Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 21


Elinkeino-ohjelma 2023-2026 2023-03-09

 

Elinkeino- ja työllisyysohjelma 2023 - 2026

 

Kunnanhallitus 13.03.2023 § 60 

 

 

 

Kunnassa on aiemmin ollut elinkeino-ohjelma ja sen voimassaolo on päättynyt 2022 alussa. Elinkeino-ohjelma on yhdistänyt koko konsernin tavoitteet elinkeinotoimen edistämisessä.

 

Kunta on päivittänyt strategian valtuustokaudelle 2021-2025. Samanaikaisesti valtion taholla on valmisteltu ja päätetty siirtää vuoden 2025 alusta työllisyys- ja elinkeinopalvelut kuntayksiköille, joiden vähimmäistyövoimapohja on 10 000 henkeä. Alueellista työlllisyys- ja elinkeino organisaatiomallia valmistellaan parhaillaan. Uudistus tuo tarpeen myös Mäntsälässä pohtia, miten TE-palvelut jatkossa järjestetään.

 

Esitetty ohjelma pohjautuu kuntastrategiaan ja luo toiminnallisen raamin käytännön elinkeino- ja työllisyystehtäville.

 

Valmistelija Toimitusjohtaja Leinonen Juha, juha.leinonen@yrityskehitys.net

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Mäntsälän kunnan elinkeino- ja työllisyysohjelman 2023 - 2026 ja saattaa sen valtuustolle tiedoksi.

 

Käsittely Toimitusjohtaja Juha Leinosta kuultiin asiantuntijana pykälän yhteydessä.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 Liite 1. Elinkeino- ja työllisyysohjelma 2023-2026

 

 

 

Kunnanvaltuusto 20.03.2023 § 21  

104/14.00.01/2023  

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi Mäntsälän kunnan elinkeino- ja työllisyysohjelman 2023 - 2026.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 Liite 1. Elinkeino- ja työllisyysohjelma 2023 - 2026