RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Hyvinvointilautakunnan vaali vuosille 2025-2029
Kunnanhallitus 12.05.2025 § 91
Mäntsälän kunnan hallintosäännön 2. luvun 5 §:n mukaan hyvinvointilautakuntaan kuuluu 9 valtuuston valitsemaa varsinaista jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Näiden lisäksi Pornaisten ja Pukkilan kunnanvaltuustot valitsevat kumpikin yhden jäsenen ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen.
Pornaisten kunnanvaltuuston valitsemalla jäsenellä on oikeus osallistua lautakunnan kokouksiin käsiteltäessä kansalaisopistoa koskevia asioita.
Pukkilan kunnanvaltuuston valtuuston valitsemalla jäsenellä on oikeus osallistua lautakunnan kokouksiin käsiteltäessä kansalaisopistoa koskevia asioita.
Valtuusto nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Kuntalain 32 §:n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta.
Vaalikelpoisuudesta lautakuntaan säädetään kuntalain 74 §:ssä:
"Vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1. | asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö; |
2. | henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö; eikä |
3. | henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa." |
Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan toimielimessä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto
- | päättää, mikä on hyvinvointilautakunnan toimikausi |
- | valitsee hyvinvointilautakuntaan 9 jäsentä ja näille henkilökohtaiset varajäsenet |
- | nimeää jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan |
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Kunnanvaltuusto 16.06.2025 § 53
310/00.00.01/2025
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto
- | päättää mikä on hyvinvointilautakunnan toimikausi |
- | valitsee hyvinvointilautakuntaan 9 jäsentä ja näille henkilökohtaiset varajäsenet |
- | nimeää jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan |
- | lisäksi kunnanvaltuusto toteaa, että Pornaisten kunnanvaltuusto ja Pukkilan kunnanvaltuusto valitsee Mäntsälän kunnan hyvinvointilautakuntaan yhden edustajan, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus hyvinvointilautakunnan kokouksissa silloin, kun niissä käsitellään kansalaisopistoa koskevia asioita. |
Päätös Kunnanvaltuusto päätti hyvinvointilautakunnan toimikaudeksi neljä vuotta ja valitsi lautakunnan vuosiksi 2025-2029 seuraavasti:
| jäsenet | henkilökohtaiset varajäsenet |
puh.joht. | Goltz Pauli, PS | Juutinen Ari, PS |
varapj. | Koivula Susanna (KD), KESK / KD | Virtanen Matti (KD), KESK / KD |
jäsen | Välimäki-Kuronen Raisa, SDP | Särkijärvi Johanna, SDP |
jäsen | Kuokkanen Harri, KOK | Ratia Mikko, KOK |
jäsen | Välitalo Anu, VAS / VIHR | Ståhlberg Taija, VAS / VIHR |
jäsen | Pöykkö Enni, KESK / KD | Warelius Heidi, (RKP) KESK / KD |
jäsen | Markkanen Eero, SDP | Sahlsten Pauli, SDP |
jäsen | Luomanen-Kurki Eveliina, KOK | Hovila Marjo, KOK |
jäsen | Tervo Markus, KESK / KD | Kantanen Raimo, KESK / KD |
Lisäksi kunnanvaltuusto totesi, että Pornaisten kunnanvaltuusto ja Pukkilan kunnanvaltuusto valitsee Mäntsälän kunnan hyvinvointilautakuntaan yhden edustajan, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus hyvinvointilautakunnan kokouksissa silloin, kun niissä käsitellään kansalaisopistoa koskevia asioita.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |