Dynasty tietopalvelu
Mäntsälän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 09.12.2025/Pykälä 119


Kokousasian teksti

 

 

Työjärjestyksen hyväksyminen

 

Sivistyslautakunta 09.12.2025 § 119 

 

Hallintosäännön mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.

 

Päätösehdotus Hyväksytään esityslistan mukainen työjärjestys.

 

Käsittely

Käsittelyn aikana esittelijä esitti sivistysjohtajan ilmoitusasioihin lisättäväksi Riihenmäen yhtenäiskoulun virka-apulaisrehtorin valintaprosessin tilanteen.

Puheenjohtaja esitti lisättäväksi sivistysjohtajan ilmoitusasioihin Uudenmaan ELY-keskuksen ideointityöpaja-asian

Jäsen Satumaija Levón esitti, että sivistysjohtajan ilmoitusasioihin lisätään kunnanvaltuuston päätös 8.12.2025 liittyen keskustan alueen kouluverkkoselvitykseen.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan lisäten käsittelyn aikana esille tuodut asiat sivistysjohtajan ilmoitusasioihin.

Lisäksi lautakunta päätti, että varhaiskasvatuspäällikkö voi olla paikalla myös opetuspalveluiden asioiden esittelyjen aikana.

 

 

 Asian käsittelyn jälkeen kuultiin asiantuntijaesittelyt seuraavasti:

        varhaiskasvatuspäällikkö Karoliina Purola § 120, saapui klo 17.07 ja poistui klo 17.22, § 125-126 saapui klo 17.32 ja poistui klo 18.39

        opetuspäällikkö Marko Lipponen § 120-125, saapui klo 17.07-poistui klo 18.12