihmisten neuvostoon valittaisiin jäseneksi myös Mäntsälän seurakunnan edustaja. Perusteluna muutokselle on ikäihmisten neuvoston ja seurakunnan vanhustyöstä vastaavan työntekijän yhteistyön parantaminen ja tiedonkulun tehostuminen. Vastaavasti Pornaisten seurakunnan vanhustyöstä vastaava työntekijä valittaisiin jäseneksi ikäihmisten neuvostoon.

 

Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Vuokko Leirimaa, sähköposti vuokko.leirimaa(@)mantsala.fi, hyvinvointi- ja yhteisökoordinaattori Malla Parkkonen, sähköposti malla.parkkonen(@)mantsala.fi

 

Esittelijä Hyvinvointipäällikkö Leirimaa Vuokko

 

Päätösehdotus Toimielin hyväksyy liitteen 1 mukaisesti Mäntsälän kunnan hallintosäännön muutosesityksen ja esittää edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hallintosäännön muutosesityksen hyväksymistä.

 

Päätös Toimielin päätti hyväksyä päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Liite 1. Muutosesitys Mäntsälän kunnan 1.1.2023 voimaan tulleeseen hallintosääntöön

 

 

Kunnanhallitus 30.01.2023 § 23 

 

 

 

Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Vuokko Leirimaa, vuokko.leirimaa@mantsala.fi,

 hyvinvointi- ja yhteisökoordinaattori Malla Parkkonen, malla.parkkonen@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää seuraavasti:

 

  1. Hyväksyy hallintosäännön muutokset hyvinvointilautakunnan esityksen mukaisesti ja esittää ne edelleen valtuuston hyväksyttäväksi, liite 1.

 

  1. Hallintosäännön muutokset tulevat voimaan 1.3.2023 lukien.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti seuraavasti:

 

  1. Hyväksyi hallintosäännön muutokset hyvinvointilautakunnan esityksen mukaisesti ja esittää ne edelleen valtuuston hyväksyttäväksi, liite 1.

 

  1. Esittää valtuustolle, että hallintosäännön muutokset tulevat voimaan 1.3.2023 lukien.

 

 Liite 1. Muutosesitys Mäntsälän kunnan 1.1.2023 voimaan tulleeseen hallintosääntöön

 

 

 

Kunnanvaltuusto 06.02.2023 § 7  

3/00.01.01/2022  

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää seuraavasti:

 

  1. Hyväksyy hallintosäännön muutokset kunnanhallituksen esityksen mukaisesti, liite 1.

 

  1. Hallintosäännön muutokset tulevat voimaan 1.3.2023 lukien.

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti seuraavasti:

 

  1. Hyväksyi hallintosäännön muutokset kunnanhallituksen esityksen mukaisesti, liite 1.

 

  1. Hallintosäännön muutokset tulevat voimaan 1.3.2023 lukien ja

 

  1. Hallintosäännön kohtaan vaikuttamistoimielimet lisätään: Nuorisovaltuuston edustajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus kunnanvaltuuston kokouksissa.

 

 

 Liite 1. Muutosesitys Mäntsälän kunnan 1.1.2023 voimaan tulleeseen hallintosääntöön