Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.02.2023/Pykälä 22



 

Mäntsälän kunnan ja Pornaisten kunnan sopimus pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaiden opetuksesta Mäntsälän perusopetuksessa

 

Sivistyslautakunta 21.02.2023 § 22  

167/12.00.00/2023  

 

 

Perusopetuslain (1998/628) 4 §:n 1 momentin mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta. Huomioitava on myös mm. perusopetuslain koulumatkan päivittäistä kestoa koskevat säännökset (32 §). Perusopetuksessa oppilaalla on oikeus käydä asuinkunnan hänelle osoittamaa, perusopetuslain 6.2 §:ssä tarkoitettua koulua (28.1 §).

 

Perusopetuslain 4 §:n mukaan kunta voi järjestää perusopetuslaissa tarkoitetut palvelut itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa taikka hankkia ne perusopetuslain 7 tai 8 §:ssä tarkoitetulta perusopetuksen järjestäjältä. Perusopetuslaki mahdollistaa sen, että kunta hankkii opetuspalvelut myös muulta kunnalta (HE 86/1997 vp). Perusopetuslakiin ei sisälly tarkempia säännöksiä opetuksen hankkimisesta, vaan asia jää osapuolten välisen sopimuksen varaan. Asuinkunta voi osoittaa alueellaan asuvan oppivelvollisuusikäisen 6 §:ssä tarkoitetuksi ns. lähikouluksi toisen kunnan koulun vain kuntien väliseen sopimukseen perustuen.

 

Pornaisten kunnan pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaiden pienluokkaopetus on järjestetty jo vuosia Mäntsälässä Hepolan koulussa. Asiasta ei ole kuitenkaan laadittu kirjallista sopimusta aiemmin. Pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaiden (vammaispalveluiden piirissä olevat oppilaat) aamu- ja iltapäivähoidon siirryttyä hyvinvointipalveluiden järjestettäväksi 1.1.2023 on tarkoituksenmukaista vahvistaa myös opetuksen järjestämiseen liittyvät käytännöt kirjallisella sopimuksella.

 

Palveluihin liittyvä rahoitus Pornaisten kunnalta tapahtuu pääosin valtiovarainministeriön maksaman kotikuntakorvauksen sekä opetus- ja kulttuuriministeri-ön mahdollisesti maksaman lisärahoituksen kautta. Valtionvarainministeriön päättämä kotikuntakorvauksen perusosa vuodelle 2023 on 7 436,67€. Opetus- ja kulttuuriministeriön lisärahoituksen määrä on 21 134,22€ pidennetyn oppivelvollisuuden muiden kuin vaikeasti vammaisten oppilaiden osalta ja 33 871,68€ vaikeasti kehitysvammaisten oppilaiden osalta. Toistaiseksi Hepolan koulussa olleet pornaislaiset oppilaat ovat olleet muita kuin vaikeasti kehi-tysvammaisia oppilaita.

 

Kotikuntakorvaus ja mahdollinen lisärahoitus perustuvat opetuksen järjestämisen keskimääräisiin kustannuksiin sisältäen kaikki opetuksen järjestämisestä muodostuvat kustannukset (ml. henkilöstökulut, ruokailut, kuljetukset jne.). Kuntayhteistyön yleisten käytäntöjen mukaisesti sopimus on laadittu siten, että kaikissa tapauksissa Pornaisten kunta vastaa omien oppilaidensa kustannuksista kokonaisuudessaan, eli Mäntsälän kunnalla on oikeus tarvittaessa lisälaskutukseen, mikäli Pornaisten kunnan oppilaista muodostuvat menot ylittävät Mäntsälän kunnan saamat tulot.

 

Päätöksen nimetyn oppilaan ottamisesta Mäntsälän kuntaan oppilaaksi tekee opetuksen järjestävän kunnan viranomainen eli Mäntsälän kunta liitteenä olevan sopimuksen periaatteiden mukaisesti. Pornaisten kunta ohjaa oppilaat asian vaatimin päätöksin oppilaaksi Mäntsälän kuntaan, kun pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaiden opetuksen järjestämisen pienluokassa katsotaan olevan oppilaan edun mukaista. Oppilaaksioton mahdollisuus varmistetaan etukäteen Mäntsälän kunnasta sopimuksen mukaisesti. Oppilaaksiotosta on laadittu erillinen prosessikuvaus kuntien välille, jota päivitetään tarvittaessa.

 

Sopimusluonnos sekä Pornaisten kunnan ja Mäntsälän kunnan laskelmat käyttökustannuksiin myönnetystä valtionosuudesta/rahoituksesta ovat liitteenä.

 

Valmistelija Opetuspäällikkö Janne Mäkinen, sähköposti janne.makinen(@)mantsala.fi, sivistysjohtaja Timo Ahvo, sähköposti timo.ahvo(@)mantsala.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ahvo Timo

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan Mäntsälän kunnan ja Pornaisten kunnan sopimuksen pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaiden opetuksesta Mäntsälän opetuspalveluissa. Sopimus astuu voimaan 1.3.2023 alkaen. Sivistyslautakunta myöntää sivistysjohtajalle oikeuden allekirjoittaa sopimuksen ja tehdä tarvittaessa sopimukseen vähäisiä muutoksia yhteistyössä Pornaisten kunnan vastaavan viranhaltijan kanssa. Sivistyslautakunta tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Päätös tarkastettiin kokouksessa.

 

 

 Liite 1. Mäntsälän kunnan ja Pornaisten kunnan koulusopimus pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaiden opetuksesta Mäntsälän opetuspalveluissa

 Liite 2. Rahoituslaskelma Mäntsälä

 Liite 3. Rahoituslaskelma Pornainen