RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 50
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Arviointikertomus 2024, Uudenmaan Päihdehuollon Ky
Tarkastuslautakunta 03.06.2024 § 36
Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän tarkastuslautakunta on käsitellyt kuntayhtymän arviointikertomuksen vuodelta 2024.
Aikaisempi käsittely:
Esitys: Lautakunta päättää arviointikertomuksesta ajalta 1.1.2024-22.4.2024.
Lautakunta päättää edelleen saattaa arviointikertomuksen yhtymähallitukselle tiedoksi ja lähettää sen jäsenkunnille.
Päätös: Tarkastuslautakunta päätti esityksen mukaisesti.
Liitteet:
- Arviointikertomus (salassa pidettävä JulkL 24 § 1mom. 15 k.)
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää arviointikertomuksen vuodelta 2024 kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Päätös Tarkastuslautakunta esittää arviointikertomuksen vuodelta 2024 kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Kunnanvaltuusto 10.06.2024 § 50
67/00.04.02/2022
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi Uudenmaan Päihdehuollon kuntayhtymän arviointikertomuksen vuodelta 2024.
Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi tiedoksi Uudenmaan Päihdehuollon kuntayhtymän arviointikertomuksen vuodelta 2024.
Liite 1. Uudenmaan Päihdehuollon kuntayhtymän arviointikertomus vuodelta 2024
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |