Dynasty tietopalvelu Haku RSS Mäntsälän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Muistio 15.04.2024/Asianro 45



 

Nuorisovaltuuston toimintasäännön päivitys

 

Nuorisovaltuusto 21.03.2024 § 32 

 

 

 

Nuorisovaltuuston toimintasääntö tulee päivittää käytänteiden yhtenäistämiseksi KeuSoten nuorisovaltuuston ja kunnan muiden vaikuttamistoimielinten kanssa.

 

Päätösehdotus Nuorisovaltuusto käsittelee muutostarpeet ja hyväksyy päivitetyn toimintasääntö huhtikuun kokouksessa.

 

Käsittely Nuorisovaltuuston toimintasääntöön ehdotettiin seuraavia muutoksia:

 

-          Kohdasta 3.3 poistetaan kappaleita koskien koulujen mahdollisuudesta nimetä ehdokkaita nuorisovaltuustoon, lisätään huomautus vaalien järjestämisestä, jos ehdokkaita on enemmän kuin paikkoja ja ohjeistus vaalien aikataulusta.

 

-          Kohtaan 3.6 lisätään eroilmoituksen antaminen puheenjohtajan lisäksi nuorisovaltuuston ohjaajalle.

 

-          Kohdassa 3.9 poistetaan koulujen osuus nuorisovaltuustoa täydentävän jäsenen valinnassa.

 

-          Kohdassa 3.10 poistetaan budjetin tarkka rahamäärä ja lisättiin tieto nuva ry:n jäsenmaksujen maksamisesta. Lisäksi poistetaan kiristykset kokouspalkkion maksuun liittyen.

 

-          Kohdassa 4.2 lisätään 2. puheenjohtajan osuutta toiminnassa.

 

-          Kohta 4.5 Rahastonhoitajan tehtävä poistetaan tarpeettomana.

 

-          Kohdan 4.6 poissaoloihin lisätään ilmoitusvelvollisuus myös nuorisovaltuuston ohjaajalle ja poistetaan koulukohtaisuus varajäsenen hankkimisesta.

 

-          Kohdasta 4.7. poistetaan koulukohtaisuus varajäseniltä.

 

-          Kohdassa 4.8 muutetaan lautakunnan sana monikkoon.

 

-          Kohdassa 4.13 sivistyspalvelut laajennetaan sivistys- ja hyvinvointipalveluiksi.

 

-          Kohdasta 5.3 poistetaan rahastonhoitaja.

 

-          Kohdassa 7.9 varapuheenjohtaja laitetaan monikkoon.

 

-          Kohtaan 7.12 lisätään mahdollisuus avoimeen äänestämiseen suljetun äänestyksen lisäksi.

 

-          Kohdasta 7.13 poistetaan pöytäkirjantarkastajat ja määritellään muistio puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettavaksi. Allekirjoitus toteutetaan joko sähköisesti tai manuaalisesti. Muistio hyväksytään seuraavassa kokouksessa.

 

-          Pöytäkirja-, esityslista- ja pöytäkirjanpitäjä-termit vaihdetaan muistioksi, asialistaksi ja muistionpitäjäksi kohdissa 4.1, 4.3, 4.9, 5.1, 7.3, 7.10 ja 7.13.
 

 

Päätös Käytiin läpi toimintasäännön muutokset ja hyväksytään ne seuraavassa kokouksessa.

 

 Liite 1. Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2023 (002)

 

Nuorisovaltuusto 15.04.2024 § 45  

22/00.02.08/2024  

 

 

4.4.2024 Sivistys- ja hyvinvointipalvelualueen hallinnon suunnittelijan ja hallintoasiantuntijan kanssa käydyn tapaamisen yhteydessä nuorisovaltuuston toimintasääntöön ehdotettiin muutamia tarkentavia muutoksia.

 

Muutoksia ehdotettiin kohtiin 3.1, 3.10, 4.5, 4.7, 7.11 ja 7.13.

 

Päätösehdotus Hyväksytään toimintasäännön muutosehdotukset.

 

Käsittely Kohta 3.1, jossa käsitellään nuorisovaltuuston kelpoisuutta oli valintaikärajaa siirretty 17-vuotiaasta 18-vuotiaaksi, herätti keskustelua. Koska 18-vuotiaat voivat halutessaan olla mukana kunnallispolitiikassa, heillä ei ole samanlaista tarvetta kuulua nuorisovaltuustoon, minkä takia valintaikäraja on pidetty 17-vuotiaissa.

 

Päätös Hyväksytään muutokset kohtiin 3.10, 4.5, 4.7, 7.11 ja 7.13 osalta. Kohdan 3.1 sanamuodot ja ikähaarukka varmistetaan vielä seuraavassa kokouksessa.

 

 Liite 1. Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2023 (002)

 Liite 2. Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2024