RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 27.05.2025/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Hyvinvointilautakunnan lausunto liikenne- ja ilmastosuunnitelmaan 2035
Hyvinvointilautakunta 27.05.2025 § 41
971/08.00.00/2023
Kuntakehityslautakunta on päättänyt kokouksessaan 16.4.2025 § 43 pyytää lausuntoa Mäntsälä 2035 -liikenne- ja ilmastosuunnitelmaan (liite 1).
Hyvinvointilautakunta toteaa lausunnossaan seuraavaa:
Mäntsälä 2035 -liikenne- ja ilmastosuunnitelmassa on selvitetty seikkaperäisesti ja kattavasti Mäntsälän kunnan ilmastotyön tausta ja tarkoitus sekä ilmastonykytila. Suunnitelman perusteella laadittavassa toimenpideohjelmassa on myös ehdotettu kattavasti toimenpiteitä, jotka edistävät liikenteen ja ilmastotyön tavoitteiden saavuttamista.
Hyvinvointilautakunnan alaisen toiminnan osalta on tärkeää, että liikenne - ja ilmastotavoitteet tukevat Mäntsälän kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Liikenne- ja ilmastosuunnitelman pohjalta tehtävän toimenpideohjelman tavoitteiden tulee olla mahdollisimman konkreettisia. Esimerkiksi liikkumisen esteettömyyteen tulee kiinnittää erityistä huomiota ja samalla edistää kuntalaisten omaehtoista liikkumista jalan ja pyöräillen. Mäntsälän kunnan laajuuden ja ikäihmisten määrän kasvun myötä on erityistä huomiota kiinnitettävä jonkin tyyppisen liikenteen palveluratkaisun luomiseen haja-asutusalueille, jotta pystytään hillitsemään yksityisautoilun kasvua. Liikenne- ja ilmastosuunnitelman toimenpiteitä on myös syytä integroida osaksi kunnan hyvinvointisuunnitelmaa.
Valmistelija Sivistysjohtaja Timo Ahvo, sähköposti timo.ahvo(@)mantsala.fi, hyvinvointipäällikkö Vuokko Leirimaa, sähköposti Vuokko.leirimaa(@)mantsala.fi
Esittelijä Sivistysjohtaja Ahvo Timo
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta antaa esittelytekstissä olevan lausunnon kuntakehityslautakunnalle Mäntsälä 2035 -liikenne- ja ilmastosuunnitelmaan.
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.
Liite 1. Mäntsälä 2035 -liikenne- ja ilmastosuunnitelma
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |