RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen ja elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 11.11.2025/Pykälä 108
Kuntalaisaloite, Liikennepuisto Mäntsälään
Tekninen ja elinvoimalautakunta 11.11.2025 § 108
627/10.03.01.00.02.00/2025
Liikennepuistoa koskeva kuntalaisaloite on saapunut 21.7.2025 Kuntalaisaloite.fi -palvelun kautta. Aloitteessa todetaan, että Mäntsälään kaivattaisiin liikennepuistoa lapsille. Esimerkkinä laadukkaasta ja toimvasta liikennepuistosta he nostavat Lappeenrannan liikennepuiston, jossa on hienosti yhdistetty liikennepuisto laadukkaine ajoneuvoineen ja tiestöineen tavallisiin leikkitelineisiin puistoisessa ympräistössä. Puisto on osoittautunut suosituksi pienille ja isoimmille lapsille. Ajoneuvoissa on huomioitu leikkijät aivan pienimmistä yli kymmenvuotiaisiin.
Aloitteen mukaan liikennepuiston tarjoaisi monenlaisia hyötyjä kuntalaisille kuten kehittäisi hauskalla ja opettavaisella tavalla lasten liikunnallisuutta ja liikenneturvallisuustaitoja, luonnonläheinen ympäristö yhdistettynä leikkiin tukisi lasten hyvinvointia laajassa ikäluokassa. Lisäksi lapsiperheiden viihtyvyys ja Mäntsälän vetovoima kasvaisivat ja puisto houkuttelisi vierailijoita myös lähikunnista. Vastaavia puistoja on eteläisessä Suomessa hyvin vähän. Lisäksi nuorille tarjoutuisi kesätyömahdollisuuksia, esimerkiksi liikennepuiston valvojina ja ohjaajina. Aloitteen tekijät toivovat, että Mäntsälän kunta selvittäisi mahdollisuuksia liikennepuiston perustamiseen sopivan puistoisesta ja helposti saavutettavalta paikalta.
Tekninen ja elinvoimalautakunta on käsitellyt lasten liikennepuistoa koskevan valtuustoaloitteen jo aikaisemmin eli 20.9.2022 § 107. Aloitteen yhteydessä tuolloin todettiin, että lasten liikennepuistolle tulee löytää riittävän suuri asemakaavoitettu puisto- tai katutila kirkonkylän keskustan välittömästä läheisyydestä. Tila- ja ylläpitotarpeet tulee selvittää yhdessä kuntakehityksen ja sivistys- ja hyvinvointipalvelujen kanssa.
Tekninen ja elinvoimapalvelut on tämän jälkeen aloitteen käsittelyyn jälkeen tutkinut kunnan asemakaavoitettua aluetta Mäntsälän liikennepuiston sijoittamiseksi. Valitettavasti sellaista aluetta ei ole vielä löydetty. Mutta kun alue löydetään, voidaan hanke toteuttaa kunnan investointiohjelman mahdollistamassa laajuudessa ja aikataulussa.
Valmistelija kuntatekniikan päällikkö Jyrki Mäklin, jyrki.maklin@mantsala.fi ja hallinto- ja kehityspäällikkö Annukka Huisko-Moilanen,annukka.huisko-moilanen@mantsala.fi
Esittelijä Tekninen johtaja Pynttäri Mika
Päätösehdotus Tekninen ja elinvoimalautakunta toteaa vastauksenaan kuntalaisaloitteeseen, että Mäntsälän kunnan tekninen ja elinvoimalautakunta pitää aloitetta liikennepuiston perustamisesta lähtökohtaisesti kannatettavana ja jatkaa sen suhteen toteuttamisedellytyksien selvittämistä yhdessä kaavoitusyksikön kanssa. Mikäli sopiva puisto- tai katutila liikennepuiston perustamiseksi löytyy, voidaan se suunnitella ja toteuttaa kunnan investointiohjelman mahdollistamassa laajuudessa ja aikataulussa.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.