Dynasty tietopalvelu
Mäntsälän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 02.02.2026/Asianro 3



Kokousasian teksti

 

Keski-Uudenmaan työllisyysalueen ohjelma 2026-2029, Mäntsälän kunnan lausunto

 

Kunnanhallitus 02.02.2026    

81/14.00.01/2026  

 

 

Keski-Uudenmaan työllisyysalueella on valmisteilla alueen ohjelma vuosille 2026–2029. Työllisyysalueen ohjelma vastaa alueen strategiaa. Työllisyyspalvelut ovat siirtyneet valtiolta kunnille 1.1.2025 ja ensimmäiseen varsinaiseen ohjelmakauteen liittyy tämän takia merkittäviä edelleen jatkuvia toiminnallisia ja rakenteellisia muutoksia. Valmistelu on edennyt vaiheeseen, jossa ohjelmasta on laadittu luonnosversio, joka on lähetty jäsenkuntiin lausunnolle. Lausuntokierroksen tarkoituksena on varmistaa kuntien omistajaohjauksen toteutuminen ennen ohjelman lopullista hyväksymistä.

 

Lausuntoaikaa kunnilla on maanantaihin 16.2.2026 saakka.

 

TE-alueen johtokunnassa asia on ollut keskusteluasiana 4.11.2025 ja 9.12.2025, ja ohjelmaa on valmisteltu näiden keskustelujen pohjalta. Kokouksessaan 27.1.2026 johtokunta päätti lähettää liitteenä olevan ohjelmaluonnoksen kuntiin lausuntojen antamista varten.

 

Ohjelmaluonnos on valmisteltu viranhaltijatyönä. Valmisteluun on osallistunut työllisyysalueen johdon ja henkilöstön lisäksi kuntien johtoa ja viranhaltijoita.

 

Valmistelu on aloitettu keväällä 2025 toteuttamalla silloiselle johtokunnalle ja kuntajohdolle työpaja valmistautumiseksi strategian valmisteluun. Osana valmistelua on toteutettu myös laaja verkostotilaisuus syksyllä 2025, johon on kutsuttu työllisyysalueen keskeiset yhteistyötahot, kuten kuntajohto, kuntien elinkeino- ja työllisyyspalvelut, alueen oppilaitokset, hyvinvointialue, Kela sekä yrittäjäjärjestöjen edustajat. Valmistelussa on huomioitu verkoston näkemysten lisäksi toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset.

 

Ohjelmaluonnoksen rakenne ja lähtökohdat

Ohjelma on osa työllisyysalueen ohjaus- ja johtamisjärjestelmää. Ohjelmaluonnoksen pohjana ovat vastuukunta Järvenpään arvot. Työllisyysalueen missiona on Yhteistä työtä. Ohjelman strategiset kärjet on johdettu työllisyysalueen toiminnasta ja sen luonteesta.

 

Ohjelman kärjet toimivat vuosien 2026–2029 toiminnan ja sen kehittämisen kärkinä sekä vuosittain johtokunnassa hyväksyttävän käyttösuunnitelman sitovina tavoitteina. Käyttösuunnitelmassa määritellään näihin tavoitteisiin liittyvät vuosittaiset toimenpiteet.

 

Ohjelmaan sisältyy mittaristo (oheismateriaalina), jonka avulla tavoitteiden toteutumista seurataan. Tavoitteet jalkautuvat tarkemmassa valmistelussa organisaatiotasolta yksikkö- ja henkilötasolle osaksi toiminnan ja johtamisen käytäntöjä. Ohjelman mittaristosta tullaan johtamaan erillisessä projektissa myös operatiivisen johtamisen mittaristo.

 

Varsinainen ohjelma on haluttu pitää tiiviinä dokumenttina, joka pystytään johtamaan, saattamaan käytäntöön ja kytkemään selkeästi osaksi arjen työtä.

 

Ohjelman strateginen lähtökohta ja kärjet

Ohjelman johtavana ajatuksena on palveluiden johtaminen kohti työtä ja työnantajien tarpeita sekä yhteinen työ asiakkaiden ja verkoston kanssa, niin työllisyysalueen sisällä kuin yhteistyötahojen kesken. Toimintafilosofisena lähtökohtana on yritys- ja työnhakija-asiakkaiden aktivointi ja toimijuuden tukeminen.

 

Missio: Yhteistä työtä

Missio viittaa toiminnan luonteeseen, missä työllisyysalue kokoaa koko työllisyysekosysteemin palvelut työttömien asiakkaiden sekä työvoimaa tarvitsevien työnantajien käyttöön. Yhteistä työtä tehdään asiakkaiden, verkoston ja kuntien lisäksi myös työllisyysalueen sisäisesti. Työllisyys rakentuu usean toimijan yhteistyöstä.

 

Ohjelman strategiset kärjet ja painopistekohderyhmät ovat

 

  • Aktivoimme asiakkaat toimimaan itse ja tuemme heidän etenemistään.
  • Järjestämme palvelut työelämän ja yritysten tarpeista lähtien.
  • Johdamme työllisyyttä verkostona ja rakennamme yhteistä palvelukokonaisuutta – erityisesti kuntien, kehitysyhtiöiden ja koulutustoimijoiden kanssa.
  • Johdamme työtä tiedolla ja kehitämme automaatiota ja digitaalisia ratkaisuja.
  • Vahvistamme yhdessä henkilöstön kanssa työskentelytapoja, osaamista ja työhyvinvointia.

 

Ohjelman painopistekohderyhminä ovat nuoret, maahanmuuttajat sekä pitkäaikaistyöttömät etenkin työttömyysturvan kuntaosuuteen vaikuttamisen näkökulmasta.

 

Ohjelman kärkien sekä painopistekohderyhmien valintaa ja painotuksia on arvioitu oheismateriaalina olevassa Ohjelman vaikuttavuusarviot oheismateriaalissa.

 

Lausuntokierros ja jatkovalmistelu

Lausuntojen määräaika on 16.2.2026. Saatuja lausuntoja hyödynnetään ohjelman viimeistelyssä ennen lopullista päätöksentekoa sekä ohjelman toimeenpanossa. Tämän hekisen aikataulun mukaan työllisyysalueen ohjelma vuosille 2026-2029 on päätösasiana johtokunnan kokouksessa 3.3.2026.

 

Ohjelma-aineisto viimeistellään lausuntokierroksen jälkeen myös esitystavaltaan, ja aineisto toimitetaan ammattigraafikon taitettavaksi. Taittotyö itsessään ei muuta ohjelman sisällöllisiä linjauksia.

 

Mäntsälän kunnan lausunto Keski-Uudenmaan työllisyysalueen ohjelmasta vuosille 2026-2029 on valmisteltu työllisyys- ja maahanmuuttoasioiden päällikkö Tiina Nenosen johdolla ja se on liitteenä.

 

 

 

Valmistelija Työllisyys- ja maahanmuuttoasioiden päällikkö Nenonen Tiina, tiina.nenonen@mantsala.fi

 Hallintojohtaja Siikaluoma Esa, esa.siikaluoma@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus

Kunnahallitus päättää antaa liitteen mukaisen lausunnon Keski-Uudenmaan työllisyysalueen ohjelmasta vuosille 2026-2029.

 

Päätös

 

 

 

 

Liite 1.  Keski-Uudenmaan työllisyysalueen ohjelma 2026-2029, luonnos
Liite 2.  Mäntsälän kunnan lausunto