Dynasty tietopalvelu
Mäntsälän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 23.02.2026/Asianro 4



Kokousasian teksti

 

Kulttuuritoimen avustukset 2026

 

Kunnanhallitus 23.02.2026    

17/02.08.00/2026  

 

 

Kulttuuritoimen avustukset vuodelle 2026 ovat olleet haettavana 31.1.2026 mennessä. Määräaikaan mennessä jätettiin 15 kulttuuriavustushakemusta. Yhteistyössä vapaa-aikapalveluiden kanssa tarkasteltiin saapuneet hakemukset ja siirrettiin diaarissa kaksi kansalaistoiminnan avustushakemusta hyvinvointilautakunnan käsittelyyn ja vastaavasti yksi kulttuuriavustus kunnanhallitukselle. 

 

Näiden 14 kulttuuriavustusta hakeneiden tahojen hakema avustussumma on yhteensä 55190,00  euroa. Vuodelle 2025 kulttuuritoimen avustuksiin on varattu määrärahaa yhteensä 20 000 euroa.

 

Avustus voidaan myöntää joko vuosi- tai kohdeavustuksena. Ne maksetaan avustuksen saajan tilille täysimääräisenä, kun kunnanhallituksen päätös on saanut lainvoiman ja kaikki hakemukseen vaadittavat liitteet on toimitettu kunnalle. Lisätietoja ja muita mahdollisia liitteitä voidaan vaatia tarvittaessa. Samoin kuitteja voidaan tarkistaa tarvittaessa vuoden lopussa.

 

Avustuksia myönnettäessä on huomioitu toiminnan paikallisuus ja kattavuus kaikkiin kuntalaisiin nähden sekä yhdistyksen muut mahdollisesti saamat avustukset. Päähuomio on ollut myös erilaisessa avoimessa tapahtumantuottamisessa, sekä yhteistyössä. Tavoittena on tuottaa avustusmäärärahoilla erilaisia kulttuuripalveluja kuntalaisille. Huomioidaan myös toimijoiden mahdollinen juhlavuosi tai joku muu tärkeä erityiskohde.

 

Valmistelija Kulttuurituottaja Kuusela Tarja, tarja.kuusela@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää myöntää kulttuuritoimen vuosiavustuksiin 20 000 euroa liitteenä 1. olevan esityksen mukaisesti.

Avustuksista tulee toimittaa kuittikopioita toteutuneista kustannuksista tarvittaessa ja niitä erikseen pyydettäessä.

 

Päätös

 

 

 

 

 

Liite 1. Kulttuuritoimen avustukset 2026