Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 28

Arviointikertomuksen valmistelu

Tarkastuslautakunta 20.03.2024 § 16 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tulee arvioida ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tarkastuslautakunta muodostaa lakisääteisen arviointikertomuksen.

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen laadinnasta.

Päätös Tarkastuslautakunta tutustui arviointikertomusluonnokseen, valmistelua jatketaan seuraavassa kokouksessa.

Tarkastuslautakunta 15.04.2024 § 22 

Kuntalain 121 § mukaan tarkastuslautakunnan tulee arvioida ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tarkastuslautakunta muodostaa lakisääteisen arviointikertomuksen.

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta tutustuu päivitettyyn arviointikertomuksen luonnokseen ja tekee tarpeellisiksi kokemansa päivitykset tekstiin.

Päätös Ehdotuksen mukaisesti.

Tarkastuslautakunta 13.05.2024 § 28  

23/00.02.05/2024  

Kuntalain 121 § mukaan tarkastuslautakunnan tulee arvioida ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tarkastuslautakunta muodostaa lakisääteisen arviointikertomuksen.

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää

  • hyväksyä arviointikertomuksen vuodelta 2023
  • esittää arviointikertomuksen vuodelta 2023 kunnanvaltuustolle tiedoksi ja
  • esittää kunnanvaltuustolle, että arviointikertomus lähetetään kunnanhallitukselle toimenpiteitä varten.

Päätös Tarkastuslautakunta päättää