Dynasty tietopalvelu
Mäntsälän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Muistio 19.10.2026/Asianro 78



Kokousasian teksti

 

Lausuntopyyntö: Kirjaston tarveselvitys

 

Nuorisovaltuusto 19.10.2026 § 78  

971/00.02.08/2025  

 

 

Tekninen ja elinvoimapalveluissa on valmistunut kirjaston tarveselvitys. Tarveselvitys on mahdollisen tilahankinnan ensimmäinen vaihe. Vaikuttamistoimielimiltä on pyydetty lausuntoa tarveselvityksestä 30.10.2026 mennessä (diaarinro 918/10.03.02), joka toimitetaan kirjaamon kautta Tekninen ja elinvoimapalveluille sekä saatetaan tiedoksi kunnanhallitukselle.

 

Päätösehdotus

Hyväksytään ja lähetetään lausunto kirjaston tarveselvityksestä kirjaamon kautta Tekninen ja elinvoimapalveluille sekä tiedoksi kunnanhallitukselle.

 

Käsittely

Nuorisovaltuustossa oltiin kannustavia kirjaston tilojen päivittämiseen ja kehittämiseen. Tarveselvitys oli kattavasti tehty ja nuorisovaltuusto nosti muutamia toiveita tiloja ja tulevia toimintoja ajatellen. Suurinosa näistä mahdollistuu pelkästään tilojen laajenemisen kautta.

 

Päätös

Pöytäkirjanpitäjä koostaa esille tulleista ajatuksista lausunnon ja hyväksyttää sen nuorisovaltuutetuilla ennen eteenpäin lähettämistä.

 

Liite 1. Lausuntopyyntö-kirjaston_tarveselvityksestä

Liite 2. Mäntsälän kirjaston tarveselvitysraportti 31082026

Liite 3. Tiivistelmä Monitoimitalon kuntotutkimukset

Liite 4. Mäntsälän kirjaston nykyisten tilojen epäkohdat

Liite 5. ”Unelmoidaan Uudesta” -asukastyöpajan tulosten tiivistelmä

Liite 6. Kansalaistoiminnan työpajan tulosten tiivistelmä

Liite 7. Tarveselvitysvaiheen tilaohjelma

Liite 8. Tila- ja pinta-alavertailutaulukko

Liite 9. Mäntsälän nuorisovaltuuston lausunto tekninen ja elinvoimapalveluille kirjaston tarveselvityksestä