Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntakehityslautakunta
Pöytäkirja 12.06.2024/Pykälä 70


 

Lausunto aluehallintovirastolle koskien Latolan tilan biokaasulaitoksen ympäristölupahakemusta

 

Kuntakehityslautakunta 12.06.2024 § 70  

427/11.01.00/2024  

 

 

Toiminta

 

Kiinteistön 505-401-6-0 omistaja hakee ympäristölupaa Latolan tilakeskukseen (Hautjärventie 501, 04840 Hautjärvi) rakennettavalle biokaasun tuotantolaitokselle. Biokaasulaitoksella käsitellään tilalla muodostuvaa kuivalantaa, lietelannan separonnissa muodostuvaa kuivajaetta ja ylijäämä-/pilaantuneita nurmipohjaisia rehueriä yhteensä enintään 1 700 m3/v. Käsittelyprosessi on täysin suljettu.

 

Biokaasulaitoksessa muodostuva mädätysjäännös jälkiseparoidaan ja siitä muodostuva nestejae varastoidaan tilan lietesäiliössä ja kuivajae tilan kuivalantalassa. Esiseparoinnissa muodostuva nestejae ja biokaasuprosessissa käsitellyt massat (mädätysjäännösjakeet) hyödynnetään maatilallaan omien peltojen lannoitteena samalla tavalla kuin lantajakeet tähänkin asti on hyödynnetty. Tila hyödyntää kaiken biokaasun tuottaen siitä sähköä ja lämpöä CHP-yksiköllä, lämpöä kaasukattilalla sekä biometaania tarpeen mukaisella jalostuslaitteistolla.

 

Biokaasukäsittelyllä lannan hajuhaitat minimoidaan. Käsitelty biomassa (mädätysjäännös) ei haise häiritsevästi. Biokaasuprosessilla korvataan väkilannoitteita ja prosessi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Biokaasutuksessa ravinteet muuttuvat kasveille käyttökelpoisempaan muotoon mikä vähentää niiden huuhtoutumista vesistöihin ja vähentää vesistöjen kuormitusta.

 

Nähtävilläolo ja kuuleminen

 

 Kuulutus ja hakemusasiakirjat pidetään nähtävillä aluehallintovirasto-

jen verkkosivuilla osoitteessa https://ylupa.avi.fi. Kuulutusaika on 22.5. -

28.6.2024.

 

 

Valmistelija kuntakehitysjohtaja Vesa Gummerus p. 040 314 5467

 

Esittelijä Kuntakehitysjohtaja Gummerus Vesa

 

Päätösehdotus Kuntakehityslautakunta antaa lausuntonaan Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Latolan tilan biokaasulaitoksen ympäristölupahakemuksesta seuraavaa:

Mäntsälän kunnalla ei ole huomautettavaa lupahakemukseen. Rakentamiseen liittyvät luvat tulee hakea hankkeelle kunnan rakennusvalvonnasta.

 

Päätös Kuntakehityslautakunta antaa lausuntonaan Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Latolan tilan biokaasulaitoksen ympäristölupahakemuksesta seuraavaa:
Mäntsälän kunnalla ei ole huomautettavaa lupahakemukseen. Rakentamiseen liittyvät luvat tulee hakea hankkeelle kunnan rakennusvalvonnasta.