Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 110


Kaavoituskatsaus 2023

 

Kaavoituskatsaus 2023

 

Kuntakehityslautakunta 19.04.2023 § 35 

 

 

 

Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus).  Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niidenkäsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntävaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.

 

Valmistelija kaavainsinööri Mari Niinistö, mari.niinisto(at)mantsala.fi

 

Esittelijä Kuntakehitysjohtaja Gummerus Vesa

 

Päätösehdotus Kuntakehityslautakunta esittää liitteenä olevan kaavoituskatsauksen 2023 kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

Katsaus annetaan tiedoksi kunnanvaltuustolle, kunnan johtoryhmälle, Uudenmaan liitolle, Uudenmaan ELY-keskukselle, Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle, naapurikunnille, Maanmittauslaitokselle ja ympäristöministeriölle. Kuntalaisille katsauksesta tiedotetaan
paikallislehden ja kunnan nettisivujen kautta.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.

 

 

 Liite 1. Kaavoituskatsaus 2023

 

 

 

Kunnanhallitus 08.05.2023 § 110  

350/10.02.02/2023  

 

 

Valmistelija Kaavainsinööri Niinistö Mari, mari.niinisto@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan kaavoituskatsauksen 2023 ja lähettää sen edelleen valtuustolle tiedoksi.

 

Käsittely Kuntakehitysjohtaja Vesa Gummerusta kuultiin asiantuntijana pykälän yhteydessä.

 

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 Liite 1. Kaavoituskatsaus 2023