RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Aloite nuorisovaltuuston puhe- ja läsnäolo-oikeudesta kunnanhallitukseen
Kunnanvaltuusto 20.05.2024 § 39
384/00.00.01/2024
Nuorisovaltuusto on kokouksessaan 6.5.2024 § 54 tehnyt seuraavan aloitteen nuorisovaltuuston puhe- ja läsnäolo-oikeudesta kunnanhallituksessa:
"Alaikäiset nuoret ovat ainoa ryhmä, joka ei voi äänestää edustajaansa kunnanhallitukseen. Vaikka päätöksenteossa tulisi kuulla kaikkia, joita päätökset koskevat, niiin unohtuu tämä usein päätöksenteon eri vaiheissa. Nuoret vaikuttavat kunnan elinvoimaan ja vetovoimaisuuteen. Nuorisovaltuuston puhe- ja läsnäolo-oikeus kunnanhallituksessa on hyvä keino edistää nuorten osallisuutta kunnassa ja nuorisovaltuuston toimimista linkkinä nuorten ja päättäjien valillä.
Kuntalaissa (410/2015, 26 §) nuorisovaltuuston toimintaedellytyksistä linjataan seuraavaa:
"Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, jolla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa."
Kuntalaissa todetut toimintaedellytykset eivät toteudu, ellei nuorisovaltuusto saa itse valita, mihin vaikuttaa. Puhe- ja läsnäolo-oikeus kunnanhallituksen tarjoaa nuorisovaltuustolle aidon väylän vaikuttaa, parantaa päättäjien ja nuorten välistä vuoropuhelua sekä parantaa päätöksenteon tiedonkulkua nuorille.
Kunnanhallituksesta tulee paljon tärkeitä nuorisoakin koskettavia aiheita, niin olisi tärkeää, että nuorisovaltuuston edustaja pääsisi mukaan kunnanhallituksen kokouksiin. Tämä lisäisi nuorten näkymistä ja kuulumista päätöksenteossa ja voisi innostaa nuoria osallistumaan kunnallispolitiikkaan. Nuorisovaltuuston edustaja toisi asiantuntijuutta nuorisoa ja nuorisovaltuustoa koskevissa asioissa. Samalla kunnanhallituksen päätökset ja toiminta tulisivat lähemmäs nuorten arkea.
Nuorisovaltuustojen Liitto ry myöntää nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaatteja, jonka vaatimuksena on nuorisovaltuuston edustajan läsnäolo- ja puheoikeus kunnanhallituksessa. Tämä vaikuttaisi positiivisesti Mäntsälän kunnan imagoon ja houkuttelevuuteen.
Edellä olevien syiden pohjalta Mäntsälän nuorisovaltuusto esittää puhe- ja läsnäolo-oikeudellista edustajaa nuorisovaltuustosta kunnanhallituksen kokouksiin.
Paikka ja päivämäärä
Mäntsälässä 6.5.2024
Allekirjoitus
Rosa-Julia Kivistö
Puheenjohtaja"
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto lähettää aloitteen hallintopalveluille valmisteltavaksi.
Päätös Kunnanvaltuusto päätti lähettää aloitteen hallintopalveluille valmisteltavaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |