Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 92


 

Nivos Oy:n ja Mäntsälän kunnan välisen pääomalainasopimuksen ehtojen muuttaminen

 

Kunnanhallitus 17.04.2023 § 92  

84/02.00/2022  

 

 

Mäntsälän kunta on antanut Nivos Oy:lle 31.12.2014 pääomalainan. Sopimus 27.400.000,00 euron pääomalainasta allekirjoitettiin 1.12.2014, mutta 19.12.2014 osapuolet sopivat lainaa nostettavan 100.000,00 euroa vähemmän, eli 27.300.000,00 euroa.

 

Yhtiön ja kunnan pääomalainasopimuksessa on osakeyhtiölain 12. luvussa pääomalainalle määriteltyjä ehtoja tiukempi rajaus pääomalainan koron maksulle. Pääomalainasopimuksessa on määritelty koron maksusta: "Lainapääomalle maksetaan 6 % vuotuista korkoa. Korkoa ei kuitenkaan kerry niiltä tilikausilta, joilta vahvistettu tilinpäätös ei osoita voitonjakokelpoisia varoja. Korkojen tavoitteellinen maksupäivä on vuosittain aina 15.6". Ehtoa ei ole käytännössä noudatettu.

 

Lisäksi koron maksun ajankohta tulisi sopimuksessa määritellä niin, että korko edelliseltä vuodelta maksetaan aina yhtiön tilinpäätöksen vahvistamisen jälkeen. Selvyyden vuoksi sopimukseen tulisi korjata myös pääomalainan määrä nostettua summaa vastaavaksi.

 

Pääomalainasopimuksen koron maksun ehtoa esitetään muutettavan siten, että se vastaa Osakeyhtiölain 12. luvun säädöksiä. Tällöin mahdollistetaan koron maksaminen alijäämäisestä tilinpäätöksestä huolimatta. Koron maksun ehto esitetään korjattavan: "Lainapääomalle maksetaan 6 % vuotuista korkoa. Korko päättyneeltä tilikaudelta maksetaan vuosittain tilinpäätöksen vahvistamisen jälkeen. Tavoitteellinen maksupäivä korkojen maksulle on 15.6.". Lisäksi pääomalainan summa korjataan nostettuun 27.300.000,00 euroon.

Korjattu pääomalainasopimus on oheismateriaalina.

 

Nivos Oy:n tilikauden tulos vuodelta 2022 oli 91 544,68 euroa ylijäämäinen. Yhtiön oma pääoma 31.12.2022 on 35 180 791,06 euroa ja se mahdollistaa pääomalainan koron maksun.  Nivos Oy:n omavaraisuusaste on 36 %, jota voidaan pitää hyvänä. Nivos konsernin tilinpäätös vuodelta 2022 oli 7,2 milj. euroa alijäämäinen. Nivos konsernin oma pääoma on 17 106 379,82 euroa. Nivos konsernin omavaraisuusaste on 21 %, jota voidaan pitää välttävänä.

 

Mäntsälän kunnan vuoden 2023 talousarvioon ei ole sisällytetty Nivos Oy:lle määriteltyä pääomalainan korkoa 1 638 000 euroa. Yhtiön omavaraisuuden vahvistamiseksi Nivos on esittänyt, että pääomalainan korkoa ei maksettaisi myöskään vuonna 2023. Mäntsälän kunta edellyttää Nivos Oy:ltä tervettä voitollista liiketoimintaa ja konsernin velan pienentämistä. Nivos konsernin tilikauden tulosennuste vuodelta 2023 on 1,4 milj. euroa voitollinen. Ennusteeseen ei ole sisällytetty pääomalainan korkoa.

 

Valmistelija Talousjohtaja Samola Riitta, riitta.samola@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää seuraavasti:

  1. että pääomalainasopimuksen koron maksua koskeva tiukennus poistetaan ja pääomalainasopimuksen koronmaksua koskeva kohta muutetaan seuraavaksi: "Lainapääomalle maksetaan 6 % vuotuista korkoa. Korko päättyneeltä tilikaudelta maksetaan vuosittain tilinpäätöksen vahvistamisen jälkeen. Tavoitteellinen maksupäivä korkojen maksulle on 15.6.". Lisäksi pääomalainan summa korjataan nostettuun 27.300.000,00 euroon.
  2. valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan muutetun pääomalainasopimuksen.
  3. omistajalinjauksena, että pääomalainan korkoa ei vuodelta 2022 peritä, jotta Nivos konsernin omavaraisuus parantuu. Kunta edellyttää Nivos yhtiöiltä tiukkaa kulukuria, tappiollisen liiketoiminnan karsimista sekä konsernivelan pienentämistä. Toimenpiteiden vaikutusta seurataan kunnan osavuosikatsauksissa ja tilinpäätöksessä. Kunta edellyttää omistajana Nivos konsernin yhtiöiltä sellaista tulosta, että pääomalainan koron maksaminen on jatkossa mahdollista.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

 

 

-          Merkittiin, että Satu Lampi ilmoitti esteellisyytensä (yhteisöjäävi) asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta klo 16.30 - 16.37.