Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.06.2024/Pykälä 26


 

Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen / europarlamenttivaalit 2024

 

Keskusvaalilautakunta 07.06.2024 § 26  

488/00.00.00/2024  

 

 

Vaalilain 63 § mukaan kunnan keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta siten, että vaalipäivää edeltävänä perjantaina ennen klo 19 saapuneet lähetekuoret ehditään käsitellä. Määräajan jälkeen saapuneet lähetekuoret jätetään niitä avaamatta huomioon ottamatta.

 

Mikäli äänestys jätetään huomioon ottamatta, on siitä tehtävä merkintä pöytäkirjaan, johon on liitettävä ko vaalikuori lähetekirjeineen ja -kuorineen.

 

Keskusvaalilautakunta suorittaa edellä mainitut vaalilain edellyttämät toimenpiteet. Käytännön järjestelyistä huolehtii hallintopalveluiden henkilökunta keskusvaalilautakunnan sihteerin johdolla ja vastuulla. Ennakkoäänestysasiakirjoja on aina käsittelemässä vähintään kaksi henkilöä.

 

 

Valmistelija Asianhallintapäällikkö Sirkku Mäkelä

 sirkku.makela@mantsala.fi

 

 

  

 

Päätösehdotus Todetaan, että määräaikaan mennessä vaalikuoria on tullut yhteensä 3420 kappaletta. Hyväksyttäväksi esitetään 3420 vaalikuorta.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti vaalikuorten lukumääräksi 3420.