RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 17
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malliin hakeminen
Kunnanhallitus 29.01.2024 § 13
Mäntsälän kunnan valtuusto teki 7.10.2019 päätöksen, että Mäntsälän kunta hakee Unicefin lapsiystävällinen kunta -malliin. Kunnanvaltuusto osoitti lapsiystävällinen kunta -mallin edistämiseen resurssin vuoden 2024 talousarviossa. Varhaiskasvatuksen tulosalueelle palkattiin 1.1.2024 lapsen hyvinvoinnin ja tuen asiantuntija.
Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin hakemisesta kunnanhallituksen tulee Unicefin ohjeistuksen mukaisesti tehdä erillinen päätös, jossa kunta sitoutuu mallin hakemiseen ja nimeää kuntakoordinaattorin ja kunnan koordinaatioryhmän mallin edistämiseen.
Lapsen hyvinvoinnin ja tuen asiantuntija on valmistellut koordinaatioryhmän kokoonpanoa. Ryhmään ehdotetaan nimettäväksi seuraavat tahot:
Mäntsälän kunta
Sivistysjohtaja Timo Ahvo
Lapsen hyvinvoinnin ja tuen asiantuntija Anne Riihinen
Maahanmuuttokoordinaattori Johanna Jäntti
Viestintäkoordinaattori Katri Lehtonen
Rakennuttamispäällikkö Pertti Palmroos
Controller Kristian Kuisma
Sivistyslautakunnan edustaja
Hyvinvointilautakunnan/lapsi- ja perheasiainneuvoston edustaja
Lasten ja nuorten edustaja
Jane Väyrynen/ Nuorisovaltuusto
Muiden tahojen edustajat
Varhaiskasvatuksen ohjaaja Piia Muurikainen/ Mäntsälän seurakunta
Keusoten edustaja
Valmistelija Lapsen hyvinvoinnin ja tuen asiantuntija Anne Riihinen, anne.riihinen(@)mantsala.fi, sivistysjohtaja Timo Ahvo, timo.ahvo(@)mantsala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää seuraavasti:
1. sitoutuu Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin hakemiseen ja nimeää esittelytekstin mukaisen Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin koordinaatioryhmän,
2. pyytää sivistyslautakuntaa, hyvinvointilautakuntaa/lapsi- ja perheasiainneuvostoa sekä Keusotea nimeämään edustajansa koordinaatioryhmään. Nimeämiset tuodaan kunnanhallitukselle myöhemmin tiedoksi.
3. nimeää lapsiystävällinen kunta -mallin koordinaattoriksi lapsen hyvinvoinnin ja tuen asiantuntija Anne Riihisen ja
4. nimeää koordinaatioryhmän puheenjohtajan.
Käsittely Lapsen hyvinvoinnin ja tuen asiantuntija Anne Riihistä kuultiin asiantuntijana pykälän yhteydessä.
Päätös Kunnanhallitus
1. päätti sitoutua Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin hakemiseen ja nimesi esittelytekstin mukaisen Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin koordinaatioryhmän,
2. pyytää sivistyslautakuntaa, hyvinvointilautakuntaa/lapsi- ja perheasiainneuvostoa sekä Keusotea nimeämään edustajansa koordinaatioryhmään. Nimeämiset tuodaan kunnanhallitukselle myöhemmin tiedoksi.
3. nimesi lapsiystävällinen kunta -mallin koordinaattoriksi lapsen hyvinvoinnin ja tuen asiantuntija Anne Riihisen ja
4. nimesi koordinaatioryhmän puheenjohtajaksi sivistysjohtaja Timo Ahvon.
Hyvinvointilautakunta 13.02.2024 § 12
Kunnanhallitus on pyytänyt hyvinvointilautakuntaa nimeämään edustajan koordinaatioryhmään Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin edistämiseksi Mäntsälän kunnassa.
Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Vuokko Leirimaa, sähköposti vuokko.leirimaa(@)mantsala.fi, hyvinvointi- ja yhteisökoordinaattori Jasmin Airinen, sähköposti jasmin.airinen(@)mantsala.fi
Esittelijä Hyvinvointipäällikkö Leirimaa Vuokko
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta nimeää edustajan Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin koordinaatioryhmään.
Päätös Hyvinvointilautakunta nimesi hyvinvointilautakunnan edustajaksi Enni Pöykön Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin koordinaatioryhmään.
Sivistyslautakunta 27.02.2024 § 21
Kunnanhallitus on pyytänyt sivistyslautakuntaa nimeämään edustajan koordinaatioryhmään Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin edistämiseksi Mäntsälän kunnassa.
Valmistelija Sivistysjohtaja Timo Ahvo, sähköposti timo.ahvo(@)mantsala.fi
Esittelijä Sivistysjohtaja Ahvo Timo
Päätösehdotus Sivistyslautakunta nimeää edustajan Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin koordinaatioryhmään.
Käsittely Käsittelyn aikana jäsen Liisa Tamminen ehdotti sivistyslautakunnan edustajaksi Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin koordinaatioryhmään Heidi Hoffmania.
Jäsen Lauri Ylimartimo kannatti esitystä.
Päätös Puheenjohtaja totesi sivistyslautakunnan yksimielisesti päättäneen nimetä Heidi Hoffmanin edustajakseen Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin koordinaatioryhmään.
Kunnanhallitus 11.03.2024 § 52
Eri tahot ovat kunnanhallituksen pyynnön mukaisesti nimenneet omat edustajansa koordinaatioryhmään. Keusoten edustaja ilmoitetaan myöhemmin. Ryhmän kokoonpano on seuraava:
Mäntsälän kunta
Sivistysjohtaja Timo Ahvo
Lapsen hyvinvoinnin ja tuen asiantuntija Anne Riihinen
Maahanmuuttokoordinaattori Johanna Jäntti
Viestintäkoordinaattori Katri Lehtonen
Rakennuttamispäällikkö Pertti Palmroos
Controller Kristian Kuisma
Sivistyslautakunnan edustaja
Heidi Hoffman
Hyvinvointilautakunnan/lapsi- ja perheasiainneuvoston edustaja
Enni Pöykkö
Lasten ja nuorten edustaja
Jane Väyrynen/ Nuorisovaltuusto
Muiden tahojen edustajat
Varhaiskasvatuksen ohjaaja Piia Muurikainen/ Mäntsälän seurakunta
Keusoten edustaja: nimetään myöhemmin
Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Lisäksi kunnanhallitus lähettää päätöksen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Kunnanvaltuusto 18.03.2024 § 17
36/00.01.02/2024
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi kunnanhallituksen päätöksen Unicefin lapsiystävällinen kunta -malliin hakemisesta sekä koordinaatioryhmän kokoonpanon.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |