Dynasty tietopalvelu
Mäntsälän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen ja elinvoimalautakunta
Esityslista 09.06.2026/Asianro 8


Kokousasian teksti

 

Lausunto hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi jätelain muuttamiseksi

 

Tekninen ja elinvoimalautakunta 09.06.2026    

405/03.00/2026  

 

 

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi jätelain muuttamisesta. Kyseessä on hallitusohjelmakirjauksiin pohjautuva luonnos, ja hallituksen esityksen sisällöstä linjataan hallituksessa lausuntokierroksen jälkeen.

 

Mäntsälän kunta pitää jätelain muutosesityksen tavoitteita kilpailun tasavertaisuuden parantamisesta ja markkinapuutteen selkeyttämisestä perusteltuina. Kunta kuitenkin korostaa, että sääntelyn toimeenpanossa tulee varmistaa jätehuoltopalvelujen saatavuus kaikissa tilanteissa sekä säilyttää kunnilla riittävä mahdollisuus järjestää palvelut silloin, kun markkinaehtoista tarjontaa ei ole. Erityisesti markkinapuutteen arvioinnin tulee olla selkeä ja käytännössä toimiva, ja ulosmyyntirajan kiristämisen vaikutukset on arvioitava huolellisesti kustannusten, palvelutason ja huoltovarmuuden kannalta. Kunta korostaa myös tarvetta säilyttää joustavuus jätteenkuljetuspalvelujen kilpailuttamisessa paikalliset olosuhteet huomioon ottaen. Kokonaisuutena sääntelyn tulee olla selkeää, hallinnollisesti kohtuullista ja turvata kuntien edellytykset järjestää lakisääteiset jätehuoltopalvelut tehokkaasti ja luotettavasti.

 

Valmistelija 

 Kuntatekniikan päällikkö Jyrki Mäklin

 

Esittelijä 

 Tekninen johtaja Pynttäri Mika

 

Päätösehdotus 

Tekninen ja elinvoimalautakunta päättää antaa edellä esitetyn lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi jätelain muuttamisesta sekä toimittaa lausunnon ympäristöministeriölle määräaikaan mennessä.

 

Päätös