RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kuntakehityslautakunta
Esityslista 18.03.2026/Asianro 10
Lausunto Lupa- ja valvontavirastolle Gasgrid Vetyverkot Oy:n Suomen kansallinen vedyn siirtoverkko – Etelä-Suomi, YVA-ohjelmasta
Kuntakehityslautakunta 18.03.2026
420/11.07.00.01/2025
Toiminta
Lupa- ja valvontavirasto (LVV) on ilmoittanut ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelma) vireilläolosta (Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä; YVA-laki 252/2017). YVA-ohjelma koskee Gasgrid Vetyverkot Oy:n suunnittelemaa Suomen kansallista vedyn siirtoverkkoa eteläisestä Suomesta Tornioon. Hankkeen Etelä-Suomen osuuden reittivaihtoehdot sijoittuvat Raaseporin, Hangon, Inkoon, Lohjan, Loimaan, Kosken Tl, Salon, Ypäjän, Jokioisten, Forssan, Tammelan, Hämeenlinnan, Lopen, Riihimäen, Hausjärven, Hyvinkään, Mäntsälän, Sipoon ja Porvoon kuntien alueelle.
Mäntsälän kunnan osalta YVA-ohjelmassa tarkastellaan noin 151 km pituista reittivaihtoa Loimaan ja Pohjois-Paippisten välillä, mille ei ole reittivaihtoehtoja.
Siirtoverkko koostuu siirtoputkista sekä venttiili- ja paineenvähennysasemista, joiden yhteyteen rakennetaan kaavin- ja mittausasemia. Putkireitin varteen sijoitetaan myös anodikenttiä. Vetyä suunnitellaan siirrettävän korkeapaineisissa (noin 80 bar), halkaisijaltaan enintään 1,2 metrin hiiliteräsputkissa. Vetyputki asennetaan metsämaalla vähintään yhden metrin ja pelloilla 1,2 m peitesyvyyteen. Vetyputkelle lunastetaan pysyvä 10 m levyinen käyttöoikeusalue, joka pidetään puustosta vapaana. Vedyn siirtoputkireittien yhteispituus on Etelä-Suomen alueella noin 443 kilometriä.
Hankkeen vaihtoehdot (VE) YVA-menettelyssä Mäntsälän kunnan osalta:
VE0: Hanketta ei toteuteta
Siirtoputken itäinen osa: Välillä Loimaa-Pohjois-Paippinen (1-9), yksi reittivaihtoehto (noin 151 km)
Nähtävilläolo ja kuuleminen Mäntsälän kunnan osalta
Kuulutus pidetään nähtävillä 23.2.2026 – 8.4.2026 Lupa- ja valvontaviraston verkkosivuilla. Kuulutus ja arviointiohjelma julkaistaan sähköisesti ympäristöhallinnon verkkosivuilla.
YVA-ohjelmaan liitteineen voi tutustua tänä aikana myös Mäntsälän kunnan palvelupiste Vinkissä sen aukioloaikoina osoitteessa Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä
Hankkeen ja arviointiohjelman esittelytilaisuus pidetään Mäntsälää lähimpänä ti 10.3.2026 Sipoossa Nikkilän juhlatalolla, Vanha vesitorninmäki 1, 04130 Sipoo. Tilaisuuteen pystyi osallistumaan etäyhteydellä.
Valmistelija
kuntakehitysjohtaja Vesa Gummerus, vesa.gummerus@mantsala.fi kaavasuunnittelija Juuso Muttilainen, juuso.muttilainen @mantsala.fi
Esittelijä
Kuntakehitysjohtaja Gummerus Vesa
Päätösehdotus
Kuntakehityslautakunta antaa lausuntonaan Lupa- ja valvontavirastolle Gasgrid Vetyverkot Oy:n Suomen kansallisen vedyn siirtoverkon – Etelä-Suomi YVA-ohjelmasta koskevasta lausuntopyynnöstä liitteen 1 mukaisen lausunnon.
Päätös
Liite 1: Lausunto LVV-U/32454/2026