RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Nuorisovaltuusto
Muistio 03.11.2025/Asianro 86
Muut asiat
Nuorisovaltuusto 03.11.2025 § 86
Päätösehdotus Käsitellään muut esille tulevat asiat.
Käsittely §84 Työjärjestyksen hyväksyminen tuli esille kolme asialistalle lisättävää kohtaa, jotka käsiteltiin §86 Muut asiat.
Puheenjohtaja Säde Särkijärvi ehdotti 26.-27.9.2025 pidetyssä yönuvassa esille nousseen idean nuorisovaltuuston maskotin hankinnasta. Maskottia voisi hyödyntää some-päivitysten tekemisessä ja vahvistaisi nuorisovaltuuston yhteishenkeä. Tällä tavoin nuorisovaltuuston instagram-tiliä saisi helposti aktiivisemmaksi ja vaikuttamisteemaa lähemmäs nuoria. Maskotin hankkiminen sai kannatusta ja herätti ideointia miten sitä voisi hyödyntää some-postauksissa.
Tuusulan nuorisovaltuustolla on vaalit 12.12.2025 ja sieltä on tullut toive Mäntsälän nuorisovaltuuston näkymisestä vaalipäivänä, koska mäntsäläläiset nuoret eivät voi äänestää kyseisissä vaaleissa. Viime vuonna nuorisovaltuuston ohjaaja Suvi-Maria Koskinen oli vaalipäivänä paikalla ja kyselemässä mäntsäläläisiltä nuorilta toiveita alueen kehittämiseksi. Tänä vuonna jäsen Sohvi Sassi on ollut esittelemässä Mäntsälän nuorisovaltuustoa Kellokosken koululla järjestetyssä infotilaisuudessa. Toiminnan toivottiin olevan jotain yksinkertaista ja helposti toteutettavaa. Näin osallistumisen kynnys ei nousisi liian korkeaksi. Samalla esitettiin maskotin mukaan ottamista.
Kirjastolta on tullut ehdotus järjestää yhteistyötä Yhteisymmärrysviikolla. YK:n kansainvälistä uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikkoa juhlitaan vuosttain helmikuun ensimmäisellä viikolla ja tulevana vuonna teemana on Yhdessä muutoksen keskellä. Ehdotuksena oli toive saada nuoria kirjastoon keskustelemaan omista katsomuksistaan. Nuorisovaltuusto koki tärkeänä nostaa erilaisuutta ja erilaisia katsomuksia esille. Yhteisymmärrysviikko koettiin haasteelliseksi teemaksi, mutta maaliskuussa järjestettävä rasisminvastainen viikko voisi antaa paremman pohjan yhteistyökuvioille. Aikaisemmin mainittu maskotti voisi olla mukana tutustumassa kirjastoon. Jäsen Marjaana Torikka ehdotti musiikkiesitysten tuomista kirjastoon yhteistyönä.
Päätös Puheenjohtaja Säde Särkijärvi ja jäsen Sohvi Sassi käyvät katsomassa ehdotuksia nuorisovaltuuston maskotiksi ja vaihtoehdoista äänestetään nuorisovaltuuston whatsapp-ryhmässä. Mäntsälän nuorisovaltuusto järjestää maskotilleen nimiäänestyksen Kellokosken koululla Tuusulan nuorisovaltuuston vaalipäivänä 12.12. Nuorisovaltuusto ehdottaa kirjaston kanssa tehtävän yhteistyötä rasisminvastaisella viikolla esim. kirjailijavierailijana tai musiikkinäytösten kautta.