RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 23.02.2026/Asianro 8
Vaikuttamistoimielinten toimintasäännöt
Kunnanhallitus 23.02.2026
111/00.01.01/2026
Vaikuttamistoimielimet ovat päivittäneet toimintasääntöjään tammikuussa 2026. Tehdyt muutokset ovat koskeneet muistioiden allekirjoittamista ja muistionpitäjän tehtävien tarkennuksia sekä yhtenäistämistä vaikuttamistoimielinten välillä.
Aikaisemmin muistionpitäjä ja puheenjohtaja ovat allekirjoittaneet kokousten muistiot, mutta tästä on nyt luovuttu. Kunnan vaikuttamistoimielinten ei tarvitse allekirjoittaa kokousmuistioitaan, koska ne eivät tee muutoksenhakukelpoisia hallintopäätöksiä kuten kunnan päättävät toimielimet. Lisäksi Mäntsälän vaikuttamistoimielinten osalta kokouksen muistio tarkastetaan ja hyväksytään seuraavassa kokouksessa, joten tarvetta viralliselle allekirjoitukselle ei ole. Muutoksessa on kyse ensisijaisesti toimintatapojen yksinkertaistamisesta poistamalla tarpeettomaksi todettu vaihe prosessista.
Muistionpitäjän tehtävien osalta toimintasäännöistä on poistettu vanhentunut toimintamalli koskien vaikuttamistoimielinten jäsenten henkilötieto- ja kokouspalkkiolomakkeiden toimittamista, sillä tämä prosessi on nykyisin siirtynyt täysin sähköiseen muotoon. Tämän sijalle muistionpitäjän tehtäviin on sittemmin lisätty velvollisuus varmistaa, että vaikuttamistoimielimen jäsenet ja edustajat ovat täyttäneet sähköisen henkilötietolomakkeensa kokouspalkkioiden maksua varten.
Valmistelija
Hallinnon suunnittelija Tikkanen Atte, atte.tikkanen@mantsala.fi
Lapsen hyvinvoinnin ja tuen asiantuntija Riihinen Anne, anne.riihinen@mantsala.fi
Senioriohjaaja Heroja Heli, heli.heroja@mantsala.fi
Nuorisoohjaaja Koskinen Suvi-Maria, suvi-maria.koskinen@mantsala.fi
Esittelijä
Kunnanjohtaja Laurila Hannu
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä vaikuttamistoimielinten toimintasäännöt liitteissä 1. - 4. esitetyn mukaisesti.
Päätös
Liite 1. Nuorisovaltuuston toimintasääntö 12.1.2026
Liite 2. Ikäihmisten neuvoston toimintasääntö 15.1.2026
Liite 3. Vammaisneuvoston toimintasääntö 28.1.2026
Liite 4. Lapsi- ja perheasiainneuvoston toimintasääntö 29.1.2026