Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 124


 

Mäntsälän Jäähalli Oy:n taloudellinen tukeminen

 

Kunnanhallitus 25.03.2024 § 60 

 

 

 

Mäntsälän kunta omistaa Mäntsälän Jäähalli Oy:stä (kunta 80,10 % ja Nivos Oy 0,85 %) yhteensä konserniomistuksen kautta 80,95 %.

 

Mäntsälän Jäähalli Oy:n tilikauden 1.1.-31.12.2023 tulos oli -514 004,77 euroa tappiollinen. Yhtiö ei ole pystynyt kasvattamaan liikevaihtoa siten, että toiminta olisi saatu kannattavaksi. Yhtiöllä on erääntynyt lainaerä 20.3.2024 yht. n. 224 000 euroa, josta osa on maksettu. Yhtiön kassasta edelleen puuttuu n. 67 000 euroa lainaerän rahoittamiseksi.

 

Syksyllä erääntyy toinen lainaerä n. 222 000 euroa sekä kiinteistövero
n. 100 000 euroa. Lainanlyhennysten ja korkojen osalta yhtiö tulee tarvitsemaan kunnan tukea edelleenkin.

 

Kunta tukee nykymuodossa jäähallia arviolta n. 140 000 eurolla vuosittain palvelunostoin. Tähän sisältyy jäähallin mainospaikat 50 000 euroa/v, koululaisten ja varhaiskasvatuksen jääajan ostot n. 60 000 euroa/v, vapaa-aikatoimen ostamat yleisöjäät n. 25 000 euroa/v. Keilausta on ostettu satunnaisesti koululais- ja vapaa-aikatoimen käyttöön n. 2000-5000 eurolla. Alkuvuoden osalta on laskutettu yht. n. 62 000 euroa.

 

Mäntsälän Jäähalli Oy on esittänyt, että kunta nostaisi palvelun ostoja yhteensä 300 000 euroon. Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelujen jääajan ostojen kasvattaminen voi nykyisestä sovitusta määrästä on todettu hankalaksi. Akuutti kassatilanne on ratkaistava. Mäntsälän jäähallin toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja on kutsuttu kokoukseen selvittämään talouden tilannetta.

 

Kunnan näkökulmasta avustuksen antaminen on hyvä olla vastikkeellista. Talouden tasapainottaminen edellyttää myös hyvin aktiivista ja tarkkaa talouden seurantaa ja kassavirtasuunnittelua.

 

Valmistelija Talousjohtaja Samola Riitta, riitta.samola@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että

 

1.

Mäntsälän Jäähalli Oy:n kassatilanteen ratkaisemiseksi Mäntsälän Jäähalli Oy oikeutetaan veloittamaan etupainotteisesti 67 000 euroa yleisöjäiden toteuttamisesta. Kunnanjohtaja oikeutetaan erikseen sopimaan yleisöjäävuorojen toteuttamiseen liittyvistä ehdoista. Määrärahalisäys huomioidaan maaliskuun osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä.

2.

Yhtiön tulee laatia huhtikuun loppuun mennessä koko vuoden kassavirtalaskelma, jossa on tiedossa olevat laskutettavat vuorot ja arvioidut kustannukset sekä lainanlyhennykset ja tarvittava lisämyynti. Lisämyynnin osalta tulee tehdä suunnitelma, jossa katsotaan osallistettavien seurojen ja erikseen kunnan osuus. Suunnitelma tuodaan tiedoksi kunnanhallitukselle ja sitä seurataan säännöllisesti.

3.

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

 

Käsittely Mäntsälän Jäähalli Oy:n toimitusjohtaja Joni Ruotsalaista ja hallituksen puheenjohtaja Jussi Heikkilää kuultiin asiantuntijoina pykälän yhteydessä.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti seuraavasti:

 

1.

Mäntsälän Jäähalli Oy:n kassatilanteen ratkaisemiseksi Mäntsälän Jäähalli Oy oikeutetaan veloittamaan etupainotteisesti 67 000 euroa yleisöjäiden toteuttamisesta. Kunnanjohtaja oikeutetaan erikseen sopimaan yleisöjäävuorojen toteuttamiseen liittyvistä ehdoista. Määrärahalisäys huomioidaan maaliskuun osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä.
 

2.

Yhtiön tulee laatia huhtikuun loppuun mennessä koko vuoden kassavirtalaskelma, jossa on tiedossa olevat laskutettavat vuorot ja arvioidut kustannukset sekä lainanlyhennykset ja tarvittava lisämyynti. Lisämyynnin osalta tulee tehdä suunnitelma, jossa katsotaan osallistettavien seurojen ja erikseen kunnan osuus. Suunnitelma tuodaan tiedoksi kunnanhallitukselle 13.5.2024 kokoukseen ja sitä seurataan säännöllisesti.
 

3.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

 

 

Kunnanhallitus 17.06.2024 § 124  

670/02.05.01/2023  

 

 

Mäntsälän Jäähalli Oy on toimittanut yhtiön kassavirtalaskelman, tiedot vakiovuorojen tilanteesta sekä tarpeesta taloudelliseen tukemiseen.

Lisätuen tarve tarve loppuvuodelle on Jäähalliyhtiön mukaan 325 000 euroa. Pääasiallisesti rahoitusta tarvitaan lainanlyhennysten ja kiinteistöveron hoitamiseen. Kunta on ostanut jäähallilta vuoden 2024

1.1.-31.5.2024 osalta palveluita yhteensä 146 518 eurolla.
 

Akuuttitarve kesän ajalle on 66 000 euroa jolla katetaan mm. kiinteistöveron ensimmäinen erä ja yhtiön pienemmän lainan lyhennyserä.

Yhtiö pystyy nykyisellä liikevaihdollaan kattamaan toiminnasta aiheutuvat kulut, mutta yhtiöllä ei ole kykyä huolehtia lainanlyhennyksistä (n. 482 000 euroa/vuosi) sekä kiinteistöverosta n. 98 000 euroa ilman kunnan tukea.

Yhtiö esittää taloudelliselle tuelle vastikkeellista kokonaisuutta, jolla parannetaan lasten ja nuorten harrastamisen mahdollisuuksia, yleisövuoroja sekä koulujen jäävuorojen kasvattamista. Jäähalliyhtiö on pyrkinyt sitouttamaan seuroja jäävuorojen ostoon koko kaudelle, jolla saataisiin jäähallin kassavirralle vakiintunut liikevaihto. Seurat eivät ole oman taloudellisen tilanteensa johdosta pystyneet sitoutumaan jääajan kasvattamiseen nykyisestä ja jääajan hinta nostaa lasten harrastuskustannuksia merkittävästi. Jäähalliyhtiö on esittänyt, että seuroille annetaan 1 vuoro lisää/viikko/joukkue kunnan tukemana, jolla mahdollistetaan seuroille enemmän jääaikaa. Tuettu jää ei saa kuitenkaan vähentää vakiovuorojen määrää ja tuen jään ehtona on seuratoiminnan kehittäminen ja vahvistaminen niin, että seurat pyrkivät aktiiviseen jäsenhankintaan. Tuettu lisäjääaika ei saa myöskään vähentää nykyisten vakiovuorojen määrää. Jäähalliyhtiön mukaan tuetun jään, peilisalin ja kuntosalin hinta on noin 150 000 euroa vuodessa.

Lisäksi yhtiö esittää koulujen jääajan kasvattamista siten, että jääaikaa ostettaisiin vuodessa 250 000 eurolla. Jääaikaa ostetaan nykyisellään noin 50 000-60 000 eurolla vuodessa, joka tarkoittaa n.1,5-2 h/koulupäivä. Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelujen jääajan ostojen kasvattaminen on nykyisestä sovitusta n. 60 000 euron määrästä on todettu hankalaksi.
 

 

Valmistelija Talousjohtaja Samola Riitta, riitta.samola@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että

 

1.

Mäntsälän Jäähalli Oy:n kassatilanteen ratkaisemiseksi Mäntsälän Jäähalli Oy: lle maksetaan etupainotteisesti 66 000 euroa toiminta-avustusta välttämättömien maksujen hoitamiseen kesäajalta. Lisäksi sitoudutaan tukemaan jäähallia siten, että elokuussa erääntyvät lainanlyhennykset 224 000 euroa ja kiinteistöveron 2. erä 45 000 euroa saadaan laitettua ajallaan maksuun. Tuella jäähalliyhtiö on velvoitettu tukemaan paikallisten seurojen nuorten ja lasten harrastusmahdollisuuksia mahdollistamalla lisäjään käyttöä jäähalliyhtiön esittämällä tavalla,

2.

yhtiö käynnistää selvityksen toisen jäähallin sulkemisesta ja/tai vaihtoehtoisesta käytöstä ja sen kustannuksista ja tuloista. Tiedot kustannuksista ja vaihtoehtoisesta käytöstä tuodaan tiedoksi 19.8.2024 kunnanhallituksen kokoukseen,

3.

yhtiön kokonaistukeminen otetaan uudelleen käsittelyyn 19.8.2024 kunnanhallitukseen ja 16.9.2024 kunnanvaltuustoon. Valtuuston kokouksen yhteydessä käsitellään myös lisämäärärahatarve huomioiden kohdassa 1 esitetyt tuet.

4.

Yhtiö velvoitetaan palauttamaan kiinteistöveron maksuun annettu tuki, mikäli yhtiö saa yleishyödyllisen yhteisön aseman.


 

Käsittely Talousjohtaja Riitta Samolaa kuultiin asiantuntijana pykälän yhteydessä.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

-          Merkittiin, että Tero Toivonen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 16.18.