RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 02.02.2026/Asianro 5
Uudenmaan liiton edunvalvonnan linjausten 2025-2029 kommentointi
Kunnanhallitus 02.02.2026
83/00.04.01/2026
Uudenmaan liiton edunvalvonnan linjaukset noudattaa liiton uutta strategiamallia ja ohjaa liiton edunvalvonnan strategista suunnittelua ja toimintaa. Edunvalvonnan linjauksissa kuvataan Uudenmaan liiton edunvalvonnan toimintatapoja ja asetetaan tavoitteet liiton edunvalvonnalle.
Edunvalvonta tukee Uudenmaan maakuntaohjelmassa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamista sekä tuo uusimaalaisen äänen kuuluviin poliittisessa päätöksenteossa niin EU:ssa kuin Suomessa. Edunvalvonnan linjauksista johdetaan tarkemmat vuosittaiset toimenpiteet. Uudenmaan liiton edunvalvonnan linjauksien tarkoituksena on myös tukea edunvalvonnan systemaattista kehittämistä tulevien vuosien aikana.
Uudenmaan liiton edunvalvonnan linjaukset ovat voimassa vuonna 2025 alkaneen valtuustokauden loppuun. Uudenmaan liiton edunvalvonnan linjauksissa esitettyjä tavoitteita ja tunnistettuja kehittämistarpeita päivitetään ja täsmennetään tarpeen mukaan.
Edunvalvonnan linjaukset on valmisteltu Uudenmaan kuntien edunvalvontatavoitteiden ja Uudenmaan liiton asiantuntijatyön pohjalta.
Liitteessä on kuvattu tiiviisti Uudenmaan liiton edunvalvonnan keskeiset tavoitteet evästyskeskustelua varten. Maakuntahallituksen lähetekeskustelussa esiin nousseet teemat on esitetty liitteenä olevassa lisädiassa.
Edunvalvonnan linjauksista koostetaan evästyskeskustelun jälkeen asiakirja, joka sisältää yksityiskohtaisemman kuvauksen edunvalvonnan toimintatavoista ja tavoitteista. Tavoitteena on viedä asiakirja maakuntahallituksen hyväksymiskäsittelyyn 23.2.2026.
Liitteenä olevia edunvalvonnan linjauksia voi kommentoida 10.2.2026 kello 12 saakka osoitteeseen toimisto@uudenmaanliitto.fi
Valmistelija Kunnajohtaja Hannu Laurila, hannu.laurila@mantsala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu
Päätösehdotus
Kunnahallitus käy keskustelua Uudenmaan liiton edunvalvonnan linjausista vuosille 2025-2029 ja antaa niihin kommenttinsa.
Päätös
Liite 1. Virkamiesvalmisteluun perustuva ”Uudenmaan liiton edunvalvonnan linjaukset vuosille 2025–2029”- dokumentti
Liite 2. Maakuntahallituksen 15.12.2025 käymän evästyskeskustelun pohjalta edunvalvontadokumenttiin tehtävät täydennykset koosteena