RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 239
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Käräjäoikeuden lautamiesten vaali vuosille 2021-2025, eroilmoitus ja uuden lautamiehen valinta
Kunnanhallitus 16.12.2024 § 239
847/00.00.01/2024
Kunnanvaltuusto on 30.08.2021 § 109 valinnut valtuustokaudeksi 2021-2025 Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen neljä (4) lautamiestä seuraavasti:
Heinonen Kalevi, KESK
Herlevi Erik, KOK
Pitkänen Pertti, SDP
Nummela Ilpo, PS
Lautamies on velvollinen eroamaan tehtävästään saavuttaessaan tuomioistuinlain 16 luvun 1 §:ssä säädetyn eroamisiän (lautamieslaki 9 §). Eroamisikä on vuonna 1957 ja sitä ennen syntyneillä 68 vuotta, 1958-1961 syntyneillä 69 vuotta ja 1962 ja sen jälkeen syntyneillä 70 vuotta.
Kalevi Heinonen on 28.11.2024 saapuneella viestillä lähettänyt eroilmoituksen lautamiehen tehtävästä.
Laki käräjäoikeuden lautamiehistä 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä.
Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25- vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.
Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää seuraavasti:
- | esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto myöntää Kalevi Heinoselle eron lautamiehen tehtävästä, |
- | esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto valitsee Kalevi Heinosen tilalle uuden lautamiehen Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi 2021-2025. |
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |