RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen ja elinvoimalautakunta
Esityslista 10.11.2026/Asianro 7
Aloite leikkipaikasta Mäntsälän torille, lapsi- ja perheasianneuvosto
Tekninen ja elinvoimalautakunta 10.11.2026
594/10.03.01.00.02.00/2026
Lapsi- ja perheasiainneuvosto on esittänyt 3.9.2026 § 28 tekemällä päätöksellään aloitteen, että kunta selvittää mahdollisuudet rakentaa Mäntsälään lapsiperheiden kohtaamispaikan, joka tukee samalla keskustan palveluiden elinvoimaisuutta. Lisäksi aloitteessa tuodaan esille tarve kehittää keskusta-aluetta nykyistä paremmin lapsiperheiden tarpeet huomioon ottavaksi. Aloitteen valmistelutekstissä ehdotetaan leikkipaikan toteutusmahdollisuutta Kapinatorille ja / tai sen nurmialueelle. Neuvosto mainitsee esimerkkinä Hämeenlinnan torille tehdyt ratkaisut.
Tekninen ja elinvoimapalvelut kiittää lapsi- ja perheasiainneuvostoa tehdystä aloitteesta.
Kuntakehityspalvelut on edistänyt keskusta-alueen kehittämisen mahdollisuuksia. Kesällä 2026 on valmisteltu keskustan kehittämisohjelmaa, jonka tavoitteita ja jatkovalmistelua on linjattu kunnan johtoryhmässä. Keskusta-alueen kehittämistä on tarkoituksenmukaista jatkaa yhteistyössä sekä kuntakehityspalveluiden että muiden keskeisten palveluiden kanssa. Jatkovalmistelussa huomioidaan myös Keskustavisio 2024 -työssä esille nousseet keskustan kehittämistarpeet.
Mäntsälän keskusta-alueen kehittämisessä tavoitteena on keskustan viihtyisyyden, toiminnallisuuden ja vetovoimaisuuden vahvistaminen sekä eri käyttäjäryhmien tarpeiden huomioon ottaminen. Lapsiperheiden näkökulma sekä lapsille soveltuvien leikki-, oleskelu- ja toimintamahdollisuuksien kehittäminen on tarpeen huomioida osana tätä kokonaisuutta.
Kapinatorin ja sen lähiympäristön kehittämistä on perusteltua tarkastella kokonaisuutena. Aloitteessa esitettyä leikkipuistoa sekä muita lapsille ja lapsiperheille soveltuvia toimintoja voidaan tarkastella osana alueen jatkosuunnittelua. Kapinatorin lisäksi tarkastelussa on tarkoituksenmukaista huomioida sen lähiympäristö. Toimintojen tarkempi sisältö, laajuus ja sijoittuminen ratkaistaan keskustan kehittämistä koskevan jatkosuunnittelun yhteydessä.
Tekninen ja elinvoimapalvelut, kuntakehityspalvelut mukaan lukien ohjelmoi tuleviin suunnitteluohjelmiin aloitteen mukaisen sisällön siten, että toimenpiteitä suunnitellaan koordinoidusti kokonaisuus halliten.
Valmistelija
Rakennuttamispäällikkö Pertti Palmroos, pertti.palmroos@mantsala.fi
vt. maankäyttöjohtaja, kaavoituspäällikkö Maria Isotupa, maria.isotupa@mantsala.fi
Esittelijä
Tekninen johtaja
Päätösehdotus
Tekninen ja elinvoimapalvelut toteaa vastauksenaan aloitteeseen, että esitetyn tavoitteen lapsiperheiden tarpeiden huomioimisesta sekä lapsille soveltuvien toimintamahdollisuuksien lisäämisestä otetaan huomioon keskustan kehittämisohjelman jatkovalmistelussa ja Kapinatorin lähiympäristön kehittämisen yhteydessä.
Päätös