Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntakehityslautakunta
Pöytäkirja 12.06.2024/Pykälä 73


 

Kuntakehityslautakunnan kokoukset / työpajat syksyllä 2024

 

Kuntakehityslautakunta 08.11.2023 § 92 

 

 

 

Hallintosäännön 15 luvun 3 § mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.

 

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeel-liseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityk-sen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Kokouspäivät valittu kunnanhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulun mukaan.

 

Lisäksi on tarpeen pitää kevään aikana Yleiskaava 2050 -hankkeen sekä rakennusjärjestyksen uudistukseen liittyviä työpajoja. Loppuvuoden työpajojen ajankohdat sovitaan myöhemmin erikseen.

 

Valmistelija hallintosihteeri Tuula Vænerberg

 

Esittelijä Kuntakehitysjohtaja Gummerus Vesa

 

Päätösehdotus Kuntakehityslautakunta päättää, että kokoukset ja työpajat pidetään keskiviikkoisin klo 17.00 alkaen seuraavina päivinä:
Kevätkausi: 17.1.  14.2.  13.3.  17.4.  15.5.  12.6.
Syyskausi: 21.8.  18.9.  9.10  6.11  11.12.
Työpajat: 24.1.   6.3.   8.5.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Kuntakehityslautakunta 12.06.2024 § 73  

820/00.01.02/2023  

 

 

Syksyn 2024 yleiskaavan työpajojen ajankohdat päätettiin aiemmin sopia erikseen.

 

Valmistelija hallintoasiantuntija Tuula Vænerberg, tuula.vaenerberg(at)mantsala.fi

 

Esittelijä Kuntakehitysjohtaja Gummerus Vesa

 

Päätösehdotus Kuntakehityslautakunta päättää, että syksyn 2024 yleiskaavatyöpajat pidetään keskiviikkoisin 4.9. ja 2.10. alkaen klo 17.00.

 

Päätös Kuntakehityslautakunta päätti, että syksyn 2024 yleiskaavatyöpajat pidetään keskiviikkoisin 4.9. ja 2.10. alkaen klo 17.00.