Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 115


 

Kiertokapula Oy:n yhtiökokousedustaja

 

Kunnanhallitus 27.05.2024 § 115  

17/00.04.01/2023  

 

 

Kiertokapula Oy:n varsinainen yhtiökokous järjestetään keskiviikkona 29.5.2024 klo 9.00. Kokous järjestetään ensisijaisesti Teams-kokouksena.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää edustajan ja varaedustajan Kiertokapula Oy:n 29.5.2024 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen.
Lisäksi kunnanhallitus nimeää Kiertokapula Oy:n yhtiökokousedustajan ja varaedustajan jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi.

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallitus nimesi Tapio Havulan edustajaksi Kiertokapula Oy:n 29.5.2024 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen ja varaedustajaksi Eero Kokon.
Lisäksi kunnanhallitus nimesi Tapio Havulan Kiertokapula Oy:n yhtiökokousedustajaksi ja Eero Kokon varaedustajaksi jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi.

Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.