Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 167



 

Mäntsälän osavuosikatsaus 2/2023 ja talousarviomuutokset

 

Kunnanhallitus 28.08.2023 § 167  

2/02.01.00/2022  

 

 

Toimintaympäristö

 

Valtiovarainministeriön kesäkuun taloudellisen katsauksen mukaan Suomen talous ei kasva tänä vuonna, kun hintojen ja korkojen nousu vähentää kotitalouksien kulutusta ja investointeja. Vuodelle 2023 ansiotasoindeksin muutos on valtiovarainministeriön ennusteen mukaan 4,8 % ja kuluttajahintojen muutos on tätä suurempi 5,9 %. Vuonna 2024 BKT kasvaa 1,4 prosenttia, kun hintojen nousu hidastuu ja kotitalouksien tulot kasvavat.

 

Vuonna 2023 työttömyysasteen ennustetaan olevan 7,0 prosenttia. Työllisyys kasvaa ensi vuodesta lähtien ja vuonna 2024 työllisyysaste on 74,2 prosenttia ja työttömyysaste 6,8 prosenttia.

 

Talouden toteutuminen 1.1.-30.6.2023 ja tilinpäätösennuste

 

Kesäkuun ulkoisten toimintatuottojen toteutuma on 36 prosenttia ja ulkoisten toimintakulujen toteutuma on 53 prosenttia talousarviosta. Toimintakate on -29,6 milj. euroa, joka on 57 prosenttia talousarviosta (tasainen toteutuma 50 %).

 

Tilinpäätösennusteessa on huomioitu kunta-alan palkkaratkaisun tuomat korotukset palkkoihin. Talousarvioon alun perin varattu 2,5 % korotus henkilöstökuluissa ei tule riittämään ja palkkatarkastelun vaikutuksesta esitetäänkin muutoksia talousarvioon sekä opetuspalvelujen (+ 0,3 milj. euroa) että varhaiskasvatuspalvelujen henkilöstömenoihin (+0,3 milj. euroa).

 

Hallintopalvelujen menoja on kasvattanut tietohallintoympäristöön toteutetut muutokset. Telian palvelukustannukset ovat nousseet budjetoituun verrattuna 0,35 milj. euroa eikä talousarviovaiheessa osattu ennakoida kustannusten merkittävää muutosta. Myös talous- ja henkilöstöpalveluissa toteutettu palveluntuottajavaihdos on aiheuttanut edelleen ennakoitua suurempia lisäkustannuksia vuodelle 2023 (+0,25 milj. euroa). Talousarviomuutoksena esitetään hallintopalveluissa henkilöstömenoihin +0,02 milj. euroa ja palvelunostoihin +0,6 milj. euroa. Te- ja maahanmuuttopalveluihin arvioitu talousarvioylitys +0,39 milj. euroa kohdistuu työllistettyjen palkkakustannuksiin. Yleishallintoon esitetään lisättävän 0,05 milj. euroa Mäntsälän Jäähalli Oy:n mainospaikkoihin osana Jäähalli yhtiön toiminnan tukemista.

 

Tekninen ja elinvoimapalvelualueen toimintamenoihin ei esitetä vielä tässä vaiheessa muutoksia. Ylityspaineita on erityisesti joukkoliikenteessä, jossa palvelusopimuksen mukaiset hinnat ovat korottuneet alkuperäiseen talousarvioon verrattuna.

 

Verotuloja on alkuvuonna kertynyt 30 milj. euroa, joka on 57 prosenttia talousarviosta. Alkuvuonna verotuloja kertyy vielä vanhojen veroperusteiden mukaisesti, miksi toteutuma on etupainotteinen. 

 

Verotuloennuste tarkentuu vielä, kun vuoden 2022 verotus valmistuu kesäkuun lopussa. Verotuloihin esitetään muutokset vasta 3. osavuosikatsaukseen.

 

Valtionosuudet ovat kertyneet päätösten mukaisesti. Toteutuma 7,5 milj. euroa on 50 % talousarviosta.

 

Tilikauden tulos kesäkuun lopun tilanteessa on n. 3,9 milj. euroa ylijäämäinen. Tilinpäätösennuste vuodelle 2023 on 6,2 milj. euroa ylijäämäinen. Käyttötalouden ylitysennusteita kompensoi talousarviota parempi verotuloennuste.

 

Investointimenoja alkuvuoden osalta on toteutunut 3,9 milj. euroa (tot 39 %).

 

Kunnan lainamäärä 30.6.2023 oli 105,1 milj. euroa eli 5011 euroa/asukas. Konsernin lainakanta 30.6.2023 tilanteessa on n. 170 milj. euroa (8115 euroa/asukas). Kunnan lainakanta on kasvanut 31.12.2022 tilanteesta 8,7 milj. eurolla johtuen kunnan Nivos Oy:lle otetusta 15 milj. euron tilapäisestä lainasta. Konsernin lainakanta on kuitenkin pienentynyt 7,5 milj. euroa, kun huomioidaan vain nykyiseen konserniin kuuluvat yhtiöt ja kuntayhtymät.

 

Osavuosikatsauksen yhteydessä tuodaan talousarviomuutoksena valtuuston käsiteltäväksi käyttötalouden arvioidut ylitykset.

 

Osavuosikatsauksen yhteydessä tehtävät talousarviomuutokset:

Käyttötalousosa, muutokset

Sivistys- ja hyvinvointipalvelut

-          Opetuspalvelujen toimintamenoihin lisäys (henkilöstömenot) 0,3 milj. euroa.

-          Varhaiskasvatuspalvelujen toimintamenoihin lisäys (henkilöstömenot) 0,3 milj. euroa.

 

Hallintopalvelut:

-          Tukipalvelut: henkilöstömenoihin lisäys 0,02 milj. euroa ja palvelujen ostoihin lisäys 0,6 milj. euroa.

-          Yleishallinto: palvelun ostoihin lisäys 0,05 milj. euroa.

-          Te- ja maahanmuuttopalvelut henkilöstömenoihin lisäys 0,39 milj. euroa

 

Valmistelija Talousjohtaja Samola Riitta, riitta.samola@mantsala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Laurila Hannu

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus

 

-

Merkitsee osavuosikatsauksen 2/2023 tiedoksi ja esittää sen edelleen valtuustolle.

-

Esittää valtuuston hyväksyttäväksi esittelytekstin mukaisesti seuraavat määrärahamuutokset

-

käyttötalouden toimintamenoihin +1,66 milj. euroa jakaantuen seuraavasti:

. opetuspalvelut + 0,3 milj. euroa

. varhaiskasvatuspalvelut + 0,3 milj. euroa

. tukipalvelut +0,62 milj. euroa

. yleishallinto +0,05 milj. euroa

. te- ja maahanmuuttopalvelut +0,39 milj. euroa

 

 

Käsittely Talousjohtaja Riitta Samolaa kuultiin asiantuntijana pykälän yhteydessä.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

 

Liite 1.

Osavuosikatsaus 2/2023

Liite 2.

Hallintopalveluiden tavoitteiden toteutuminen 1.1.-30.6.2023