Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 47


 

Kunnanvaltuuston pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävillä pitäminen

 

Kunnanvaltuusto 16.06.2025 § 47  

391/00.00.01/2025  

 

 

Hallintosäännön 12. luvun § 25 mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä. Pöytäkirjantarkastus suoritetaan sähköisesti ja varmennetaan allekirjoituksin.

 

Kuntalain 140 §:n mukaan valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta asian salassa pidettävän asian käsittelystä.

 

  

 

Päätösehdotus Valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä. Pöytäkirjantarkastus suoritetaan sähköisesti ja varmennetaan allekirjoituksin. Valtuuston pöytäkirja pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin määrätään.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.