Dynasty tietopalvelu
Mntsln kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 02.02.2026/Asianro 7



Kokousasian teksti

 

Kuntalaisaloite: Jäähallin tuen suuntaaminen paikallisille jääurheiluseuroille

 

Kunnanhallitus 02.02.2026    

49/12.04.01/2026  

 

 

Mäntsälän kuntaan on saapunut 18.1.2026 kuntalaisaloite:

 

Mäntsälässä jääurheilulajit ovat korkean hinnan takia kohtuuttoman epätasa-arvoisessa asemassa muiden lajien kanssa, kun liikuntatilat ovat muissa lajeissa alaikäisille maksuttomat. Mäntsälään tarvitaan Suomessa yleinen käytäntö, jossa paikalliset seurat saavat jään ulkopuolisia käyttäjiä edullisemmin. Lisäksi puutteet jäähallin varauskäytännöissä tulee korjata.

 

Tulevana kesänä jäähalliyhtiö myy jäätä ulkopuoliselle, enemmän jäätä ostavalle taholle, vaikka paikallinen seura järjestäisi samaan aikaan jäähallissa oman kunnan lasten ja nuorten luisteluleirin, jolle se myös palkkaisi paikallisia nuoria leiriohjaajiksi. Paikallinen seura olisi vahvistanut varauksensa ennen ulkopuolista ostajaa ja on jäähallin laajennusosan valmistuttua järjestänyt tähän asti kaikki leirinsä kotihallissa sitä tukeakseen. Osakeyhtiön toiminnan kannalta toimintatapa on ymmärrettävä, mutta pienillä paikallisilla seuroilla ei ole mahdollisuutta kilpailla isojen toimijoiden kanssa. Lisäksi jäähalliyhtiön vakiovuorojen varausehdoissa lukee seuraavasti: “Tapahtumat ja vakiovuorot: Mäntsälän jäähallissa järjestetään ajoittain erillistapahtumia kuten jääkiekkoturnauksia tai leirejä. Pidätämme oikeuden perua yksittäinen vakiovuoro Mäntsälän jäähallissa järjestettävän turnauksen, kilpailun tai jonkin muun tapahtuman johdosta. Vuokranantajan edustaja ilmoittaa mahdollisista erillistapahtumista hyvissä ajoin vuokralaiselle.”

(https://www.mantsalanjaahalli.fi/vakiovuorojen-varausehdot/).

 

Kun jäähalliyhtiö suosii isompaa toimijaa ja sen vakiovuorovarausehdoissa on kyseinen ehto, paikallinen seura joutuu harkitsemaan tulevaisuudessa tarkoin, uskaltaako se enää ylipäänsä suunnitella tapahtumia kotihalliin. Jäähalliyhtiö voisi vuoron peruessaan aiheuttaa seuralle merkittävää taloudellista haittaa sekä ongelmia työnantajavelvoitteiden suhteen, kun valmennussopimukset on jo tehty ja kuukausipalkkaisten valmentajien työ- ja loma-ajat sovittu. Mäntsälän Jäähalli Oy ei osakeyhtiönä palvele ensisijaisesti paikallisia seuroja, ja siksi seurat tarvitsevat kipeästi kunnan apua.

 

Tämän lisäksi Mäntsälän jäähallin vuorovarauskäytäntö on epäselvä, mikä hankaloittaa seurojen toimintaa ja sen suunnittelua. Jäähallilla ei ole jäävuorovarauksia varten sovittuja määräpäiviä edes vakiovuorojen varauksiin, ja jäähalliyhtiö on toistuvasti kieltäytynyt ilmoittamasta päivämääriä varauksia varten. Paikalliset seurat tarvitsevat niiden kanssa yhteisesti laaditun varausten vuosikellon, joka palvelee molempien lajien tarpeita ja joka päivitetään yhdessä säännöllisesti. Paikallisilla seuroilla tulee niin ikään olla jäähalliyhtiön toiminnan kannalta kohtuullinen etuvarausoikeus, josta tulee myös sopia yhteisesti etukäteen.

 

Selvityksemme mukaan Mäntsälän jäähallin jäätunnin hinta on Uudenmaan ja muiden lähialueiden ylivoimaisesti kallein, jopa kolminkertainen, kun puhutaan paikallisen seuran maksamasta hinnasta. Joissakin kunnissa on jäähalleja, joiden hinta on Mäntsälään verrattavissa (esim. Tuusula), mutta kyseisissä kunnissa on käytettävissä myös kunnan omistama, edullisempi halli ja kunnan avustukset ovat Mäntsälää kattavammat, mikä keventää seurojen kustannuksia.

Mäntsälään tarvitaan lähikuntien kaltainen hinnoittelumalli, jotta jääseurojen toiminta pysyy elinvoimaisena ja voi palvella kuntalaisia parhaalla mahdollisella tavalla ja entistä kattavammin. Tällä hetkellä esimerkiksi taitoluistelukilpailujen järjestäminen Mäntsälässä tuottaa järjestävälle paikalliselle seuralle jopa tappiota, sillä Taitoluisteluliitto määrittää tuomareiden palkkiot ja luistelijoiden kilpailumaksut. Seurat ovat kuitenkin velvoitettuja järjestämään kilpailuja, jotta sen luistelijat voivat kilpailla muiden seurojen järjestämissä kilpailuissa. Lähikuntien seuroille kilpailut ovat merkittävä tulonlähde. Korkea hinta myös estää uusien ryhmien suunnittelun ja toteutuksen, koska seurat eivät voi ottaa riskiä, että ryhmiin ei tulisikaan riittävästi osallistujia.

 

“Mäntsälän Jäähalli Oy on kunnan 80,10 prosenttisesti omistama yhtiö. Koko konsernin omistusosuus on 80,95 %. Kunnan talousarvioon on varattu jäähalliyhtiön tukemiseen 250 000 toiminta-avustuksena ja 50 000 euroa mainospaikkamaksuina.” (Kunnanhallitus 18.8.2025.) Kunta on Mäntsälän jäähallin suurin omistaja ja on tällekin vuodelle myöntänyt jäähalliyhtiölle rahallista toimintatukea. Esitämme, että kunta kohdistaa tuen jatkossa suoraan paikallisten jääurheiluseurojen (Mäntsälän Jäätaiturit ry ja Mäntsälän Jää-Tiikerit ry) tilavuokriin selkeän, julkisesti saatavilla olevan hinnaston mukaisesti sekä asettaa lisäksi jäähallin rahallisen tukemisen ehdoksi avoimien, asianmukaisten ja selkeiden varauskäytäntöjen ja -aikataulujen laatimisen esimerkiksi Porvoon, Lahden ja Järvenpään malliin (ks. linkit aloitteen lopussa). Paikallisella seuralla tarkoitetaan tässä esityksessä yhdistystä, jonka kotipaikka on Mäntsälä ja jolla ei ole säännöllistä toimintaa muissa jäähalleissa.

 

Mäntsälän Jäätaiturit ry:n puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja esittävät seuraavaa:

 

1.

Kaikkien varausten jäätunnin hinta paikallisten seurojen alle 18-vuotiaille lasketaan 110 euroon, kun vakiovuorojen määrä ylittää 5 tuntia/vk, ja 90 euroon, kun määrä ylittää 10 tuntia/vk. Jos vakiovuorotuntien määrä per viikko on alhaisempi, seura ei ole oikeutettu alennettuun hintaan. Tämä kannustaa seuroja ylläpitämään ja lisäämään jäätuntejaan ja tarjoamaan kattavammin harrastusmahdollisuuksia kuntalaisille.

2.

Peilisalin ja kuntosalin tuntihinta paikallisten jääurheiluseurojen alle 18-vuotiaille lasketaan 8 euroon/tunti, mikäli vakiovuoroja on vähintään 8 tuntia/vk ja seurat luopuvat oikeudestaan käyttää kunnan muita sisäliikuntasaleja. Tämä helpottaa salivuorotilannetta kouluverkon supistuessa ja liikuntatilojen vähetessä tulevaisuudessa. Tämä myös lisäisi peilisali- ja kuntosalivarauksia.

3.

Lisäksi vastineeksi hinnanalennuksista seurat sitoutetaan järjestämään omalla kustannuksellaan kuntalaisille maksutonta toimintaa, kuten näytöstapahtumia ja loma-aikojen luistelutapahtumia sopimuksen mukaan.

4.

Jäävuoro- ja oheistilavarauksiin laaditaan yhteistyössä jääurheiluseurojen ja jäähalliyhtiön kanssa vuosikello ja varausten ja niiden vahvistamisen määräpäivät sekä määritellään paikallisille seuroille kohtuullinen etuvarausoikeus.

 

Kuntalaisaloiteen havainnollistavat linkit ja taulukot löytyvät tarkemmin liitteestä.

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Siikaluoma Esa, esa.siikaluoma@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee kuntalaisaloitteen tiedoksi ja lähettää sen jatkovalmisteluun sivistys- ja hyvinvointipalveluille, hallintopalveluille sekä pyytää vastineen Mäntsälän Jäähalli Oy:ltä.

 

Päätös

 

 

 

 

Liite 1. Kuntalaisaloite_ Jäähallin tuen suuntaaminen paikallisille seuroille