RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 34
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstökertomus 2023
Kunnanhallitus 25.03.2024 § 59
Henkilöstökertomuksen tarkoituksena on antaa päättäjille, esimiehille ja henkilöstölle kuntatason henkilöstötavoitteiden seurantaan ja tilastotietoihin perustuva kokonaiskuva kunnan henkilöstövoimavarojen tilasta ja kehityksestä vuonna 2023. Lisäksi em. historiatiedot lisättyinä analyysillä tulevista toimintaympäristön ja henkilöstörakenteen sekä osaamistarpeiden muutoksista, antavat mahdollisuuden päättäjille ja koko henkilöstölle suunnata oikein tulevia henkilöstötoimenpiteitä.
Henkilöstökertomuksen rakenne vastaa pääosin Kuntaliiton suositusta. Raportin tiedot ovat pääsääntöisesti Populus ohjelmistolla tuotettuja. Ohjelman laskentatapa poikkeaa osin aikaisemmista vuosista, joten suora vertailu taaksepäin ei kaikilta osin ole mahdollista.
Kertomuksessa on henkilöstömäärää ja suoritteita koskevien tunnuslukujen lisäksi arvioitu kaudelle asetettujen henkilöstötavoitteiden toteutumista. Tulevaa rekrytointitarvetta on pyritty ennustamaan eläköitymis- ja vaihtuvuustietojen perusteella.
Vuoden 2023 aikana jatkettiin tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmän kehittämistä ja käyttöönottoa, sekä tuotiin uutena osana järjestelmään kehityskeskustelujen sekä työsuorituksen arvioinnin osuudet, joita kokeillaan ensi kertaa alkuvuodesta 2024.
Syksyllä 2023 aloitettiin jälleen myös henkilöstöhallinnon järjestelmien muutos. Muutosprojekti kuormitti merkittävästi henkilöstöpalveluita. Suuri kiitos ponnistuksista muutoksen läpiviemisestä kevään 2024 aikana kuuluu ammattitaitoiselle ja sitoutuneelle henkilöstölle.
Kunnassa toteutettiin laajamittainen työhyvinvointikysely. Vuoden 2023 aikana tehtiin kattavasti työhyvinvointisuunnitelmia sekä pyrittiin tukemaan työhyvinvointia valmentamalla esihenkilöitä erityisesti työhyvinvoinnin johtamiseen. Työntekijöiden hyvinvointia tuettiin liikunta-, kulttuuri- sekä hyvinvointietuudella. Lisäksi yhteistyötä työterveyshuollon kanssa lisättiin entisestään, erityisesti ennaltaehkäisevien toimenpiteiden osalta, mutta myös muuten. Tehdyistä toimenpiteistä huolimatta terveysperusteisten poissaolojen osuus kasvoi hieman.
Valmistelija Henkilöstöjohtaja Tynjä Juha, juha.tynja@mantsala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi vuoden 2023 henkilöstökertomuksen ja lähettää sen edelleen valtuustolle tiedoksi.
Käsittely Henkilöstöjohtaja Juha Tynjää kuultiin asiantuntijana pykälän yhteydessä.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Liite 1. Henkilöstökertomus 2023
- Merkittiin, että puheenjohtaja määräsi kokouksessa tauon tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 18.06-18.12.
Kunnanvaltuusto 20.05.2024 § 34
178/01.00.02/2024
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi henkilöstökertomuksen 2023.
Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi tiedoksi henkilöstökertomuksen 2023.
Liite 1. Henkilöstökertomus 2023
- Merkittiin, että Juha Tynjä poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 19.12.
- Merkittiin, että puheenjohtaja määräsi kokouksessa tauon tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 19.02-19.12.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |