Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 50


 

Kunnanhallituksen vaali vuosille 2025-2029

 

Kunnanhallitus 12.05.2025 § 88 

 

 

 

Mäntsälän kunnan hallintosäännön 2. luvun 2 §:n mukaan kunnanhallitukseen kuuluu 9 varsinaista jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Jäsenten keskuudesta valitaan puheenjohtaja ja I ja II varapuheenjohtaja.

Kuntalain 32 §:n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta.

Vaalikelpoisuudesta kunnanhallitukseen on säädöksiä kuntalain pykälissä 73 / vaalikelpoisuus kunnanhallitukseen ja 72 / vaalikelpoisuus valtuustoon.

Kuntalain 73 § kuuluu seuraavasti:

"Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

1.

välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2.

henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa,

3.

kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta,

4.

henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.



Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä."

Kuntalain 72 § kuuluu seuraavasti:

"Vaalikelpoinen valtuustoon ei ole:

 

1.

valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä:

2.

kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;

3.

kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön,

4.

kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön.



Edellä tarkoitetussa palvelussuhteessa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelussuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa."

Tasa-arvolain 4a §:n mukaan toimielimessä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto

-

päättää, mikä on kunnanhallituksen toimikausi

-

valitsee kunnanhallitukseen 9 jäsentä ja näille henkilökohtaiset varajäsenet

-

valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan sekä I ja II varapuheenjohtajan


 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Kunnanvaltuusto 16.06.2025 § 50  

307/00.00.01/2025  

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto

 

-

päättää kunnanhallituksen toimikauden

-

valitsee kunnanhallitukseen 9 jäsentä ja näille henkilökohtaiset varajäsenet

-

valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan sekä I ja II varapuheenjohtajan.

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti kunnanhallituksen toimikaudeksi neljä vuotta ja valitsi kunnanhallituksen vuosiksi 2025-2029 seuraavasti:

 

 

jäsenet

henkilökohtaiset varajäsenet

puh.joht.

Havula Tapio, KESK / KD

Kosonen Jyrki, KESK / KD

1. varapj.

Leino Timo, SDP

Markkanen Eero, SDP

2. varapj.

Kokko Eero (2 v), KOK

Heikkilä Jussi, KOK

2. varapj.

Salmi Petri (2 v), KOK

 

jäsen

Lampi Satu, PS

Jauhiainen Katri, PS

jäsen

Laukkanen Erkki (2 v), VAS / VIHR

Särkijärvi Tuuli (2 v), VAS / VIHR

jäsen

Teppinen Marja, KESK / KD

Manninen Katri, KESK / KD

jäsen

Vierikko Tarja, SDP

Laine Tytti, SDP

jäsen

Ahonen Taina, KOK

Warras-Stjernvall Annika, KOK

jäsen

Brusila Eerik, KESK

Inkinen Juha-Matti, KESK / KD