RSS-linkki
Kokousasiat:https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://mantsalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 54
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinkää-Riihimäen perheasiain neuvottelukeskus
Hyvinvointilautakunta 15.06.2023 § 54
306/02.06.00/2023
Hyvinkään ja Riihimäen seurakuntien perheneuvonta on tehnyt yhteistyötä Mäntsälän seurakunnan kanssa virallisesti noin 1,5 vuotta. Sopimus seurakunnan kanssa astui voimaan syyskuussa 2021, jolloin alettiin ottaa vastaan asiakkaita Mäntsälän kunnan alueelta. Vaatimattomasta tiedottamisesta huolimatta mäntsäläläiset asiakkaat ovat löytäneet palvelun hyvin. Reilun vuoden aikana palvelua on saanut 46 mäntsäläläistä (joko yksilönä, perheenä tai pariskuntana) ja tapaamisia on ollut 195 kertaa. Tälläkin hetkellä noin 10 % asiakkaista on Mäntsälästä.
Perheneuvonta on kirkon perinteikäs työmuoto, joka tarjoaa pari- ja perheterapeuttista keskusteluapua pareille, perheille ja yksilöille lähisuhdekriisissä. Perheneuvonta on toiminut pari- ja perheterapian edelläkävijänä Suomessa vuodesta 1944 alkaen, jolloin työ käynnistettiin sodan kauhuista toipuvien perheiden tueksi.
Hyvinkää-Riihimäen perheasiain neuvottelukeskus on Riihimäen ja Hyvinkään seurakuntien yhteinen kirkon perheneuvontaa järjestävä yksikkö. Riihimäen ja Hyvinkään lisäksi palvelua saavat Lopen, Hausjärven ja Mäntsälän asukkaat. Palvelu kattaa siis noin 113 000 asukasta ja keskus palvelee vuosittain noin 400 asiakasta. Lopen ja Hausjärven kunnat ovat yhteistyössä seurakuntien kanssa tukeneet taloudellisesti toimintaa jo parinkymmenen vuoden ajan.
Pääasiallinen työ asettuu julkisten palveluiden aukkokohtaan, eli parisuhteen tukeen. Muista julkisista perheiden kriisipalveluista poiketen neuvottelukeskus tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden ns. keskipituiseen terapiaan. Palvelu asettuu lyhyen kriisipalvelun (n. 1-5 tapaamiskertaa) ja pitkän Kela-terapian välimaastoon. Asiakassuhteiden pituudet ovat yleensä 5-20 tapaamiskertaa. Asiakasprosessi räätälöidään asiakkaiden henkilökohtaisen tarpeen ja ajantasaisen kokonaiskysynnän mukaisesti. Asiakkaille pyritään tarjoamaan ensiaikaa kuukauden sisällä ensimmäisestä yhteydenotosta. Keskuksessa työskentelee tällä hetkellä viisi työntekijää kahdessa toimipisteessä. Vain kaksi työntekijää ovat tällä hetkellä täysiaikaisia. Yhteensä työresurssia on 3,5 henkilötyövuotta.
Palvelun tavoitteena on edistää asiakkaiden henkistä hyvinvointia laaja-alaisesti. Perheasiain neuvottelukeskusta voi lähestyä kaikenlaisissa lähisuhteiden ongelmissa tai lähisuhteisiin vaikuttavissa kriiseissä. Vaikka suurin osa asiakkaista on pareja ja perheitä, asiakkaaksi voi tulla myös yksin. Noin kolmasosa asiakkaista onkin yksilöasiakkaita. Palvelu on tarkoitettu myös lapsettomille pareille sekä perheille, joiden lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Perheneuvonta on asiakkaille ilmaista ja kaikkia palvellaan uskonnolliseen vakaumukseen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Seurakunnan jäsenyyttä ei kysytä.
Mäntsälän seurakunta tukee Hyvinkää-Riihimäki perheasiain neuvottelukeskusta taloudellisesti 15 000 eurolla/vuosi. Tämän tuen avulla on palkattu syyskuun 2021 alusta 30 prosenttinen työntekijä kattamaan Mäntsälän asiakkaiden synnyttämää lisäystä asiakasvirtaan. 15 000 euroa ei kuitenkaan riitä täysin kattamaan perheneuvojan henkilöstökuluja. Pienestä työaikaprosentista johtuen osa-aikaisen työntekijän aikataulujen sovittaminen Mäntsälän asiakkaiden aikatauluihin on myös osoittautunut hankalaksi. Tämän seurauksena kaikki mäntsäläläiset eivät ole saaneet keskuksen tukea niin joustavasti ja riittävästi kuin olisi toivottu. Asiakas- ja tapaamismäärät voisivat siis jo nyt olla yllä mainittuja lukuja suuremmat.
Mäntsälän kunnan tarjoamalla taloudellisella tuella 15 000 euroa/vuosi kasvatettaisiin perheasiain neuvottelukeskuksen työresurssia mäntsäläläisten asiakkaiden parhaaksi ja varmistettaisiin, että työvoima riittää kasvavaan kysyntään. Tarkoituksena on myös kehittää palvelua: tuoda se lähemmäs mäntsäläläisiä ja aloittaa lähivastaanotto myös Mäntsälässä joka toinen viikko Mäntsälän seurakunnan järjestämissä tiloissa.
Valmistelija Hyvinvointipäällikkö Vuokko Leirimaa, sähköposti vuokko.leirimaa(@)mantsala.fi
Esittelijä Hyvinvointipäällikkö Leirimaa Vuokko
Käsittely Käsittelyn aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti:
Hyvinvointilautakunta päättää, että Mäntsälän kunta osallistuu Hyvinkää-Riihimäen perheasiain neuvottelukeskuksen kustannuksiin 15 000 eurolla/vuosi, edellyttäen, että raha käytetään Mäntsälän lähivastaanottopisteen toteuttamiseen joka toinen viikko sekä työntekijäresurssin varmistamiseen mäntsäläläisten asiakkaiden vastaanottojen toteuttamiseen Hyvinkäällä ja Mäntsälässä. Lisäksi edellytetään, että sama terapeutti jatkaa asiakkaan kanssa koko hoitosuhteen ajan vastaanoton ollessa Mäntsälässä tai Hyvinkäällä.
Päätös Hyvinvointilautakunta päätti hyväksyä muutetun päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |