RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.08.2025/Pykälä 49
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Ottokelpoisen päätöksen ilmoittaminen
Hyvinvointilautakunta 19.08.2025 § 49
648/00.02.07/2025
Mäntsälän kunnan hallintosäännön 1.3.2025 5 luvun 8 §:n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Valmistelija Hallinnon suunnittelija Atte Tikkanen, sähköposti atte.tikkanen(@)mantsala.fi
Esittelijä Hyvinvointipäällikkö Elo Katja
Päätösehdotus Hyvinvointikunta päättää, ettei se käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan seuraavia asioita tai asiaryhmiä koskeviin hyvinvointilautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöksiin:
- vuosilomien vahvistaminen,
- säästö- ja muistamisvapaiden myöntäminen,
- sellaisen virkavapauden/työloman myöntäminen, jonka saamiseen viranhaltijalla / työntekijällä on lainsäädännön taikka virka- tai työehtosopimuksen nojalla ehdoton oikeus,
- virka- tai työmatkamääräyksen antaminen,
- tarvittavaan lisä-, yli-, lauantai- ja sunnuntaityöhön sekä varallaoloon määrääminen,
- lyhytaikaisiin, enintään kuuden (6) kuukauden pituisiin palvelussuhteisiin palkkaaminen sekä
- osa-aikaisen määräaikaisen tuntiopettajan valinta (tuntimäärä vähäinen).
Ilmoitus tehdään sähköisesti hallintosäännön 5 luvun 8 §:n mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.
| Edellinen asia | Seuraava asia |