RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 09.12.2025/Pykälä 126
Yksityinen varhaiskasvatus
Sivistyslautakunta 09.12.2025 § 126
927/12.07.00/2025
Yksityisen palveluntuottajan Pilke päiväkoti Voltin edustajat ovat olleet yhteydessä kuntaan ja tuoneet esille tahtotilansa lopettaa Voltin toiminta Mäntsälässä sen tuottaman tappion vuoksi. Pilke tahtoo luopua toiminnasta niin, että päiväkoti Voltin toiminta loppuu 31.7.2026. Pilkkeellä on voimassa oleva vuokrasopimus päiväkotirakennuksesta 31.7.2028 asti.
Pilke on ilmaissut Mäntsälän kunnalle halunsa lopettaa toimintansa Mäntsälässä jo keväällä 2025 ja syksyn 2025 aikana varhaiskasvatuspalveluissa on pohdittu tilanteen ratkaisua. Pilke Päiväkodit Oy:n edustajien kanssa käytiin 17.11.2025 keskustelu, johon osallistuivat Mäntsälän kunnasta sivistysjohtaja, varhaiskasvatuspäällikkö ja varhaiskasvatuksen asiantuntija. Keskustelussa selvitettiin päiväkoti Voltin toiminnan jatkamisen edellytyksiä ja Pilkkeen näkemystä asiaan. Pilke totesi, että toiminta ei ole ollut enää moneen vuoteen kannattavaa ja heidän toiminnan jatkamisen edellytyksenä on toiminnan saaminen kannattavaksi. Tämä vaatisi kunnalta takeen siitä, että Voltin koko 66 lapsen kapasiteetti on jatkuvasti täynnä. Keskustelussa käytiin läpi myös mahdollinen palvelusetelin käyttöönoton vaikutus tilanteeseen toiminnan edellytysten parantamiseksi. Pilkkeen puolelta todettiin, että palvelusetelin arvon tulisi olla riittävän suuri ja kunnan tulisi pystyä tässäkin tapauksessa turvaamaan täyttöaste. Varhaiskasvatuspalvelut ei voi tällä hetkellä yksityisen hoidon tuella eikä edes palvelusetelillä varmistaa Pilkkeelle sellaisia toiminnan edellytyksillä, että yritys pystyy jatkamaan toimintaansa Mäntsälässä. Tämän takia toiminnan jatkamisesta ei olla keskusteltu muiden yksityisten varhaiskasvatuspalvelun tuottajien kanssa.
Varhaiskasvatuspalvelut on tarkastellut omaa toimintaansa ja kuinka Pilke päiväkoti Voltin toiminnan loppuminen vaikuttaisi varhaiskasvatuspalveluiden toimintaan Mäntsälässä. Varhaiskasvatuslain mukaisesti kunnalla on aina viime kädessä vastuu varhaiskasvatuksen järjestämisestä kunnassa. Syntyneen tilanteen hallinnan ja erityisesti lasten varhaiskasvatusoikeuden toteutumisen varmistamiseksi sekä perheiden arjen sujuvuuden kannalta varhaiskasvatuspalvelut on valmistellut ratkaisun, jolla tilanne saadaan vietyä hallitusti eteenpäin.
Kunnallisessa Anttilan päiväkodissa on kaksi erillistä kiinteistöä; Vanamo ja Ratamo, jotka ovat aiemmin toimineet vanhustenhuollon tiloina. Ratamon rakennuksessa tänä vuonna havaitut riskirakenteet ja sisäilmaongelmat luovat painetta varhaiskasvatuksen toiminnan siirtämiselle toisaalle Ratamosta.
Jotta siirtymä yksityisestä varhaiskasvatuksesta kunnalliseen voidaan hallita, varhaiskasvatuspalvelut ovat laatineet suunnitelman, jonka avulla muutos voidaan toteuttaa. Mäntsälän kunnan varhaiskasvatus on valmis aloittamaan varhaiskasvatustoiminnan Hoivatilat Oy:n omistamissa tiloissa 1.8.2026 lähtien voimassa olevan vuokrasopimuksen loppuun, 31.7.2028 saakka.
Sivistyslautakunnan päätöksen jälkeen perheille ja lapsille sekä Voltin henkilöstölle tiedotetaan asiasta ja kuinka tilanteessa edetään. Pilke päiväkoti Voltin asiakkaille annetaan palveluohjausta tammikuussa, jonka jälkeen asiakasperheet voivat hakea varhaiskasvatusta Liedontie 16 kiinteistössä tai halutessaan muualla yksityisessä tai kunnallisessa varhaiskasvatuksessa 1.8.2026 alkaen. Päiväkotipaikan hakeminen on mahdollista heti, kun uusi päiväkoti on saatu avattua Suomi.fi alustalle ja Daisyyn. Uuden päiväkodin nimeksi ehdotetaan Heikkilän päiväkotia vakiintuneen nimeämiskäytännön mukaisesti.
Anttilan päiväkodin Ratamon kiinteistö suljetaan 31.7.2026 ja Ratamon toiminnasta suunnitellaan siirrettäväksi 1.8.2026 alkaen yhden ryhmän verran Anttilan Vanamon tiloihin, yhden ryhmän verran Kaunismäen päiväkodin tiloihin ja yhden ryhmän verran Liedontie 16 kiinteistön tiloihin. Kunnallisen henkilöstön sisäinen rekrytointi aukaistaan joulukuussa ja tämän jälkeen laitetaan helmi-maaliskuussa auki ulkoinen rekrytointi, johon toivotaan Voltin nykyisen henkilöstön osallistuvan.
Toiminnallisesti ja taloudellisesti on järkevää yhdistää toiminnallinen ja kiinteistömuutos samaan ajankohtaan. Toimintojen pitäminen sekä Liedontien 16 kiinteistössä että Ratamossa aiheuttaisi vajaata kapasiteetin käyttöä molemmissa yksiköissä ja tulisi kunnalle kalliimmaksi kuin toimintojen yhdistäminen yllä esitetyllä tavalla, joka on lähes kustannusneutraali. Liedontien 16 päiväkotikiinteistö sijaitsee Mäntsälän keskustassa vanhan Lahdentien tuntumassa. Anttilan alueelle jäisi vielä Vanamon päiväkotikiinteistö ja Kaunismäen päiväkoti. Muutos voi hankaloittaa joidenkin perheiden varhaiskasvatuksen käyttöä, mutta myös helpottaa sitä joidenkin perheiden kohdalla.
Varhaiskasvatuspalvelut on yhdessä Mäntsälän kunnan talousosaston kanssa laskenut suunnitelman toteuttamiseen liittyviä kustannusvaikutuksia. Aiemmin viitattiin siihen, että suunnitelmassa on pyritty kustannusneutraaliuteen. Ratkaisussa on lähdetty liikkeelle siitä, että Ratamon toiminnasta luovutaan. Ratamon ryhmien toimintaan sitoutuneita kustannuksia vapautuu tuolloin 645 000 euroa vuositasolla tarkasteltuna. Tämä resurssi on osittain käytössä Liedontie 16 tiloissa järjestettäväksi suunniteltuun varhaiskasvatukseen.
Liedon 16 kiinteistön tiloissa toiminnan käynnistäminen sekä lisäryhmät tuovat arviolta 484 000 euron vuosittaisen lisäkustannuksen. Kustannukset muodostuvat siitä, että kiinteistössä käynnistyy 1.8.2026 neljän ryhmän kunnallinen päiväkotiyksikkö ja Ratamosta Kaunismäkeen siirtyy yksi ryhmä. Kustannukset sisältävät henkilöstön, toiminnan, kiinteistön, ateria- ja puhtauspalveluiden vaatimat resurssoinnit sekä välttämättömät kertahankinnat. Kustannuksista toteutuu vuonna 2025 viisi kuukautta ja kertahankinnat.
Kustannusten lisäys katetaan varhaiskasvatuksesta siirtyvillä ja poistuvilla kustannuksilla. Poistuvia vuosittaisia kustannuksia ovat Ratamon sisäiset vuokrat 202 000 euroa ja yksityisen hoidon tuen maksatuksen vähenemä 400 000 euroa. Lisäksi on arvioitu, että varhaiskasvatusmaksuista tulee 55 000 euron tulo vuositasolla. Tällöin toiminnan käynnistämisestä Liedontie 16 kiinteistössä tulee laskennallisesti 173 000 euron säästö varhaiskasvatuspalveluille. Tämä ei kuitenkaan ole suoraan todennettavaa säästöä, koska Ratamon kiinteistöstä syntyy edelleen kustannuksia toimitilapalveluille. Siksi sivistys- ja hyvinvointipalvelualueen näkemyksenä on, että Ratamon kiinteistö tulisi purkaa niin pian kuin mahdollista, että toiminnan muutoksesta tuleva säästö realisoituu kokonaisuudessaan kunnan taloudessa.
Valmistelussa on lähdetty siitä, että kysessä ei ole liikeen luovutus. Pilke Päiväkodit Oy on järjestänyt päiväkoti Voltin toiminnan Kelan yksityisen hoidon tuella ja asiakasmaksuilla. Mäntsälän kunnalla ja Pilke Päiväkodit Oy:lla ei ole keskenään oikeudellisesti sitovaa yhteyttä eikä kyseessä ole myöskään toiminnan suoraan haltuunottaminen samanlaisena kokonaisuutea kuin se nyt toimii. Liikkeen luovutukselle on kolme edellytystä: työnantajan vaihtuminen, osapuolten oikeudellinen yhteys ja identiteettinsä säilyttävän taloudellisen kokonaisuuden luovutus. Nämä ehdot eivät täyty tässä tapauksessa.
Kokousasia on salassa pidettävä, kunnes Pilke Päiväkodit Oy on tiedottanut päiväkoti Voltin henkilöstölle ja huoltajille päiväkotitoiminnan päättymisestä.
Valmistelija Sivistysjohtaja Timo Ahvo, sähköposti timo.ahvo(@)mantsala.fi, varhaiskasvatuspäällikkö Karoliina Purola, sähköposti karoliina.purola(@)mantsala.fi, controller Kristian Kuisma, sähköposti kristian.kuisma(@)mantsala.fi
Esittelijä Sivistysjohtaja Ahvo Timo
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi, että Pilke Päiväkodit Oy:n lopettaa päiväkoti Voltin toiminnan 31.7.2026 Hoivatilat Oyj:n omistamassa kiinteistössä Liedontie 16.
Sivistyslautakunta päättää, että varhaiskasvatuspalvelut käynnistävät kunnallisen varhaiskasvatuksen neljän ryhmän yksikön 1.8.2026 Hoivatilat Oyj:n omistamassa kiinteistössä Liedontie 16. Uuden päiväkodin nimeksi tulee Heikkilän päiväkoti.
Sivistyslautakunta päättää hyväksyä yhden varhaiskasvatusryhmän sijoituksen Anttilan päiväkodin Vanamo -rakennukseen ja yhden ryhmän sijoituksen Kaunismäen päiväkotiin.
Sivistyslautakunta pyytää tekninen ja elinvoimapalvelualueen toimitilapalveluja solmimaan vuokrasopimuksen Hoivatilat Oyj:n kanssa 1.8.2026–31.7.2028 väliselle ajanjaksolle osoitteessa Liedontie 16 olevaan kiinteistöön.
Päätös
Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.